Viikonloppu ei voi alkaa paremmin kuin saamalla ystävät kokoon ja avaamalla kuohujuomapullo – tai pari. Rakkaan naisyhdistyksemme Mehu-Maijojen jäsenet saapuivat meille perjantai-iltana. ”Perinteiset viihdekuviot” (inside-juttu) rakentuivat rupattelun ja ruoan ympärille.
Kokeilin uudenlaista tapaa kehittää illan menu. Pääruoan päätettyäni aloin pohtia aterian värejä.
Koska ravunpyrstöt punertuvat heleästi paistuessaan, ajattelin, että alkuruoan ja jälkiruoan tulisi olla samalla tavallla hempeitä. Niinpä alkuruoaksi valikoitui Creme Ninon eli hernesosekeitto ja jälkiruoaksi tuttu sitruunatorttu.
Värisuora on kyllä ennemmin keväinen kuin syksyinen, mutta johan tässä on vietetty jouluakin jo, joten haitanneeko tuo sesonkisekoilu?

Hernesosekeittoa olen valmistanut aiemmin, mutta nyt pengoin esiin Jorma Uotisen ohjeen. Tanssitaiteilija kuulemma tarjoilee keittoa uudenvuoden vastaanottajaisissaan.
Jorma Uotisen – samppanja-hernesosekeitto eli Crème Ninon
(6 annosta)
½ dl öljyä
4-5 kpl salottisipulia (n. 200 g)
2 kpl jauhoista perunaa (n. 100 g))
2 kpl valkosipulinkynttä
n. 800 g tuoreita tai pakasteherneitä
1 l kasvislientä (laimeaa = 1 kpl liemitiiviste + 1 l vettä)
½ ruukkua basilikaa
½ ruukkua meiramia
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 rkl sokeria
2 dl samppanjaa tai kuohuviiniä
3 dl kermaa tai ranskankermaa
Kuullota paloitellut sipulit, peruna ja valkosipulit öljyn kanssa kattilassa. Lisää liemi ja mausteet. Hauduta noin 20 minuuttia, lisää pakasteherneet ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia. Lisää basilikan sekä meiramin lehdet ja soseuta keitto sauvasekoittimella tai monitoimikoneella. Lisää kevyesti vaahdotettu kerma tai ranskankerma sekä viini ja sekoita varovasti. Vaahtoa pitää jäädä pinnalle.
Vinkki: herneet kannattaa lisätä keittoon juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät menetä heleyttään. Jos siis haluat esivalmistella keiton ennen vieraiden saapumista, keitä perunat ja sipulit pehmeiksi kasvisliemessä, kuumenna keitto ennen tarjoilua ja lisää herneet joukkoon, kiehauta, lisää yrtit ja soseuta keitto. Samppanjasta enin osa kannattaa kaataa vasta pöydässä eli annosteltuihin keittoihin. Sihinä ja sähinä nostaa tunnelmaa!
Pääruokana meillä oli ravunpyrstöjä kookoskermassa. Pyrstöt liekitetään anisviinalla, Pernod’lla tai pastiksella. Näin turkulaisittain rapuja voisi kutsua pernoolaisittain valmistetuksi 🙂
Tiikerirapua, mango-passionsalaattia ja paahdettua kookosta
mango-passionsalaattiin:
1 kpl mango
3 kpl passion-hedelmää
1 kpl kurkku
1 nippu ruohosipulia
1 kpl limetin raastettu kuori ja mehu
suolaa, sokeria, mustapippuria myllystä
paahdettuun kookokseen:
1 kpl kookospähkinä tai
n. 2 dl kookoshiutaleita
tiikerirapuihin kookoskermassa:
16-20 kpl tiikeriravunpyrstöä (kuorittua ja suolistettua)
suolaa, mustapippuria myllystä
n.3 rkl rypsiöljyä
½ dl Pernod’a tai Pastista
nokare voita
2 dl kookoskermaa
1 kpl sitruunaruoho
1 kpl chilipalko
2 rkl palmusokeria
suolaa, mustapippuria myllystä
Valmista ensin mango-passion-salaatti: kuori ja kuutioi mango. Kuori kurkku ja poista kurkusta sisus. Halkaise passionhedelmät, ja kaavi lusikalla hedelmän liha ja siemenet talteen. Leikkaa ruohosipuli hienoksi silpuksi. Sekoita kaikki salaattiainekset keskenään ja mausta suolalla, mustapippurilla, sokerilla sekä limetin raastetulla kuorella ja mehulla. Nosta salaatti jääkaappiin vetäytymään.
