Outi Pakkasen dekkareissa murhia ja muita epäselvyyksiä ratkoo yleensä Anna Laine, pitkänhuiskea graafikko. Hän valmistaa tyylikkäässä pikkukeittiössään melko usein oliivi-lihapyöryköitä. Meillä ei ole tapahtunut mitään mystistä, mutta päätin kokeilla noita lihapullia karitsan jauhelihasta.
Oliivi-lihapyöryköiden kaverina meillä oli fetasalaattia ja patonkia sekä tietty punaviiniä.
Anna Laineen oliivi-lihapyöryköiden ohje on Outi Pakkasen ”Porosta parmesaaniin” -keittokirjasta, joka ei lopulta ole yhtään hassumpi teos. Olen sieltä valmistanut muun muassa ”Italialaista pinaattikanaa” ja ”Poro-sinihomejuustohyydykettä”.
Erityisesti pidän loppuosan ravintolakierroksesta, jossa Pakkanen tarinoi helsinkiläisistä kapakoista. Sitä lukiessa tulee ikävä Helsinkiin, vaikka muuten tuo itäinen rantakaupunki saa Rouvan puolesta elää ihan kuten haluaa.
Karitsan jauhelihaa saa marketeistakin pakasteena, mutta meidän lihamme on kotoisin Oripään Määtilalta. Voin lämpimästi suostella Määtilan tuotteita: ne ovat paitsi laadukkaita ja herkullisia myös helppoja tavalliselle kuluttajalle. Tuotteet on pakattu hyvin ja juuri sopivan kokoisiksi eriksi pakastamista varten. Tämä on vilpitön mielipiteeni, ei maksettu sellainen.
Anna Laineen oliivi-lihapyörykät
500 g karitsan jauhelihaa (yleensä pakaste)
1 pss ranskalaista sipulikeittoainesta
n. 1 dl korppujauhoja
1 tlk kermaviiliä
2 kpl kananmunia
1-2 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuina
n. 1 dl hienonnettuja vihreitä oliiveja
suolaa ja mustapippuria myllystä
Ota jauheliha sulamaan jo valmistamista edeltävänä päivänä. Ota liha huoneenlämpöön ainakin varttia ennen ruoanvalmistamista.
Kaada sekoituskulhoon sipulikeittoainekset, korppujauhot ja kermaviili. Sekoita tasaiseksi. Jätä tekeytymään hetkeksi. Huom! Jotkut sipulikeittoainekset turpoavat mahdottomasti. Jos kulhon pohjalle muodostuu sementtimäinen seos, lisää vähän vettä tai kermaa sen notkistamiseen.
Hienonna vihreät, kivettömät oliivit ja pari valkosipulin kynttä. Lisää ne sekä kananmunat ja jauheliha kermaviiliseokseen. Mausta mustapippurilla ja suolalla (keittoaineksissa on yleensä reippaasti suolaa). Sekoita taikina tasaiseksi. Jos taikina vaikuttaa löysältä, lisää ruokalusikallinen korppujauhoja. Jos se tuntuu liian tiukalta, lorauta joukkoon kermaa tai vettä.
Jätä taikina vetäytymään noin puoleksi tunniksi.
Kuumenna uuni 200 C. Levitä leivinpellille leivinpaperi. Pyörittele lihapullataikinasta pieniä pyöryköitä, ja nosta ne leivinpellille. Laita pelti uuniin kypsennä noin 20 minuutin ajan.
Tarjoa oliivi-lihapyöryköitä vaikkapa fetasalaatin ja patongin kera.
Lihapullien kanssa meillä oli ihan tavallista fetasalaattia.
Nyt, kun kesäsipulit ovat enää muisto vain, olen palannut marinoimaan punasipulia. Maku pehmenee juuri sopivasti, kun liottaa punasipuliviipaleita oliiviöljyssä, punaviinietikassa ja suola-sokeriseoksessa. Samalla syntyy vinaigrette-kastikkeen pohja. Kätevää. Ainesuhteet per sipuli ovat suunnilleen 1 dl oliiviöljyä, 0,5 dl punaviinietikkaa, teelusikallinen merisuolaa ja reilu teelusikallinen sokeria. Vetäytymisaika ainakin vartti.
Mitä pidätte uudesta pöytäliinakankaasta? Sorruin taas Marimekossa parin metrin palaan, nyt Siirtolapuutarhaan.
Jotenkin se tuntui niin sopivalta keittiön värimaailmaan. Vasta aikani kuosia katseltuani tajusin, että meillä taitaa olla sama liinakangas sinivalkoisena. Huoh. Pöytäliinakaappi pullistelee… Jospa nimeäisin pöytäliinat harrastuksekseni?
Jaapajaa. Me vietämme Artun kanssa nyt pari päivää kahteenpekkaan, kun Herra R. suuntasi Hämeeseen avaamaan golfkauttaan. Kyllä, hän ei ole muilta kiireiltään ehtinyt greenille aiemmin. Parempi myöhään kuin milloinkaan! Hyviä huitomisia sinne ja mukavaa alkuviikkoa teille kaikille muillenkin!
Ihana syksyinen kattaus! Ja ruokakin varmasti vallan maistuvaa!
Kiitos! Kattaminen on kai jonkinlainen intohimoni 🙂
Enpä uskonut aikoinaan, kuinka mieleiseksi Outi Pakkasen ulkoisesti vaatimaton ”Porosta parmesaaniin”-kirja lopulta osoittautuu. Esimerkiksi tuo poro-sinihomejuustohyydyke on vakioherkku juhlissamme, aina varma nakki. Arkisemmin se toimii ilman liivatteitakin, sörsselit vaan sekaisin ja mössö uuniperunoiden täytteeksi tai hapankorppujen päälle. Kirjan kuha parmesaanilla ja kapriksilla tuunattuna on myös herkkua.
Kyllä on kommee kattaus 🙂 Kävin tänään kaupassa toteamassa tuon kankaan kauneuden livenä. Vahvat värit antavat voimaa ja samalla myös jotenkin rauhoittavat. Hyvä ostos! Eikä liinoja voi olla koskaan liikaa, ei.
Täytyykin tuota kuhaohjetta kokeilla, kuulostaa just mainiolta. Pitäisi oikeastaan tehdä semmoinen ranking listaus keittokirjoista, joissa laskisi montako ohjetta on tullut tehtyä. ”Porosta parmesaaniin” sijoittuisi ihan kärkeen.
Ja kiitos pöytäliinatuesta 🙂