Voi tätä kaamosta. Monena päivänä on tuntunut siltä, että mitään päivää ei varsinaisesti ole tullutkaan. Jotkut jaksavat hehkuttaa marraskuun hämärästä vaipasta, jonka suojiin on suloista piiloutua, myspysistä. Taidan sitten olla enemmän auringon ystävä, tai valon, kun ei nappaa marras.

Mutta onneksi on olemassa esimerkiksi kukkia, hyvää ruokaa ja viiniä. Aloitetaanpa kukista: tämän uhkean kukkakimpun sitoi mielestäni Suomen parhaan kukkakaupan eli Kukkakauppa Katariinan taitava Jaana-kauppias.  Huikea! Se on saanut luvan toimia keinoaurinkona meidän olohuoneen pöydällämme.

Viinirintaman kuulumisia: piti tietenkin päästä maistamaan marraskuun kolmannen torstain beaujolais nouveauta. Tämänvuotinen ei ollutkaan aivan niin mehumainen kuin aiemmin, itse asiassa pidimme Herra R:n kanssa Louis Têtestä oikeinkin paljon. Näin täydellisenä maallikkoenologina voi onneksi lausua mielipiteensä täysin rinnoin ja tietämättömänä. Mutta eikös joku viisas ole sanonut, että paras viini on se, josta itse pidät?

Ruokapuolella on taas tullut kokkailtua kaikenlaista. Valmistin nyt ensimmäisen vedoksen maksapasteijasta, mutta se ei ollut hyvää. Jatkokehitysajatuksia pyörii jo päässäni, joten voi olla, että jouluna meillä syödään kotitekoista maksapasteijaa. Aion siis lunastaa lupaukseni.

Maksapasteijan lisäkkeeksi valmistin kuvan ruokaa, joka ei ole lainkaan niin rasvaista, kuin miltä se näyttää. Kyseessä on ”vanha rakkaus” eli Mysi Lahtisen ”Talvinen sipuliherkku”. Ruokalaji, joka sopii lisäkkeeksi esimerkiksi maksapihveille, mutta menee ihan pääruoastakin. Valitettavasti meillä oli melko isokokoisia sipuleita, enkä saanut niitä säilymään ehjinä. Talvinen sipuliherkku on nimittäin myös hyvin kaunis ruoka pikkusipuleista valmistettuna.

TALVINEN SIPULIHERKKU

16-20 kpl pienehköa sipulia
n. 7 dl kanalientä (laimeaa)
1 tl timjamia
1-2 kpl laakerinlehteä

2 rkl voita
1-2 rkl hunajaa
1,5 dl sipulin keitinlientä
150 g sinihomejuustoa

Kuori sipulit. Kiehauta kanaliemi ja lisää mausteet sekä sipulit. Keitä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Kuumenna uuni 175 c. Valuta sipulit keitinliemestä, mutta  ota liemi talteen. Sitä tarvitaan tähän ruokaan tilkka, mutta lopusta saa hyvän pohja vaikka makkarakeitolle.

Sulata paistokasarissa tai paistinpannulla voi. Lisää joukkoon hunaja ja sipulit. Kääntele sipuleita hunajavoissa, kunnes ne saavat vähän väriä.

Siirrä hunajat uunivuokaan ja kaada samalla puolitoista desilitraa sipulien keitinlientä paistokasariin, jossa paahdoit sipuleita. Kiehauta seos ja lisää joukkoon sinihomejuusto. Kaada keitos sipuleille ja paista niitä vielä uunissa vajaan tunnin ajan.

Patonkia kannattaa varata tarjoiluun, koska sillä voi kaapia ihananmakuista paistolientä uunivuoasta. Tai sitten voi leipaista sämpylöitä aterialle.

Muistin vihdoinkin ostaa lähikaupastamme valmista porkkanasosetta. Olen monta kertaa miettinyt, että pitäisi kokeilla Pirkan suosittelemaa tapaa käyttää taikinanesteenä porkkanasosetta. Hyvänmakuisia näistä tulikin! Ohje löytyy täältä. Vaihdoin grahamjauhot kauraleseseen (n. 1,5 dl), mutta muuten tein aivan ohjeen mukaisesti. Suosittelen. Sitä paitsi kotiin saa lämpöisen tuoksun vastaleivotuista sämpylöistä. Hyvä ase kaamosta vastaan sekin!