Valmista paahdetut kookoshiutaleet: halkaise kookospähkinä lihanuijalla ja irrota sisus kuoresta. Veistä kookoksen hedelmälihasta lastuja ja paahda niitä 125 C uunissa kunnes lastut saavat kauniin kullanruskean värin. Voit myös käyttää maustamattomia kookoshiutaleita samaan tapaan.
Valmista mausteinen kookoskerma: mittaa kattilaan kookoskerma, palmusokeri, halkaistu sitruunaruoho, hienonnettu chili ilman siemeniä sekä suolaa ja pippuria. Kiehauta seos ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, jotta kookoskerma maustuu kunnolla.
Mausta tiikeriravut suolalla ja pippurilla ja paista pyrstöt öljyssä kuumalla pannulla noin minuutti kummaltakin puolelta. Lisää pannulle Pernod ja liekitä tiikeriravunpyrstöt. Ota pannu siksi aikaa pois liesituulettimen alta. Lisää pannulle lopuksi nokare voita ja mausteinen kookoskerma, ota pannu pois liedeltä.
Tarjoa tiikeriravunpyrstöt salaatin ja paahdetun kookoksen kera. Basmatiriisi sopii täydentämään settiä.
Tämä ohje ”Nuotallinen kalaherkkuja” -keittokirjasta, jonka tekemiseen minäkin osallistuin. Kuvat ovat ommoo tekkoo.
Jälkiruokana meillä oli siis sitruunatorttu, johon olen itse aivan ihastunut. Limoncello ja sitruunatäyte lemon curdin tapaan vetävät suun muikulle. Oli meillä myös vihreitä kuulia ja ihania suklaatryffeleitä, joista ensinmainitut kuuluvat tiettävästi myös Jorma Uotisen uudenvuodenaattotarjoiluun.
* * *
Nyt on tällä yrittäjällä takki niin tyhjä kuin vain voi. Viime viikot ovat kuluneet hektisessä työnteossa ja samaan syssyyn on osunut mitä moninaisimpia sosiaalisia tapahtumia.
Tiistai-iltana istuimme kirjoittajaryhmäläisten tapaamisessa täällä meillä. Paljon jäi pohdittavaa keskusteluistamme. Ystäviä, sukulaisia ja uusia tuttavia on tullut tavattua monen hiljaisen vuoden edestä. Omaa pikku särmäänsä elämäämme on tuonut lisäksi Arttu-koiruli.
Nyt ajattelinkin hieman hengähtää ja pitää jonkilaista syyslomasta. Harmitttaa, että olen blogiakin joutunut lyömään laimin jo uean viikon ajan. Kaipa tämä kaikki kasautuma on Mr Murphyn lainalaisuutta vain!
Oikein levollista sunnuntaita teille kaikille! Nautitaan tänään siitä, että vuorokausi on tunnin pidempi kuin edellinen :)!
Ne pernoolaiset ravut kyllä kuulostivat suorastaan suussasulavilta. Pitäisi varmaan kokeilla ihan jo sen takia, että pääsisi halkaisemaan kookospähkinää. Mutta mutta… Se Jorma Uotisen hernekeitto – Crème Ninon tosin kuulosti raffinoidummalta nimeltä – olisi varmasti testauksen arvoista ja värikin on niin kertakaikkisen heleä.
Unohdin ostaa kookospähkinän samoin kuin kookoshiutaleetkin, mikä taisi olla semitahaton unohdus: en oikein pidä kookoksen mausta. Keittoa kannattaa kokeilla aivan ehdottomasti, se on ihanan kesäisen makuistakin :)!
Nuo katkaravut olisivat kyllä niin minun makuuni. Kaunis esillepano. 🙂
:)!