Täällä Rouva Raadelman koekeittiö ja lohipatee, hyvää päivää. En ole vieläkään onnistunut tuhoamaan Boschin MUM-yleiskonetta. Siinä oleellisimmat uutiset tällä erää.
Viikonvaihteen viettäminen alkoi meillä tällaisella tarjoilulla: jo mainittua lohipateeta, Piipanojan kylmäsavustettua kirjolohta, hölskytyskurkkuja, kotitekoista hapanleipää ja viileää valkoviiniä. Ei huono, kuten rakas puolisoni tapaa sanoa.
Lohipatee on tässä ”se juttu”. Olen vuosia sitten saanut sen reseptin veljeltäni, mutta epäjärjestelmällisen arkistointini vuoksi ohje on ollut kadoksissa hyvän tovin (= myös vuosikausia). Jostakin muistin syövereistä nousi mieleeni, että velimies taisi mainita lohipateeohjeen olevan Carl Butlerin keittokirjasta.
Saatte olla ihan mitä mieltä tahansa Butlerista, mutta minulle hän on ollut merkittävä innoittaja eurooppalaiseen ruoanvalmistukseen. Tiedän, että jotkut pro-kokit saavat Butlerista inhonväristyksiä. Saakoot rauhassa.
Vaan löysinpä lohipateen reseptin googlettelemalla. Kuulosti pilkulleen siltä samalta, jonka olin hukannut. Se on siis tämmöinen:
Butlerin lohipate
500 g lohi- tai kirjolohifileetä
1 tl merisuolaa
2 kpl kananmunia
4 dl kuohukermaa
1 npp tilliä
1 tl makeaa sinappia (esim. Hangon)
1,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl cayennenpippuria
pateevuokaan: voita
tarjoiluun: hölskytyskurkkuja, saaristolais- tai hapanleipää, tilliä, kylmäsavukirjolohta
Poista lohifileestä nahka ja ruodot. Jauha kala sileäksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneella. Lisää kalamassaan suola ja kananmunat. Jauha uudelleen sileäksi. Nosta kalamassa tehosekoittimen kulhossa jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Laita uuni lämpenemään 175 C. Voitele pateevuoka voilla. Hienonna tilli. Sekoita sinappi, valkoviinietikka ja cayennenpippuri keskenään.
Ota kalamassa jääkaapista ja sekoita siihen jääkaappikylmä kerma. Lisää kermaa tehosekoittimen käydessä vähän kerrallaan. Lisää lopuksi viinietikkaseos ja hienonnettu tilli. mutta älä jauha tillin lisäämisen jälkeen enää tehosekoittimella, vaan käsin.
Kaada pateeseos voideltuun vuokaan. Peitä vuoka kannella tai foliolla. Nosta vuoka kuumalla vedellä täytettyyn uunivuokaan, vuoka uuniin ja kypsennä pateeta vesihauteessa noin 50 minuutin ajan.
Kumoa patee vuoastaan ja nosta jääkaappiin vetäytymään. Ota patee hyvissä ajoin ennen tarjoilua huoneenlämpöön. Koristele patee haluamallasi tavalla ja tarjoile hölskytyskurkkujen ja hyvän leivän kera aterian alkupalana tai vaikkapa kesäisellä lounaalla varhaisperunoiden kera.
Päräytin torstaina yhteistyö-Boschini käyntiin, nyt ensimmäistä kertaa sen tehosekoittimen. Hetkinen kului koneen säätöihin paneutumisessa, mutta helpostihan se sujui – kun kaivoi pikakäyttöoppaan esiin.
Eipä muuta kuin jauhamaan. Tämä oli todella haasteellinen testi, sillä lohifilee ei sellaisenaan ole kaikkein keveintä muussattavaa.
En antanut periksi, vaikka laite tuoksahti jo kevyesti sähköltä. Juu, juuri siltä samalta, johon aiemmat koneeni ovat sammuneet ns. viimeisen kerran. Vaan eipä uuvahtanut MUMmi :)! Sitkeästi se pääsi loppuun kalamassan kanssa.
Ja sain minäkin pienen opetuksen: ei olisi kannattanut laittaa tilliä jauhaantumaan tehosekoittimeen. Apinan raivolla se nimittäin jauhoi tillin totaalisilpuksi. Josta seurasi pateeseen hilpeän vihertävä sävy. Ei kiva, mutta ihan itse aiheutettua…
Makuun se ei onneksi vaikuttanut, mutta kyllähän sen nyt näkee. Hmph.
Näin siis on tullut testattua Boschin yleiskone. Tuon ruisleivän leivoin sillä myös, samoin kuin yhden sokerikakkupohjan. Vatkaamisessa MUMmi oli ihan parhaimmillaan. Lisäplussaa se saa hiljaisesta käyntiäänesta ja tyylikkäästä olemuksestaan. Vahva suositus siis Bosch MUM52120: lle.
Muuten elämä sujuu entisellään. Arttu kävi trimmattavana ja näyttää nyt meidän silmissämme suorastaan ylisöpöltä. Siinäpä merkittävimmät tapahtumat, ellei lasketa syyskauden töiden käynnistymistä. Kaikenlaista mukavaa puuhaa riittää, ei voi kuin olla onnellinen. Niinkuin sitten olenkin 🙂
HEP, minäkin kuulun Butlerin ihailijoihin! ”Butlerin pikkuruokia- Carl Butlerin parhaat alkupala- ja pitoruokaohjeet” vuodelta 1999 on kulunut tasaiseen tahtiin käsissäni. Samaisessa opuksessa on tuo lohipateenkin ohje. Hölskykurkut sopivat varmasti ihanasti lisukkeeksi, Butlerkin ehdottaa kirjassa kurkkusalaattia seuraksi (”Kurkkusalaatti minun tapaani”).
Pateen tekoon en uskaltaudu enää tuolla neljännes vuosisataa vanhalla yleiskoneellani. Niin monet ”sähkön” tuoksut olen siitä jo haistellut, että siirsin sen eläkkeelle. Nyt pohdinkin uuden apulaisen hankintaa. Tuo valkoinen kaunotar on varmasti hyvä vaihtoehto.
Valkoisesta kaunottaresta tulikin mieleen valkoinen komistus! Artun kuva on kopioitu jo pariinkin kännykkään meidän perheessä 😉
Kiva kuulla, että sinullakin on Butlerin keittokirja 🙂 – omistani ensimmäinen on ”Carl Butlerin keittokirja” vuodelta 1974. Se oli aikoinaan ihan tyylikkyyden huippu. Myöhemmin olen hankkinut Butlerin lammas- ja Butlerin kanakeittokirjat, eivätkä nekään ole hassumpia.
Ehkä nuo Butleria kritisoineet kokit ovat syntyneet vasta 1990-luvulla, eivätkä tiedä, kuinka vaatimatonta elintarvikevalikoima oli vielä 1980-luvullakin. Muistan esimerkiksi kertoneeni kotitalousopettajan koulutuslinjan elintarviketietoutta opettaneelle Kerttu Mäkelälle (R.I.P.), että olin Ruotsissa kesätöissä tutustunut keittämistä kestävään hapankermaan, creme fraicheen. Opettaja ei ollut kuullutkaan moisesta. Niin että ammentakaa siitä, nuoret!
Hahaaaaaa!
Mitäs me vanhat pierut ❤ Kaikki kunnia rakkaalle nuorisollemme, joka pitää meitä ajan hermolla, mutta kyllähän mekin ollaan ihan trendyjä. Aamen.
No just 😂😂😂