Aina, kun kirjoitan reseptiin ”talon tapaan”, nousee mieleeni tamperelainen ravintola Ohranjyvä. Paikan legendaarisia annoksia oli aikoinaan ”kanaa talon takaa”, mahtaneeko sitä saada edelleen? Tämä tirripaisti voisi ihan hyvin jatkaa takapihasarjaa, mutta jospa kuitenkin edetään perinteisesti…

Jokunen aika sitten tuskailin blogissani siitä, että kaikki ruoat on jo ainakin kertaalleen keitelty kuluneiden kuuden vuoden aikana, eikä postattavaa oikein tahdo enää löytyä. Bloggarikollega Sauvajyvänen vinkkasi tuolloin, että ryhdypä tekemään juttuja uudelleen, repostaamaan. Tadaa, tässä ensimmäinen uusiojuttu!

Tein blogipäivityksen tirripaistista syksyllä 2010, ja se taisi olla silloinkin ensimmäinen ruoka-aiheinen postaukseni. Kuvat ovat järkyttäviä salamapläjäyksiä, huoh. Jotakin kehitystä on ilmeisesti tapahtunut.

Vaan tirripaistin ohjepa on säilynyt kokolailla muuttumattomana:

Tirripaistia talon tapaan
n.750 g  siankylkeä eli läskisoosilihaa
n.1 kg   luutonta sianlihaa, esim. kassleria
4-6 kpl sipulia lohkottuina
1½-2 dl  soijakastiketta (japanilaistyyppistä, esim. Kikkoman)
n.10 kpl kokonaista maustepippuria
n.10 kpl kokonaista musta- tai valkopippuria
6-8 kpl laakerinlehtiä
vettä
(suolaa maun mukaan)
Ota lihat huoneenlämpöön noin tuntia ennen valmistusta. Kuumenna uuni 250 C. Leikkaa possunkylki ja kassler tulitikkulaatikonkokoisiksi paloiksi.  Laita lihapalat rasvapuolet ylöspäin uunipannulle ja kypsennä niitä uunin yläosassa niin kauan, että ne hieman kärähtävät. Ota uunipannu hetkeksi pois uunista ja käännä lihapalat. Tee sama käräytys käännetyille paistopinnoille. Ota nyt vuoka uunista ja valele lihapalat runsaskätisesti soijakastikkeella, laita pannu vielä hetkeksi uuniin.
Kuori ja paloittele sipulit sillä välin lohkoiksi. Ota kannellinen pata tai uunivuoka ja lihapannu uunista. Kerrostele uunivuokaan lihapaloja, sipulilohkoja, mauste- ja valko/mustapippureita sekä laakerinlehtiä. Huuhtele uunipannu vedellä ja kaada tämä liemi pataan. Lisää tarvittaessa vettä pataan niin että lihapalat osittain peittyvät.

Peitä pata kannella ja nosta se takaisin uuniin. Laske lämpötila nyt n.125 C ja jatka kypsentämistä ainakin pari tuntia, mielellään vielä pidempään ja tarvittaessa miedommassa lämmössä. Tarkista välillä, että nestettä on padassa. Lisää tilkka vettä, jos paistos uhkaa kuivahtaa.

Tarkista vielä tirripaistin maku ennen tarjoilua. Pieni luraus soijakastiketta voi tehdä hyvää tässä vaiheessa. Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.

Ja oli se muuten hyvää, piiiiiitkästä aikaa! Mahtaakohan minussa asustaa piilosavolainen, kun kalakukot ja tirripaistit maittavat paremmin kuin varsinaissuomalaiset herkut?

Olemme Herra Raadelman kanssa punnertaneet pihan ja parvekkeen talvikuntoon. Mitään oireilua talvikeleistä tosin ei ole, yksi kämänen räntäsade saatiin muutama päivä sitten.

Syksyn hyvä työ oli varastojen ja kellarin siivoaminen. Kävimme kaikki romppeet läpi, osan kiikutimme kierrätykseen ja osan kirpputorille. Saatiin yli 300 euron tuotto kirppistelystä, ja siitä osan käytimme uuden sälän hankkimiseen. Loogista, vai mitä?

No ei. Mutta kun muilla asioilla poikkesimme Sisustuksen Koodiin ja näimme nämä ihanuudet eli Linumin sohvatyynyt, niin ihan pakkohan ne oli hankkia! Onneksi minulla on mies, jota sisustaminen kiinnostaa <3!

Yhtä työprojektiani varten olen täydentänyt myös ns. somisteosastoa. Tämä marmorivati pääsee hommiin lähikuukausina.

Ja nämä Halloween-tarvikkeet varmaankin jo ensi viikolla, ellei juhlapyhä jo mennyt. Meillä ainakin kävi eilen illalla karkki&keppostyttöjä.

Tämä kivivati puolestaan tarttui matkaan Viher-Lassilasta jo jokin aika sitten. Se saa nyt toimia kynttilän alustana, ei ainakaan tuuli vie mennessään.

Vaikka olin ajatellut, että en kimmastu tämänviikkoisesta Hesarin ruokahifistely-kolumnista (HS 26.10.2016 Juha Akkanen: ”Ruokahifistely on elitismiä”),  niin huomaan ottavani siitä kierteitä. Eli ilmeisesti olen elitisti, koska kalikka kolahti. Kolumnissa oli kyllä aikalailla sekoitettu lähiruoka, tarjousjauheliha ja Kobe-härät, mutta jos ohittaa tuon, jää kritiikki lähinnä siihen, että vain harvoilla on aikaa, varaa ja viitseliäisyyttä hankkia ruokaa suoraan tuottajilta. No onhan se elitististä, kun viitsii nähdä vaivaa oman hyvinvointinsa vuoksi!

Liityin REKO-ruokajakelurenkaaseen viime keväänä, ja aion jatkaa siinä edelleenkin. Mielestäni on ihan reilua, että tuottaja saa asiallisen korvauksen tuotteistaan. Ennemmin siis maksan lähellä tuotetusta Hereford-jauhelihasta suoraan lihakarjan kasvattajalle kuin K- tai S-ketjulle. Eikä tuo laadukas liha ole ainakaan merkittävästi kalliimpaa kuin teollisesti tuotettu. Lisäksi siitä valmistuu niin herkullista ruokaa, ettei hävikkiä synny vaan kaikki syödään loppuun.

Ja vielä yksi näkökulma: näin vanhemmiten (ja etenkin IBD-potilaana) ruoan määrällä ei ole enää suurtakaan merkitystä, pikemminkin toivoisi syövänsa laadukkaasti sen vähän mitä tarvitsee. Puhdasta, lisäaineetonta ja ravintotiheydeltään parasta ruokaa. Ainakin minun kokemukseni lähiruoasta tukee tätä.

Ei mulla sitten muuta. Aurinkoista sunnuntaita ja terveiset elitistirouvalta 🙂