Löysin jokunen aika sitten vanhan ruutulehtiön, johon luultavasti äitini on kirjoittanut kauniilla käsialallaan perinteisten ässäpiparkakkujen ohjeen. No, pakkohan tuota perintöreseptiä oli kokeilla. Nyt meillä on piparkakkuja luultavasti loppuvuoden tarpeiksi.

Valmistusohje on todennäköisesti kotoisin isän tädiltä, Olgalta. Hän oli mainio leipuri, joka valmisti herkkuja vähän pitopalvelutyyliin. Olen jo aiemmin kertonut Olgan viipalepiparkakuista, joita ajattelin täksi jouluksi taas leipoa (olettaen, että ässät ovat hävinneet jouluun mennessä).

Pitopalvelumittakaavainen tämä ohje todellakin on. Olin jotenkin niin hajamielinen, että asiaa suuremmin miettimättä kippasin paketillisen voita Kitchen Aidini taikinakulhoon. Eipä muuta kuin sokerit perään ja sitä rataa. 

Sadan kappaleen kohdilla lakkasin laskemasta piparkakkuja. Ainakin kaksi pellillistä niitä vielä tuli sen jälkeenkin. 

Vaan hyviä ne ovat. Tässäpä ohje:

Ässäpiparkakut

(noin 150 kpl)

0,5 kg voita
0,5 kg sokeria
4 kpl kananmunia
1 kg puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

pinnalle: sokeria ja kanelia

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voi-sokerivaahtoon. Jatka vatkaamista kananmunien lisäämisen ajan.

Sekoita leivinjauhe pieneen vehnäjauhomäärään. Lisää seos voivaahtoon kerralla. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta vältä turhaa vaivaamista.

Peittele taikina tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin yön yli.

Ota taikina noin puoli tuntia ennen leipomista huoneenlämpöön.

Peitä leivinpeltejä (useita) leivinpaperilla. Levitä laakeaan kulhoon sokeri, ja mausta se kanelilla maun mukaan.

Jauhota leivinpöytä kevyesti. Ota taikinasta nyrkinkokoisia kimpaleita kerrallaan. Pyörittele taikinasta pikkusormenvahvuisia tankoja. Leikkaa tangoista noin 10 cm paloja.

Kiepauta taikinapalat sokeri-kaneliseoksessa ja nosta leivinpellille. Muodostele niistä s-kirjaimia vasta pellillä.

Kuumenna uuni 175 C. Paista ässäpiparkakkuja pellillinen kerallaan noin 10 minuutin ajan tai kunnes ässät ovat saaneet vaaleanruskean paistopinnan. Jäähdytä pellillä.

Säilytä jäähtyneet piparkakut tiiviissä astiassa.

Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että vaihdoin alkuperäisohjeen soodan leivinjauhoksi. Soodaa varten pitäisi taikinassa olla jotakin hapanta, mutta en usko, että voin happoisuus riittää kohottamiseen. Ehkä tuolloin 1960-luvulla voit olivat erilaisia, mene ja tiedä.

Meillä kotona en muista ässäpipareita olleen, mutta mummun luona kyllä. Näitä kutsuttiin ”soinilaisiksi ässiksi”, ja mummun apulainen Raakel niitä leipoi päiväkahvipöydän makeiden herkkujen tarjottimelle. Ei niitä siis saanut napostella milloin vain!

Muistan kyllä, että himotus ässiä kohtaan oli kova. 

Kävimme veljeni kanssa päiväkerhossa kahdesti viikossa, tästä on siis noin 50 vuotta aikaa. Äiti laittoi meille aina eväiksi ruisleipävoileivät ja kerhopulloon maitoa (yrk!). Ja ruisleipävoileipä tarkoitti sananmukaisesti leipää ja voita, ei mitään leikkeleitä tai juustoa, saati jotakin vihannespuolta. Aina ne eväät tuli kuitenkin syötyä, vaikkeivät nyt ihan unelmaisia olleetkaan.

Kun äiti ja isä kerran lähtivät matkoille ja pääsimme Raakelin hoivaan, päätin tehdä jekun. Kun Raakel kysyi, mitä päiväkerhoon laitetaan evääksi, valehtelin silmät kirkkaina että ässäpipareita ja mehua. Ja sellaiset eväät sitten saimme.

No, tarinan opetus on se, että kerhon päättyessä ainakin minulla oli kiljuva nälkä, kun eivät ne piparit oikein antaneet leikkeihin tarvittavaa energiaa.

Samaisessa päiväkerhossa töpeksin kerran, kun kerhon vetäjä kyseli aamupalatottumuksista. Vastasin tällä kertaa rehellisesti, että sen aamuinen ravinto oli ollut Sisu-pastilli. Olen aina ollut vähän huono aamupalojen kanssa…

Mutta nytpä laitan pillit pussiin ja lähden viettämään laatuaikaa mieheni ja koiramme seurassa. Seuraavat pari päivää kuluvat aivan muissa merkeissä kuin kuluneet pari kuukautta, eli ei töiden kimpussa (joka tosin ollut aivan mahtavan kivaa tänä syksynä). Luvassa on lievää irrottelua ja yksi pieni matkakin. Kuulemiin!