Hämärien syyspäivien pimeät illat suorastaan huutavat jotakin mehevää herkkuruokaa. Raclette on oivallista tällaiseen tilanteeseen, mutta Tartiflette – racletten ”serkku” – vetoaa perunoiden, pekonin ja juuston suloisella liitolla. Suosittelen!

Tartiflette

noin 1 kg perunoita
vettä, merisuolaa
200 g pekonia
2 kpl sipulia
nokare voita
noin 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
mustapippuria myllystä
merisuolaa
400 g raclette-juustoa tai Reblochon-juustoa
noin 3 dl kermaa

Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä lähes
kypsiksi. Jäähdytä, kuori ja viipaloi.

Voitele laakea uunivuoka voilla ja levitä puolet
perunaviipaleista vuoan pohjalle. Mausta mustapippurilla ja suolaripauksella. Jätä loput perunaviipaleet odottamaan.

Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele pekoni. Kuumenna paistinpannu, sulata nokare voita ja ruskista pekonit. Lisää pannulle sipulit ja kuullota ne. Kaada pannulle valkoviini ja kiehauta. Kiehuta, kunnes valkoviini on likimain haihtunut.
Levitä puolet seoksesta perunaviipaleille. Lado loput perunaviipaleet päälle ja levitä niille loput pekoni-sipuliseoksesta. Ripota mustapippuria ja ripaus suolaa päälle.

Leikkaa raclette-juustosta reunat pois (voi ne jättääkin, jos haluaa). Levitä juustopalat vuokaan. Lorota kerma vuokaan.

Nosta tartiflette 200 C uuniin ja kypsennä reilun puolen tunnin ajan tai kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä. Nauti punaviinin ja raikkaan vihersalaatin kera.

Uuniraclette on ihana herkku 🙂

Olen aiemmin jakanut täällä blogissani uuniracletten reseptin ja sekin on ihan kelpoisa lohturuoka. Ohje löytyy täältä:

https://rouvaraadelma.com/2018/02/19/uuniraclettea-hiihtolomalaisille/

Myös tällaista uuni-Brie-juttua on tullut joskus kokeiltua. Reseptin olen löytänyt jonkin ruokamedian palstoilta, en muista tarkemmin. Ilmeisesti syksy ja sulanut juusto liittyvät toisiinsa!

Maisemat täällä Raadelmassa elävät jatkuvasti, tämä otos muutama viikko sitten alkaa olla jo historiaa. Syksy on ehkä ollut lämpimin pitkään aikaan. Kunnollisia hallaöitä ei olla vielä koettu.

***

Tämän blogipostauksen tein nyt ensimmäistä kertaa kännykälläni! Oli mielenkiintoinen kokeilu – ehkä jatkan näin vastedeskin.

Oikein suloista sunnuntaita ja ensimmäistä talviajan päivää!