Meillä alkoi eilen kesäloma ja sen kunniaksi ilta-ateria oli tavallista juhlavampi: tein Skagen-salaatilla täytettyä piirakkaa. Mums. Taidan tehdä toistekin.
Innoituksen tähän herkulliseen iltapalaan sain ”Turku lautasella III”- kirjasta, joka on suunnilleen uunituore julkaisu. Heli Nieminen & co ovat onnistuneet hienosti Turun ravintolaskenen kuvaamisessa. Helihän on Turun ikioma ”Food Ambassador” ja vuoden 2016 ”Vuoden ruokatoimittaja”, joten ihan parhaissa käsissä kirja on syntynyt.
En ole vielä ehtinyt paneutua Turun ravintola-alan satavuotiseen historiaan, jota kirjassa ansiokkaasti avataan, mutta nyt lomalla aikomus on lukea koko kirja. Rakastan tällaisia ”tekstikeittokirjoja”!
Skagen-piirakan katkarapusalaattiosuus on siis Brahen Kellarin ohjeesta kevyesti muokattu.
Piirakkapohjan tein valmiista voitaikinalevyistä, jotka maustoin parmesaanilla. Olen kyllästynyt valkoiseen höttöleipään ja omasta mielestäni tumma leipä ei sovi Toast Skageniin (jotenkin liian vahvaa, jyrää salaatin hienostuneen maun), joten siksi päädyin tähän komboon. Ja voin muuten suositella, parmesaanin maku nappaa täysilla Skagen-salaatin makuun.
Skagen-salaattipiirakka
pohjaan:
2-3 kpl voitaikinalevyä (= 200 – 300 g)
noin 0,5 dl raastettua parmesan-juustoa
pohjalle ennen Skagen-salaattia:
rapeaa keräsalaattia
Skagen-salaattiin:
250 g majoneesia (ei kevytmajoneesia)
0,5 kpl sitruunan mehu
2 tl Paholaisen hilloa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
400 g katkarapuja
0,5 kpl punasipulia
1 rkl kapriksia
tarjoiluun:
80 g muikun mätiä (esim. Kalix Löjrom)
0,5 kpl punasipulia hienonnettuna
1-2 rkl kapriksia
tilliä
sitruunaviipaleita
Valmista ensin piirakan pohja: sulata taikinalevyt ja painele ne irtopohjaiseen vuokaan. Nosta taikinaa vuoan reunoille. Pistele pohja haarukalla. Laita taikinapohjalle suikale leivinpaperia, ja levitä sille paistokuulat tai esim. kuivia herneitä. Nosta vuoka 225 C uuniin ja kypsennä noin 10 minuuttia.
Ota vuoka uunista, poista paistohelmet ja leivinpaperi. Levitä piirakkapohjalle raastettua parmesan-juustoa ja jatka paistamista vielä noin 10 minuutin ajan.
Jäähdytä kypsä piirakkapohja ja irrota vuoasta. Nosta tarjoiluvadille.
Sekoita majoneesiin sitruunan mehu, Paholaisen hillo ja mausteet. Tarkista maku. Lisää joukkoon sulatetut, valutetut katkaravut, hienonnettu punasipuli ja kaprikset. Siirrä salaatti jääkaappiin, jos et tarjoa piirakkaa heti.
Juuri ennen tarjoilua levitä karkeasti revittyä rapeaa keräsalaattia piirakkapohjalle. Lusikoi Skagen-salaatti sen päälle. Viimeistele salaattipiirakka sulatetulla ja valutetulla muikun mädillä, hienonnetulla punasipulilla, kapriksilla ja tillillä. Koristele vielä sitruunan viipaleilla.
Tarjo Skagen-salaattipiirakkaa viileän, kuivan valkoviinin kera.
Kesälomalle pääsimme pienen työrutistuksen jälkeen. Jokunen viikko löysäilyä on edessä, ja on kyllä ihan huipputunnelmat nyt! Kävimme viikolla valokuvaamassa työjuttuja Kuusiston linnanraunioilla, joka on kerrassaan hieno paikka. Linnan raunioille johdattaa ehkä maailman kaunein tie, jota reunustavat komeat tammet.
Itse raunioilla riittää ihmeteltävää. Jos on kesäretkikohde vielä hakusessa, niin suosittelen piipahdusta Kuusiston Piispanlinnalle. Loppukesästä raunioilla vietetään Piispanpäiviä ”Datum In Custu”, jotka ovat myös käymisen arvoisia.
Pieni mainospläjäys kotiseudun matkailukohteesta! Meiltä on linnuntietä Piispanlinnalle noin puoli kilometrtä, mutta siivettöminä saamme ajella sinne noin 15 kilometrin matkan. Vaan on se sen väärtti!
Eipä nyt muuta kuin ihanaa heinäkuuta! Nyt on lupa nauttia! Kuulemiin!
Kuulostaa herkulliselta ! Ihanaa lomaa teille
Kiitos! Toivottavasti tekin ehditte pitää lomaa 🙂
Upea ja nopea ruokalaji. Mistä ostit alla olevan mukavareunaisen vuoan? En ole vielä Helsingistä löytänyt muuta kuin pyöreitä. Suorakaide olisinhyvä. Hyvää kesää Ritva
Piirakka on paistettu Confetista hankitulla irtopohjaisella piirakkavuoalla, joka on ihan eri laatuista kuin markettien vuoat. Parhaillaan juuri tuota kapeaa ja pitkää vuokaa ei liene varastossa, mutta neliskanttinen löytyy, tässä linkki: https://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Categories/%22KAKKU-%20JA%20LEIVOSVUOAT%22/%22Reuna-%20ja%20irtopohjavuoat%22
Piirakka on tarjolla Stockmannilta hankitulla mangopuisella levyllä, joka on mielestäni aivan ihana. Tässä linkki siihen: https://www.stockmann.com/product/pv-liv-4011-tarjoilualust-mangopuuta-suorakulm-point-virgule/1172215081
Kiva kuulla, että pidit Skagen-piirakasta!
Hei, Kiitos linkeistä. Ne toimvat. Suorakaiteenmuoto tarjoiluastioissa on harvinaisempi. Sen vuoksi on myös kivan näköinen tarjolla ja pöydässäkin, jossa useita henkilöitä, helppo tarjoiluastia. Piirakka oli todella vieraiden mieleen. Olen ko. skagentäytettä käyttänyt myös ”keittiön tervehdyksenä” pienistä koverista ruisnapeista tarjoiltuna skumpan kera. Hyvin toimii!