Tervehdys sateisesta Raadelmasta! Eipä paljon maisema muistuta viikon takaista kesäpäivää: vettä on tullut ajoittain ihan viistoon ja eilen illalla kuvittelin koko talon lähtevän lentoon, kun tuuli ujelsi nurkissa. Kurtturuusut saivat kyytiä myrskyssä, mutta onneksi ehdin ottaa muutaman oksan talteen ennen pahinta myteriä. Huikea tuoksu niissä on!

RRR-viikko alkaa olla lopuillaan ja lähden pikapuoliin noutamaan Herra R:aa Lempäälästä, jonne sovimme treffit. Palataan siis normaaliin päiväjärjestykseen. Koska en ole kokkaillut, ei ole reseptiäkään nyt laittaa jakeluun. Sen sijaan innostuin Eeva Kolun ”Kaikki mitä rakastin”-blogin ”Onko tyhmää maksaa kauniista”-postauksesta. Ei ole.

Jaan täysin Eevan mielipiteen:”Tietenkään huonoa tuotetta ei voi pelastaa nätillä ulkoasulla, mutta se, että esineeni ovat paitsi toimivia myös kauniita, on minulle tärkeää.” Kasasin kauniita ja toimivia keittiökapineitani pieneksi koosteeksi.

Tämä Zinotin tarjoilualusta tai leikkuulauta cut and set jaksaa ihastuttaa minua joka kerta, kun otan sen kaapista esille. Lisäksi siinä käytetty kierrätysmateriaali lämmittää ekologista omatuntoa!

Nämä kauniit purkit saimme Herra R:n kanssa Hämeenlinnasta, sattumoisin Herra R:n tämänhetkiseltä matkakumppanilta. Ne asettuivat heti paikalleen lieden edustalle, ja mustassa on luonnollisesti mustapippuria, valkoisessa kidesuolaa. Kaunista käsintehtyä keramiikkaa, josta tulee etsimättä mieleen riisiposliini.

Keramiikalla jatketaan: Kaj Frankin Lokerovadin saimme asuntokauppojen yhteydessä. Kämppä on enää historiaa, mutta vati jäi! Tästä minulle tulee mieleen japanilainen paperin taittelu, origami.

Tämän pallovatkaimen polkua keittiövarusteisiini en suoranaisesti muista, mutta se on ollut matkassani vuosikymmeniä. Hyvä laatu, kaunis esine ja aivan pistämätön esimerkiksi Hollandaise-kastikkeen kahdeksikko-vatkaamisessa (tiedätte varmaankin tuon vatkaustavan, jossa syntyy säännöllinen rytmi ja sakeutuvaan kastikkeeseen kahdeksikko?).

Parhaimpien veitsieni alkuperän sen sijaan tunnen tarkasti: ne on hankittu ”pakollisina työvälineinä” silloin, kun opiskelin Cordon Bleu-kurssilla. Hiiliteräsveitset kokivat ylösnousemuksen, kun pielavetinen Seppä Suastamoinen teki niihin uudet puukahvat ja kunnosti teriäkin.

Kaunista puutyötä on tässäkin pikkuesineessä. Se on suolalusikka ja hankittu joskus 1970-luvulla Öölannista. Lusikka on lapsuuden kodistani ja käytössä päivittäin.

Myös näistä Steltonin esineistä kaadin on kodin perintöä. Se on varsinaisesti jonkinlainen cocktail-sekoitin, mutta meillä milloin vesikannu, milloin kukkamaljakko. Sokerikko ja kermakko ovat näppärät, kermakon kansi vain on hukan teillä. Minulla oli saman sarjan termoskannu, mutta se onneton meni rikki. Tai siis sen sisäosa. Mahtaisiko sellaisia saada jostakin varaosina?

Korvaavana kannuna toimii nykyään Bodumin pressokannu, jonka sain blogiyhteistyön kautta Zalandolta. Vasemmalla taas on Alessin teekannu, jota me käytämme maidonvaahdotusastiana.

Nyt vasta huomaan, että enin osa kauniista ja käytännöllisistä keittiötavaroistani ovatkin ruostumatonta terästä. Höh. No, ne sopivat ajattelutapaani ”kaikki tiskikoneeseen”.

Mutta hei vaan taas, ja rentoa viikonloppua! Tämä lähtee nyt!