Lauantaina söimme ensimmäiset kotimaiset varhaisperunat. Ne olivat juuri niin timomaisia, kuin voi kuvitella eli inasen vetisiä ja mauttomia – vaikka olivatkin Högsårasta ja selvästi hiekkamaalla kasvaneet. Koskahan mahtavat Siiklit tulla myyntiin? Jos perunat olivat heppoisia, oli kastike tuhtia ja maukasta. Vanha kunnon voisoosi!
Voikastike
1 npp kesäsipuleita
n.50 g voita
merisuolaa
n. 2 dl kuohukermaa
Huuhtele sipulit ja leikkaa ne varsineen ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa – älä pelästy voin määrää, sitä pitää olla sulaneena noin sentin kerros kattilassa. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota miedolla lämmöllä. Mausta suolaripauksella ja aloita kerman lisääminen.
Lisää kermaa pienissä erissä, sekoita kastike lisäysten välillä sileäksi ja hauduta kastike kypsäksi. Tarkista maku ja nauti!
Tähän soosiin ei siis tule lainkaan jauhoja, joten sopii karppaajillekin (tosin en tiedä, minkä kanssa soosia nauttivat, kun peruna ei sovi ruokavalioon).
Herra R. on nyt kotiutunut reissultaan ja olemme palaamassa arkeen eli ”business as usual”. Ja tällä viikolla juhlitaan jo juhannusta! Juhannusruokavinkkejä löytyy tuolta juustopostauksen loppuosasta, jos joku semmoisia kaipaa.
Mukavaa maanantaita!
Hei, Kiitos soosivinkistä. Olemme tosin syöneet Siikliä jo muutaman viikon vaikka maksavatkin maltaita, nyt tosin on jo hinta laskenut. Naantalin torilla on myynnissä useammallakin myyjällä sekä Siikliä että Timoa kuin myöskin kotimaisia mansikoita, uusia porkkanoita ja punajuuria. Ihana kesä ja uuden sadon tuotteet!
Pitänee lähteä Naantalin torille juhannusostoksille! Oikein aurinkoista juhannusta teille sinne Aurinkokaupunkiin :)!
No onpas herraskainen ohje! Voita ja kermaa yhdessä! Kun aikoinaan kävin isotätien luona, niin olivat tehneet vähän samanmoisen kastikkeen, mutta siinä oli kevytkerman tyyppinen neste, suolaa ja ruohosipulia (jota heidän vihannesmaastaan – lue: kukkapenkki saunan edessä – sai käydä leikkaamassa). Tuota ei mitenkään keitetty. Ellei muistini petä, niin toinen variaatio oli suunnilleen sulatettu voi-vesi-ruohosipuli-suola. Oli kumpaa tahansa sillä kertaa tarjolla, niin hyvää oli, kun siihen doppasi pieniä uusia perunoita. Mitä pienempiä, sen parempia minun mielestäni. Kesän ensimmäiset perunat ovat namia!
Joo, voikastikkeesta on olemassa sellainen versio, jossa käytetään kerman asemesta varhaisperunoiden keitinvettä. Silloin suolaa ei tarvitse lisätä. Lisäksi kastikkeeseen voi laittaa hienonnettua tilliä tuomaan kesän makua. Ja kaipa sitä kerran kesässä voi vähän herkutellakin, tuskin tuossa soosissa voin määrä on suurempi kuin laittamalla voita suoraan perunan pinnalle :).