kotijuusto_tarjoilu2p (1280x1002)

Sain viime viikolla vieraakseni ”Slow Food-herätyksen” kokeneen Rouvan Portlandista, Yhdysvalloista. Koska en ole itse Slow Food-liikkeessä mukana, mutta halusin kertoa jotakin suomalaisen ruokakulttuurin historiasta ja olemuksesta, päädyin valmistamaan paikallista perinneruokaa.

Leivoin Saaristolaisleipää. pyöräytin kotijuuston ja tarjosin näiden lisäksi silakkarullia. Tunnustan: viimemainitut ostin valmiina, sillä Vento Aallon silakkasäilykkeet käyvät kotitekoisista (tai ovat itse asiassa parempia).

kotijuusto1 (1280x823)

Juuston valmistaminen kotikeittiössä ei ole rakettitiedettä, mutta muutama niksi siinäkin on. Kannattaa kokeilla: jo litrasta maitoa saa pienelle perheelle mukavankokoisen juuston vaikkapa juhannuksen juhlapöytään.

kotijuusto2 (1280x825)

Tämän kotijuuston ohje on perniöläisiltä emänniltä, mutta olen siihen tehnyt oman pikkulisäyksen eli voin. Mielestäni voi pehmentää mukavasti juuston rakennetta ja antaa täyteläisen maun, mutta sen saa jättää poiskin. Juustomassaa voi maustaa omien mieltymysten mukaan vaikkapa tuoreyrteillä.

Kotijuustoa valmistaessa kannattaa valita kaupasta täysmaitoa, jota ei ole käsitelty. Olen yrittänyt tehdä piimäjuustoa laktoosittomasta maitojuomasta, mutta en saanut sitä juoksettumaan.

Kermaviili saa mielellään olla vanhanpuoleista eli lähellä parasta ennen -merkintää. Mitä happamampaa kermaviili on, sitä paremmin juustomassa erottuu herasta.

Maidon ja kermaviilin lisäksi tarvitaan muutama kananmuna ja ripaus suolaa – siinäpä nuo raaka-aineet ovatkin!

Eikä kotijuuston valmistamiseen tarvita välttämättä juustomuottia tai –kehää, vaan juuston voi valuttaa siivilässä. Juustoliinaksi sopii palanen sideharsoa.

Kotijuuston valmistuksesta jää heraa, joka kannattaa käyttää taikinanesteenä. Herasta valmistuu herkullinen leipä.

Kotijuustoa voi nauttia leivän päällä, salaattiaineksena, hillon kera jälkiruokana tai napostella aivan sellaisenaan. Suomalaisen caprese -salaatin saa aikaiseksi latomalla tarjoiluastiaan vuorotellen tomaatti- ja kotijuustoviipaleita ja pirskottamalla päälle esimerkiksi kylmäpuristetusta rypsiöljystä ja yrttimaan basilikanlehdistä valmistetun vinaigrette-kastikkeen.

kotijuusto_kokonainen1 (1280x1048)

Kermaviilijuusto

1 l (täys)maitoa
1 prk kermaviiliä (2 dl)
3 kpl kananmunaa
merisuolaa
muutama nokare voita

Vatkaa maito, kermaviili ja kananmunat tasaiseksi seokseksi paksupohjaisessa kattilassa. Nosta kattila liedelle ja kuumenna seos kiehumapisteeseen. Sekoittele seosta hiljakseen kuumentamisen aikana, ettei keitos pala pohjaan (palaneen makua ei saa häviämään, ja jos niin käy, kannattaa aloittaa koko homma alusta uusilla aineksilla).

Kun maitoseos on saavuttanut kiehumapisteen, ota kattila pois liedeltä, peitä se kannella ja jätä seos juustoutumaan ainakin 15 minuutin ajaksi, mielellään pidempäänkin.

Nostele herottunutta juustomassaa juustokankaalla vuorattuun juustokehään tai siivilään, jonka alle on asetettu valutusastia. Mausta juustomassa suolaripauksella ja voinokareella, kun koko juustomassa on koottu kasaan. Tässä vaiheessa voi lisätä muitakin mausteita, jos haluaa.

Ota hera talteen ja käytä taikinanesteenä.

Taittele juustoliina juuston päälle ja nosta sille lautanen. Lautasen päälle voi vielä laittaa kevyen painon. Siirrä juustoteos jääkaappiin ja anna juuston tekeytyä mielellään yön yli.

Juuri ennen tarjoilua ota juusto jääkaapista, avaa juustoliina ja kumoa juusto tarjoiluvadille. Koristele halutessasi ja nauti!

kesakuun_10_2013_maisema2 (1087x1280)

Olen kuppelehtinut  öisin taas vaikka kuinka myöhään, valvominen taitaa kuulua RRR-viikon kuvioihin yhtälailla kuin säännöllisen ruokailun laiminlyöminen. Tämän kuvan otin toissailtana noin yhdeltätoista. Ihmeellistä tuo valo!

Reilun viikon päästä ollaankin jo juhannustunnelmissa. Jos joku pähkäilee juhannustarjottavien kanssa, niin tässä muutama ehdotus vaikkapa noutopöydän antimiksi:

Tai sitten grillimakkaraa (sellaista vähemmän lihapitoista) ja sinappia. Kossupullo kumisaappaassa ja haalea olut lämminneessä rantavedessä. Juhannuspäivänä Ahti Tillisilliä ja ruisleipää sekä yön aikana viilentynyttä olutta. Joo. Tai sitten jotakin näiden kahden trahteerausvaihtoehdon väliltä!

2 kommenttia artikkeliin ”Kotijuustoa

  1. Hih hii, hän selvästi on virittäytymässä Mittumaarin (mistä lienee moinen nimi..) juhlintaan 🙂

Comments are now closed.