Viikonloppujen suuria ilojani ovat pitkät kokkailusessiot. Valitsen jonkin houkuttavan ruokaohjeen, varaan raaka-aineet, kaadan lasiin viiniä ja laitan musiikin soimaan. No, aina ei kaikki mene niinkuin pitäisi. Lauantainakin päädyimme syömään nakkeja, vaikka ihan muuta piti.

Jo muutama viikko sitten bongasin Hesarin Ruokatorstaissa Donna Hayn kasvislasagnen reseptin. Koska erinäisistä syistä jouduin jättämään tomaatit pois ruokavaliostani joksikin aikaa, päätin jemmata ohjeen ja valmistaa lassen pikimmiten tomaattirajoituksen päätyttyä.

Tein kaiken, kuten ohjeessa mainittiin: oli tuorepastalasagnea, munakoisot itketetty ja paahdettu, tomaatit hyviä kotimaisia (hinnasta huolimatta), yrtit tuoreita  ja juustoakin reseptin mukaisesti puoli kiloa. Lopputulos oli blääh. Mitäänsanomattonmakuinen ruoka.

Vuosi sitten valmistin Hanna Jensenin ohjeella ihanaa munakoiso-kesäkurpitsavuokaa, jonka tuhosimme Herra R:n kanssa kahteen pekkaan – ja taisimme vielä nuolla lautasetkin. Täydellinen resepti.

Miksi ihmeessä ryhdyn kokeilemaan uutta reseptiä, kun plakkarissa olisi jo valmiina toimiva versio? En tajua, eikä myöskään rakas puolisoni, joka kysyi epäonnistunutta lasagnea maistellessamme: ”Etkö voisi laittaa ruokaa vain ”oman pääsi” mukaisesti?”

Vaan eipä tuo viikonloppuamme pilannut. Satuin löytämään Alkosta Napue-giniä. Enkä ihmettele lainkaan, että se valittiin maailman parhaaksi giniksi. Nam 🙂

Eikä näihin loppusyksyn viikonvaihteisiin niin kauheasti mitään kaipaakaan, sellaista hiljaista hämäränhyssyä kun vietetään. Kuukausi ja rapiat vielä, ja sitten lähdetään taas kulkemaan kohti valoisampia aikoja. 

Aurinkoista tiistaita nyt!