Vaan mitäpä tuumaatte tästä? KARMEA, mutta samalla liikkis. Tuo esite on vuodelta 1989, ja se on ensimmäisiä tekeleitäni.

Salainen leivontareseptikansioni -samoin kuin tämä esite -löytyi kuin löytyikin viime viikonloppuna. Kansio on  ollut kateissa muutaman vuoden, mutta rakas mieheni löysi itse tekemänsä varastokätkön. Oli siellä paljon muutakin, muun muassa yhdet rapulyhdyt, muutama valokuva-albumi ja joskus vuosia sitten pitämäni viinikurssin aineisto. Yhtä ei silti löytynyt; toinen talvikenkäni on edelleen kadoksissa.

Mutta tuosta esitteestä vielä. Ne, jotka muistavat mikroaaltouunien ”maihinnousun” ensi vuodet, pystynevät palauttamaan mieliinsä myös innon kokkailla mikrolla aivan kaikkea. Monissa tuon ajan keittokirjoissa on vartavasten suunniteltu ”Näin valmistat mikrossa”-osio.

Leipominen on kenties epätoivosinta puuhaa, mitä perusmikroaaltouunilla voi keksiä. Leivonnaisiin ei tule kypsymisen aikana lainkaan perinteistä paistopintaa, vaan ne jäävät kutakuinkin raaka-aineittensa värisiksi. Toinen ikävä piirre on kananmunaa sisältävien leivonnaisten levittämä tuoksu, joka liittyy kananmunan denaturoitumiseen kypsennysprosessissa. Haju on siis lähellä pilaantuneen kananmunan levittämää lemua.

Niin vaan sain aikaiseksi 16-sivuisen mikroaaltoruokaesitteen tuolloiselle työnantajalleni, Raisio Yhtymälle. Kansikuvan leivonnaisia on pinnoitettu ahkerasti ja oikean laidan kakun idean bongasin jostakin jenkkilehdestä. Kakkutaikinaa on paitsi maustettu mansikalla ja kaakaolla, myös värjätty karamellivärillä. Waude, mikä idea…

Näihin tunnelmiin tällä erää!

2 kommenttia artikkeliin ”Sitä sun tätä

  1. Muistan (sen, mitä muistan) aikoinaan kihlajaisiani vietettäessä, että ihailin näppärää mikronkäyttöäsi. Et valmistanut sillä koko ateriaa, mutta mainio apuneuvo se oli ja nopeutti touhua kovasti.

    Kieltämättä tuossa yhdessä kakussa on häivähdys jenkkityyliä olkoonkin, että kirkas vihreä ja turkoosi puuttuvatkin. Ei ihme, että muutama vuosi sitten juniorin synttäreillä pari hänen nuorta ystäväänsä ihmettelivät tekemääni kakkua. Se taisi olla tosi vaisun värinen, kun koristeena oli vain valkoista kermavaahtoa ja mansikoita ja kakku itsessään vaalea sokerikakku ilman muita efektejä. Hyvää se minusta oli, mutta nuoret vieraat suhtautuivat epäluuloisesti. Taisi olla viimeinen kerta, kun kutsuin heitä kakulle, vaikka muuten toisinaan leikkivätkin juniorin kanssa.

    1. Tuosta löytyneestä laatikosta löytyi myös erilaisia valokuvia, muun muassa se, kun sinun kihlajaisissasi istumme tyyrinä hattupäisinä minun Käpylän-kotini sohvalla. Siihen loppuvat muistikuvat niistä bileistä, tai ei aivan, mutta en tohdi julkisesti muistella illan viime vaiheita Käpy-Grillissä…

      Ja juu, suomalaiset kakut ovat tosi tylsiä, kun niissä ei käytetä väriaineita!

Comments are now closed.