Suklaa ja joulunaika liittyvät toisiinsa – vuodesta toiseen. Miksipä taistella tutkainta vastaan: suklaamoussesuukkoset kehiin ja suut makeiksi!

Surkea kuva...anteeksi.

Meillä oli viikonloppuna pienimuotoiset pikkujoulupippalot, joihin jostakin ihmeen syystä valikoitui teemaksi ”pallerot” (löytyvät muuten pöytäliinastakin).

Alkupalaksi valmistin meille fetajuustoisen ”joulukuusen”, jonka pinta peittyi oliiveista eli palleroista:

Voitin muutama viikko sitten Instagramin arvonnassa laatikollisen Fontana Suomen tuotteita, joita siis halusin käyttää jollakin uudella tavalla. Tämänkaltaisen oliivijoulukranssin olen bongannut jossakin viime jouluna.

Googlettamalla löysin jenkkireseptin, jota vähän muuttelin. Kuusen rakenne on siis tahna, jossa on murskattua fetajuustoa, tuorejuustoa, kevätsipulia, paprikaa, pepperonia ja mausteita. Tahnan pakkasin pursotinpussiin ja annoin levätä yön yli.

Juuri ennen tarjoilua peitin pinnan oliiveilla ja rosmariinilla, kuusen helmassa on aurinkoikuivattua tomaattia ja bresaolaa. Tätä nautimme grissinien kera. Oli ihan toimiva alkupala valkoviinin kera, suosittelen!

Mutta palataanpa ”palleroihin” eli suolakinuskitäytteisiin suklaamoussesuukkosiin. Reseptin (klik) löysin Elle Mat&Vin -sivustolta ”Brinken Bakar”-blogista. Ohje ei ole ehkä ihan noviiseille sopiva, mutta toisaalta, jos osaa lukea osaa myös leipoa 🙂

Ideana näissä palleroissa on valmistaa suolakinuskista tuollaisia makeisia, jotka upotetaan suklaamoussemassaan. Palleron pohjaksi leivotaan mantelikeksi. Asettuneen suukkosen pinta silataan suklaalla, ja siinäpä se.


Valmistus sujuu vaivattomasti silikonisten suklaamuottien avulla. Pienempiin laitetaan suolakinuski, isompiin suklaamousse. Tällaisia muotteja löytyy mm. Confetin valikoimista. Ovat käteviä.

Tässä siis resepti, olkaapa hyvät!

Suklaasuukkoset
(15 – 18 kpl)

Mantelipohjaan:
100 g mantelijauhetta
100 g tomusokeria
2 kpl kananmunan valkuaisia
Laita uuni lämpenemään 175 C. Vuoraa leivinpelti leivinpaperilla.Sekoita keskenään mantelijauhe ja tomusokeri.
Vatkaa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mantelijauhe-tomusokeriseos, kääntele varovaisesti ainekset sekaisin.
Levitä taikina leivinpaperille noin 1 cm paksuksi tasaiseksi kerrokseksi. Kypsennä uunissa 10 – 15 minuutin ajan tai kunnes levy saa kauniin värin ja on läpikotaisin kypsää. Irrota lämpimästä mantelilevystä kakkusia rengasmuotilla (halkaisija noin 4 cm). Jäähdytä leivinritilällä.

Suolakinuskipallerot  suolakinuskikastikkeesta
Suklaasuukkoihin tarvitaan noin puolet tästä kastikkeesta, mutta se kannattaa valmistaa täytenä annoksena – se on niin hyvää!
200 g sokeria
90 g huoneenlämpöistä voita
120 g huoneenlämpöistä kuohukermaa
noin teelusikallinen merisuolaa

Mittaa sokeri ja kaada paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna ja odota rauhassa, että sokeri alkaa sulaa. Sekoita varovaisesti. Sokeri alkaa pikkuhiljaa ruskistua – varo, ettei se pääse palamaan!

Ota kattila liedeltä, kun sokeri on kevyesti ruskeaa (kullankeltaista). Lisää voi nokareina sokerin joukkoon. Sekoita jatkuvasti. Varo polttamasta itseäsi, sokeri kuohuu voin lisäämisen aikana.

Kun voi on lisätty, aloita kerman kaataminen seokseen ohuena nauhana. Etene varovasti ja sekoita jatkuvasti. Lisää suola seokseen.

Nosta kattila takaisin liedelle ja kuumenna seos kiehuvaksi. Anna sen poreilla 4-5 minuutin ajan. Mittaa seoksen lämpötila: kun se saavuttaa 107 C lämmön, ota kattila taas liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä hetken aikaa.

Jaa suolakinuskikastike pienempiin suklaamuotteihin ja nosta viileään.

Kaada loppu kastike kuumuutta kestävään astiaan ja jäähdytä. Kastike säilyy jääkaapissa pari viikkoa. Jos haluat notkistaa sitä tarjoilua varten, lämmitä mikroaaltouunissa varovaisesti.

Suklaamousse
75 g vaaleaa suklaata (käytin Fazerin sinistä maitosuklaata)
75 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus väh.70 %)
140 g huoneenlämpöistä voita
45 g tomusokeria
1/4 tl vaniljasokeria
ripaus merisuolaa

Sulata suklaat ja anna jäähtyä hetki. Vatkaa voi, kunnes se on vaaleaa ja kuohkeaa vaahtoa, vatkaa ainakin viiden minuutin ajan. Lisää tomusokeri, vaniljasokeri ja suolaripaus. Lisää lopuksi suklaasula ja jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan.

Aloita suklaasuukkojen kokoaminen: irrota suolakinuskit suklaamuotista ja siirrä suklaamousse pursotinpussiin (ilma tyllaa).

Pursota isompiin suklaamuotteihin suklaamoussea. Paina suolakinuski suklaamousseen ja lisää lopuksi mantelipohjapalat. Nosta muotti jääkaappiin ja anna kovettua mielellään seuraavaan päivään.

Suklaakuorrutukseen
200 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus väh. 70 %)
2 rkl kasviöljyä (miedonmakuista, esim. rypsiöljyä)

Sulata suklaa, sekoita sileäksi ja lisää öljytilkka.
Dippaa suukkoset suklaaseen tai asettele suukkoset leivinritilälle ja valuta niille suklaasulaa.
Anna suukkosten asettua viileähkössä kunnes suklaa on kovettunut. Huom! Jos käytät koristeluun isompia suklaakuvioita, kannattaa ne asettaa paikoilleen ennen kuin suklaa on kovettunut.

Koristetähdet ovat muuten ihan valmiina hankittuja, nämä taisivat olla Dr. Oetkerin.

Joulu alkaa olla melkomoisen lähellä. Voi olla, että nuo pikkujoulut olivat meidän ainoat joulujuhlinnat, ei oikein nappaa joulufiilistely.

Tai ehkä se joulumieli tulee sitten aaton koittaessa – vielä jos saisimme tänne Suomen tropiikkiin edes ohuen lumipeitteen. Alkaa pimeys ja sade imeä voimat. Pitäisi varmaan syödä yksi suukkonen piristeeksi…

2 kommenttia artikkeliin ”Suklaamoussesuukkoset

Comments are now closed.