landgangleivat2 (1280x853)

Aurinkoista juhannusaaton aattoiltaa! Näin sitä taas on päästy vuoden valoisimpaan ajankohtaan, lähelle kesäpäivänseisausta ja keskikesän juhlaa. Juhannussuunnitelmat ovat ojennuksessa, koti on about-juhlakunnossa ja väsyttää juuri sopivasti. Uuvahtaneen emännän ateriavinkki onkin nyt landgång-voileipä.

Olen jo monesti täällä blogissanikin tunnustautunut voileipien ja pikkusuolaisten  kylmien ruokien ystäväksi. Tanskalaiset voileivät ovat himoruokaani, mutta niitä ei juuri mistään saa valmiina. Mutta voileipien komponenttejapa saa: paahtopaistia ja maksapasteijaavalmiiksi viipaloituina, katkarapukimaraa ja muita majoneesipohjaisia salaatteja valmiina ja vaikka mitä herkkutiskeiltä. Niistä ja jääkaapin ”löydöistä” rakentuivat meidänkin ateriavoileipämme tänään.

Landgång-leivät olivat joskus vuosikymmeniä sitten trenditarjottavaa. Niiden erityisominaisuutena on pitkänomainen muoto, josta tuo nimikin tietysti tulee (lankonki=maihinnoususilta).

Leivän toiseen päätyyn voi lastata kalaa, katkarapuja, kananmunia ja muuta merellistä (hehheh, nautical soiré-hengessä) ja toiseen lihaleikkeleitä, maksapasteijaa ja paahdettua pekonia. Leivän keskivaiheilla on juuston paikka. Täydentäviä makuaineita – mustaherukkahyytelöä, hillosipuleita, kapriksia, tomaattia, kurkkua, piparjuuriraastetta, tilliä, persiljaa ja niin edelleen – voi ripotella pääraaka-aineille aivan lopuksi.

Landgång-leivät kahdelle

2 kpl pitkää vuokaleipäviipaletta (voileipäkakkuleipää)
n. 1 dl voileipäpikkelsiä tai majoneesia sekä sinappia
salaatin lehtiä
3-6 kpl paahtopaistiviipaletta
n. 50 g maksapasteijaa
3 kpl juustoviipaletta
n. 0,5 dl katkarapukimaraa
2 kpl kananmunia kovahkoiksi keitettyinä
n. 4 kpl anjovisfileetä tai silliviipaletta
kapriksia
hillosipuleita
mustaherukkahyytelöä
1 kpl tomaatti
n. 5 cm pala kurkkua
tilliä
persiljaa
n. 80 g pekonia rapeaksi paistettuna

Leikkaa vuokaleipäviipaleista reunat pois. Sivele leivät voileipäpikkelsillä. Asettele leiville runsaasti lehtisalaattia.

Aloita pääraaka-aineiden kasaaminen: taittele paahtopaistiviipaleet löyhälle rullalle, ja asettele ne salaatinlehdille. Nosta niiden viereen maksapasteijaviipaleet, sitten juusto ja sen jälkeen katkarapukimara. Kuori ja lohko kananmunat, ja peitä lohkoilla vuokaleipäviipaleen toinen pää. Valuta anjovisfileet tai silliviipaleet, ja nosta ne kananmunille.

Viimeistele leivät: ripota sillien päälle kapriksia, laita muutama hillosipuli paahtopaistille, nokare mustaherukkahyytelöä maksapasteijalle ja tomaatti- sekä kurkkuviipaleita juuston ympärille. Tilliä kalaosastolle ja persiljaa lihapuolelle. Aivan lopuksi nosta rapeiksi paistetut, valutetut ja jäähdytetyt pekonisoirot paahtopaistin ja maksapasteijan päälle.

landgang_leipa2p (1280x981)

Kylmä olut sopii kyytipojaksi oikein hyvin.

olut

2 kommenttia artikkeliin ”Landgång-leipiä kahdelle

  1. Nam nam, vaikka rouva taitaa nyt vähän edistää. Eikös aaton aatto ole vasta huomenna 🙂 kylmä olut sopii myös tortillojen kanssa nimim niitä kahdelle -oikein hyvää juhannusta teille!

Comments are now closed.