Kun viime lauantaina skoolasimme kuudennelle hääpäivällemme, halusin tarjota rakkaalle puolisolleni jotakin drinkkinaposteltavaa. Vanhasta kunnon ”De fina familjerecepten” -kirjasta löytyikin sopiva ohje: juustotuulihatut tai tarkemmin ”Ostbollar”. Kerrassaan mainioita 🙂
Juustotuulihattujen makuun sopivat aivan erityisen hyvin vihreät oliivit, joita oli tietenkin Herra R:n spesiaali-dry-martinissa. Match made in heaven.
Juustotuulihatut
(n. 20 kpl)
50 g voita
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
ripaus cayennenpippuria
4 kpl kananmunaa
n. 150 g hienoksi raastettua mustaleimaemmentalia tai vastaavaa voimakasmakuista juustoa
kypsentämiseen:
n. 5 dl rypsiöljyä
Mittaa voi ja vesi kattilaan, kiehauta. Sekoita mausteet jauhoihin ja kaada seos kerralla kattilaan. Jatka kuumentamista ja sekoita voimakkaasti, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista ja muodostaa kiinteähkön pallon.
Siirrä taikina kulhoon ja jäähdytä sen verran, että massa ei tunnu kuumalta. Vatkaa kananmunat sähkövatkaimella yksitellen taikinaan. Anna taikinan jäähtyä vielä hetki ennen kuin lisäät juustoraasteen.
Kuumenna rypsiöljy paksupohjaisessa kattilassa 175 – 180 C. Ota taikinasta kahdella lusikalla pieniä nokareita ja pudota kuumaan öljyyn. Kypsennä kerralla vain noin viisi tuulihattua. Kypsennysaika on noin 5 minuuttia/erä. Nosta kauniisti ruskistuneet juustotuulihatut talouspaperille valumaan.
Tarjoa rapeat juustotuulihatut drinkkinaposteltavana tai vaikka lihaliemen kera.
Voisihan noihin onttoihin tuulihattuihin tunkea jotakin suolaista täytettäkin, täytynee testata.
Katsoitteko eilistä ”Koko Suomi leipoo” -ohjelmaa? Siinähän kilpailijat valmistivat tuulihattuja.Tuomareiden vinkki kananmunien punnitsemisesta oli hyvä, enpä ollut tullut ajatelleeksi. Kananmunien paino voi todellakin vaihdella rajusti (esim. Siipinetin mukaan 53-73 g), ja se tietysti vaikuttaa koko taikinan ainesuhteisiin. Vanhemmissa keittokirjoissa monesti mainitaankin kananmunien koko: 4 pientä kananmunaa tai 3 keskikokoista. Tässä juustotuulihattutaikinassa käytin noin 60 gramman painoisia munia, ja ohje pelitti hyvin.
Vaan kyllä kävi sääliksi muutamia leivontakilpailijoita, jotka yrittivät lässähtäneistä tuulihatuistaan virittää arvostelukelpoista settiä. Vinkkejä tuulihattuleivontaan voi käydä noukkimassa vaikkapa Ullanunelman sivustolta.
Nyt vaan oikein aurinkoista perjantaita ja nokka kohti viikonloppua!