Kaupallinen yhteistyö: Naapurin Maalaiskana Oy

Viikot vilistävät nykyään sellaista vauhtia, että ei tahdo perässä pysyä. Juuri oli maanantai ja huomenna jo perjantai. Ihanin vinkki viikonloppuun tulee tässä: kanaburritot!

Olen kokkaillut vähän kaikenlaisia texmex-juttuja (esimerkiksi fajitoja, klik), mutta jostakin syystä en koskaan aiemmin burritoja. Idea tähän kokeiluun taisi putkahtaa Rick Steinin Meksiko-ohjelmasarjasta, löytyy ainakin BBC:n sivustolta jos kiinnostelee (klik).

Mutta varsinaisesti innostuin kanaburritosta uuden yhteistyökuvion ansioista! Sain ihania tuotenäytteitä lietolaiselta Naapurin Maalaiskanalta (klik), ja olen tästä omasta lähiruokaprojektistani aivan liekeissä.

Palaan tuonnempana Naapurin Maalaiskanan tuotteisiin ynnä ideologiaan, mutta nyt siis tähänä burrito-reseptiin. Siihen käytin Naapurin Maalaiskanan Chimichurri-maustettuja kanan fintafileitä:

Pidempään blogiani seuranneet tietävät haluttomuuteni valmiiksi maustettuihin siipikarjatuotteisiin. Nyt täytyy kyllä pyörtää omat sanat: kun avasin tämän rasian, tulvahti keittiöön aivan huikea valkosipulin ja tuoreiden yrttien tuoksu. Hälytin Herra Raadelmankin nuuhkimaan! Ja tuoksu vain yltyi, kun rintafileet pääsivät pannulle. Valmistus sujui näin:

Ihanat kanaburritot
(neljä annosta)

1 ras Naapurin Maalaiskanan Chimichurri rintafileetä
rypsiöljyä paistamiseen
merisuolaa myllystä maun mukaan
puolikkaan limetin mehu
noin 1 dl kuivaa valkoviiniä
2-3 rkl soijakastiketta

papuseokseen:
1 kpl punasipuli
1-2 kpl valkosipulin kynttä
1 kpl paprika
1 kpl mieto chilipalko
1 ras mustapapuja suolavedessä (noin 400 g)
rypsiöjyä paistamiseen
noin 4 dl kypsää riisiä
kanafileiden paistoliemi
puolikkaan limetin mehu
merisuolaa myllystä maun mukaan
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa hienonnettuna

pico de gallo –salaattiin:
3-4 kpl tomaattia
2-3 kpl kevätsipulia
mustapippuria ja merisuolaa myllystä
viinietikkaa
oliiviöljyä

tarjoiluun:
pehmeitä tortilloja
avokadoa
limettiä
pico de gallo –salaattia
rapeaa keräsalaattia

Ota Naapurin Maalaiskanan Chimichurrilla maustetut kanan rintafileet huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta. Laita uuni kuumenemaan 175 C.

Kuumenna paistinpannu ja lisää loraus rypsiöljyä. Paista kanafileisiin kaunis paistopinta. Pirista niille limetin mehua ja mausta suolalla. Kaada pannulle valkoviini, lisää soijakastike ja kiehauta. Nosta kanafileet uunivuokaan, ja kaada paistoliemi niiden päälle. Nosta vuoka uuniin ja kypsennä noin puoli tuntia. Ota uunista ja jätä odottamaan.

Valmista sillä välin papuseos: kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulin kynnet. Huuhtele ja kuutiioi paprika ja chilipalko. Huuhtele ja valuta mustapavut. Keitä riisit ja valuta.

Kuumenna paistikasari ja lisää loraus rypsiöljyä. Lisää pannulle sipulit ja paprikakuutiot sekä chili. Kuullota miedolla lämmöllä. Lisää pannulle mustapavut ja kääntele niitä huolellisesti. Lisää riisit ja sekoita kaikki ainekset hyvin. Purista joukkoon limetin mehua ja mausta seos merisuolalla. Lisää lopuksi kanafileiden paistoliemi. Sekoita uudelleen ja ota pois liedeltä, jätä odottamaan.

Valmista pico de gallo –salaatti: kuutioi tomaatit ja hienonna kevätsipuli. Laita ne kulhoon ja mausta merisuolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon viinietikkaa ja oliiviöljyä.

Valmistele muuta tarjoiluun liittyvät komponentit: halkaise avokado, poista kivi ja kuoret, viipaloi ja valele limetin mehulla. Huuhtele ja kuivaa keräsalaatti, revi isohkoiksi paloiksi.

Leikkaa alumiinifoliosta ja leivinpaperista kahdeksan neliötä, jotka ovat hieman suurempia kuin tortillat. Jaa tortillat leivnpapereille.

Lämmitä uuni noin 150 C.

Leikka kanafileet annospaloiksi. Jaa papuseos tortilloille ja lisää kanapalat. Kääri tortillat alumiinifolion avulla rulliksi. Nosta rullat uunivuokaan ja vuoka uuniin. Anna burritojen lämmetä noin 15  minuutin ajan.

Ota tortillat uunista, poista kääreet ja jaa puolikkaiksi (tai pidä ehjinä, ihan miten haluat). Tarjoa tortilla pico de gallon, avokadon ja vihersalaatin kera. Viileä valkoviini sopii ruokajuomaksi.

Oli kyllä niin suunmyötäistä herkkua että taitavat jäädä ruokalistallemme. Olen pyrkinyt vähän keventämään sapuskojamme, ja tämä annos sopii siihenkin pirtaan.

Kuvat ovat ”vähän hämäriä”, sori siitä! Mutta niin ovat illatkin vielä. Tässä vielä yhteenveto koko talvesta:

Lumikellot olivat pompsahtaneet pintaan tässä taannoin.

Palaan siis kanajuttuihin uudelleen, mutta nyt on riennettävä torstain touhuin. Kuulemiin siis!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.