Nytpä on tämäkin opittu, kiitos Kauppatorin Kalapojille!
Eilisen isänpäivän ateria rakentui Turun kauppatorin antimille: lohi on siis Kalapojilta, perunat Vuolalta ja sienimuhennoksen suppilovahverot Yläneeltä. On todellista luksusta voida asioida parhaiden elintarviketuottajien kanssa.
En ole kovin kummoinen graavilohen ystävä. Yleensä ravintoloissa tarjoiltu lohi on ollut alisuolattua, ja omatekoinen kala täyttä suolatönkköä. Siian kanssa onnistun, samoin kuin jääkellarin lohen, mutta graavaus – not.
Marssimme siis koko perhe – Arttu mukaanlukien – viime perjantaina torille Kauppatorin Kalapoikien kojulle. Rouva Raadelmasta sai henkilökohtaisen opastuksen lohen suolaamisesta. Tohdin nyt jakaa sen kanssanne!
Graavisuolattu lohi Kauppatorin Kalapoikien tapaan
noin 800 g tuoretta lohta
karkeaa merisuolaa (määrää ei voi kirjoittaa täsmällisesti)
Nypi lohesta ruodot ja trimmaa mahdollinen rasva vatsapuolelta. Sirota lohipalan lihapuolelle karkeaa suolaa. Sitä saa olla reilusti. Ravistele sitten lohesta irtoava ylimääräinen suola roskiin.
Kääri lohi paperiin ja vaikka folioon. Merkitse paketti niin, että tiedät nahkapuolen fileestä päätyvän alapinnaksi. Säilytä lohi jääkaapissa näin, älä kääntele pakettia.
Anna lohen graavaantua kaksi vuorokautta.
Leikkaa lohesta ohuita viipaleita, ja asettele ne tarjoiluvadille. Anna viipaleiden asettua jonkin aikaa ennen nautiskelua.
Siinäpä se. Eilinen lohi oli juuri oikeaoppisesti suolaantunutta, raikasta, ihanaa. Lisäksi hyviä perunoita tai ruisleipää. Nam.
Lohen ja perunoiden kyytipojaksi valmistin suppilovahveromuhennoksen. Vanha tuttu ohje, tosin konjakin vaihdoin kuivaan sherryyn.
Viime viikonloppu alkoi mitä miellyttävimmissä merkeissä, kun pääsimme Logomoon kuuntelemaan Lisa Ekdahlin konserttia. Satuin voittamaan liput Anna-lehden Instagram-kisassa, hehhee.
Meillä ei ollut Herra R:n kanssa oikein mitään käsitystä Lisa Ekdahlista, mutta meistä tuli daamin faneja yhdellä kuulemalla.
Muutenkin oli aivan huippua päästä viettämään iltaa Turkuun. Tapasimme tuttujakin 🙂
Näissä tunnelmissa uuteen viikkoon.
Hyvä yhdistelmä hengen ja ruumiin ravintoa!
Niinpä 😊