
Aloitetaanpa suomalaisimman ruoan kartoituksesta eli mielipidetiedustelustani, jonka vastausaika päättyi helmikuun lopussa. Vastauksia tuli 32 kappaletta, ja ne jakautuivat niin, että voiton vei karjalanpaisti. Se sai 44 % äänistä.
Toiselle sijalle kiri vaihtoehto ”Muu” 34 prosentin osuudella. Muu-ruokina esitettiin lohikeittoa ja ruisleipää, kalakeittoa, lämminsavustettua kalaa, silakkaperunoita, lihakeittoa, rössypottua (jonka nimen olin kirjoittanut väärin, kiitos palautteesta!), läskisoosia, karjalanpiirakkaa ja maksalaatikkoa, joka sai kaksi ääntä.
Muut-sarjassa oli ehdotettu suomalaisimmaksi ruoaksi myös Rva Raadelman valmistamaa hollandaise-kastiketta. Rikkomatta suuremmin vaalisalaisuutta arvelen tämän ehdotuksen singahtaneen Näsijärven rannalta…
Kalakukko ja poronkäristys saivat molemmat kuusi prosenttia äänistä, joten ne pitäisi periaatteessa sijoittaa suomalaisuusasteikon jaetulle kakkossijalle.
Mutta varsin visainen kysymys on tämä suomalaisimman ruoan määrittäminen. KV-osaston perustelut maksalaatikon ainutlaatuisuudesta puhuttelivat Rouvaa, samoin ruisleivän kaipuu. Täytynee palata aiheeseen uudelleen.
Kalakeittokirjan voitti arvonnassa Eija H., onnittelut! Laitatkos minulle rouvaraadelmasta(at)gmail.com -sähköpostiin toimitusosoitteen, johon voin lähettää kirjan!
Ja kun nyt kalaruoat nousivat äänestyksessäkin suostuiksi, jaan tässä helppoakin helpomman uunikalaohjeen.
SUOLAAN KÄTKETTY NIERIÄ JA HELPPO TARTAR-KASTIKE
noin 1 kg kokonainen nieriä, kirjolohi, taimen tai siika
mustapippuria ja suolaa myllystä
(tilliä tai persiljaa)
(sitruuna tai limettiä)
n. 2 kg karkeaa merisuolaa
Huuhtele kala ja mausta sen sisäpuoli mustapippurilla ja ripauksella suolaa (ihan totta! Suolan maku ei imeydy kalaan kypsennyksen aikana!). Jos haluat, voi vatsaonteloon työntää tilliä tai persiljaa isohkona nippuna sekä sitruunan- tai limetin viipaleita.
Ripota noin senttimetrinen kerroa karkeaa suolaa uunipannulle kalan levyiselle alueelle. Nosta kala suolapedille ja ripota suolaa nyt niin paljon, että kala peittyy siihen. Kostuta käsiäsi vedellä, jolloin suola asettuu tasaisemmaksi kerrokseksi ja ympäröi kalan tiiviimmin.
Nosta vuoka 200 C uuniin. Laita uunipannulle muutama Rosamunda-peruna kypsymään, niin saat lisäkkeen samalla lämmöllä.
Kypsennä noin 40 minuuttia. Kytke lämpö pois uunista ja anna hautua vielä parikymmentä minuuttia. Naputtele tiivis suolakerros veitsellä auki ja tarjoa kalaa uuniperunan ja maailman helpoimman tartar-kastikkeen kera.
MAAILMAN HELPOIN TARTAR-KASTIKE
1-2 dl kevytsmetanaa (esim. Deliciest, jossa rasvaa 20 %)
n. 1 dl kurkkusalaattia (esim. Felix peruskurkkusalaattia)
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1-2 rkl kapriksia
1-2 rkl hienonnettua tilliä
Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna kastikkeen vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Tarjoa kalaruokien lisäkkeenä.
Hyvää ja helppoa ruokaa. Kala säilyy mehevänä kypsyessään suolakuoren sisällä. Jos käytettävissä on vain yksi kalafilee, voi sen kypsentää samaan tapaan, mutta silloin jätetään päällipuolen suolat tyystin pois. Kalasta ei irtoa ”paistetun” hajua, vaan suola imee itseensä käryt (eli käytännössä kalasta irtoavan rasvan, joka käristyessään uunipannulla levittää vähemmän miellyttävää tuoksua) ja lopputulos vastaa melko pitkälti grillattua kalaa.
Joissakin suolaan hadattujen uunikalojen ohjeissa neuvotaan käärimään koko suolasysteemi alumiinifolioon. Se on mielestäni järjetöntä, koska suola vastaa juuri foliota. Toisekseen, alumiini ja suola eivät ole kauhean kiva yhdistelmä. Alumiini jotenkin syöpyy ollessaan suorassa kontaktissa suolaan, eikä minua ainakaan houkuta ajatus sen syömisestä.
Näihin tunnelmiin ja kuviin, mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikonloppua teille kaikille ja kiitos osallistumisesta mielipidekyselyyn!
Pikku vinkki, sekoita siihen suolapeti suolaan yksi munanvalkuiainen, vähän vehnäjauhoa ja tippa vettä.
Tekee suolakuoresta todella napakan ja kalan kuoriminen on kuin kirstun avaisi. Voila
Kiitos vinkistä :)! Muistaakseni olen joskus kokeillut tuota, olisikohan ollut Glorian 10 parasta keittokirjasta (jossakin niistä). Leikkautui todella paljon paremmin kuin pelkkä suolapeti. Laiskuus on taas ollut riesana… 🙂