No suklaasta, marsipaanista, pähkinöistä, voikreemista ja mantelimassasta ainakin! Innostuin viikko sitten ”Koko Suomi leipoo” -televisio-ohjelman Master Class-jaksosta niin paljon, että ryntäsin hankkimaan Koko Suomi leipoo -kirjan ja raaka-aineet leipurituomarien ”Itsenäisyyspäiväkakkuun”. Mums. Se on herkullista!

En yrittänytkään väkertää sellaista kaunista taideteosleivonnaista, jollaisen ammattilaiset tekivät ohjelmassa. Tyydyin vain päällystämään suorakulmaisen kakkuni marsipaanilla (ja aika kökköisesti, kuten kuvasta näkyy – jotenkin tulee Muumi-peikko mieleen…).

Kotivarastoista ei löytynyt edes sinistä elintarvikeväriä, joten koristelut näyttävät valjuilta. Otin ylijäämämarsipaanista kukkamuoteilla kuvioita, jotka ladoin kakun pinnalle sitruunamelissan lehtien kera.

Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä – vaan ei tämä, siis päinvastoin. Mantelimassasta, voista, kananmunista ja jauhoista valmistettu pohja maistui jo sinällään huikealta. Kun täytteen pähkinäinen suklaaganache, pintaan silattu voikreemi ja kuorrutteen marsipaani yhtyivät suussa oli kokonaismakuelämys hienostunut. Jotenkin sellainen keskieurooppalainen!

Ainoa komponentti, jonka heivaisin ohjeesta, on kuivattu mustikka. Se ei oikein tuonut makua kakkuun. Sen sijaan mielessä kävivät niin konjakki kuin Amarettokin. Slurps.

Resepti on neljännes kirjan ohjeesta. Lisäsin mukaan ganachen valmistusohjeen, jota jouduin itse kertaamaan televisio-ohjelman tallenteesta. Kirjassa se on ohitettu ylimalkaisesti parilla harhaanjohtavalla lauseella (josta moite kirjan tekijöille, grrr).

Itsenäisyyspäivän kakku

(ehkä noin 8 annosta)

pohjataikinaan:
375 g mantelimassaa
187 g voita
150 g kananmunaa (3 kpl)
157 g vehnäjauhoja
50 g kuivattuja mustikoita

ganacheen:
1,25 dl kermaa
187 g tummaa suklaata
50 g erilaisia pähkinöitä: hassel-, cashew-, pekaanipähkinöitä

voikreemiin:
30 g vettä (2 rkl)
37 g sokeria
150 g voita
ripaus vaniljasokeria

pinnalle:
500 g valkoista marsipaania
koristeita oman maun mukaan

Valmista ensin kakkupohja: lämmitä mantelimassaa mikroaaltouunissa alle 250 W teholla 30 sekuntia kerrallaan. Pehmennä voi samaan tapaan.

Laita mantelimassa yleiskoneeseen ja vatkaa sitä K-vatkaimella kunnes massa notkistuu. Lisää voi pienissä erissä ja vaahdota seos.

Lisää kananmunat mantelimassa-voiseokseen pienissä erissä (itse rikoin kananmunat mittakannuu,  vatkasin rikki munien rakenteen haarukalla ja mittasin munamassan määräksi 150 g). Jatka vatkaamista koko ajan. Pysäytä kone ja lisää jauhot, sekoita hitaalla nopeudella tasaiseksi. Pysäytä kone, lisää mustikat ja sekoita taikina vielä käsin sileäksi.

Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 190-200 C uunissa 20-30 minuutin ajan. Huom! Taikina ottaa helposti väriä!

Jäähdytä kakkulevy ja jaa se sitten kolmeen osaan (omani jaoin 9 cm leveiksi soiroiksi).

Valmista ganache: paloittele suklaa sekoituskulhoon. Kuumenna kerma kiehumapisteeseen, ja kaada se sitten suklaapaloille. Sekoittele taikinanuolijalla rauhallisesti kerma-suklaamassaa kunnes massa muuttuu sileäksi ja kiiltäväksi ja suklaa on täysin sulanut. Rouhi pähkinät karkeasti ja kaada suklaamassaan. Sekoita vielä ja jätä hetkeksi jäähtymään ja  asettumaan.

Levitä ganachea kahdelle kakkupohjista ja lado pohjat päällekkäin. Nosta kansipala paikoilleen, kääri kakkupohja leivinpaperiin ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Valmista voikreemi: kiehauta vesi ja sokeri. Jäähdytä. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja lisää joukkoon viileä sokerivesi. Vatkaa kuohkeaksi ja mausta vaniljalla.

Kauli marsipaanista laakea levy tomusokeroidulla leivintasolla. Levyn paksuus saa olla noin 3 mm. Päällystä kakku marsipaanilla.

Anna kakun asettua jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan. Nosta se tarjoiluvadille ja koristele haluamallasi tavalla.

Meillä kakku päätyi tiistaiaamun brunssille, jolle saimma piiiiitkästä aikaa rakkaan ystävämme. Kokeilin myös Valion sämpyläohjetta, mutta sain aikaan niin rumia leipäsiä, etten kehtaa niistä lähikuvaa laittaa. Maku oli kuitenkin verraton, ja nyt on jo idea kauniimpaan toteutukseenkin, joten perästä kuuluu.

Tällä viikolla on vielä paiskittu töitä reippaaseen tahtiin, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa elämä rauhoittua. Itsenäisyypäivän juhlintamme saa uutta muotoa tänä vuonna, kun rakas Herraseni R. viettää osan lauantaista kuorohommissa. Onneksi hän kotiutuu illaksi, jolloin taidamme nauttia tämän talvikauden ensimmäiset blinit. Hamstrasin alkusyksyllä Kauppatorin Kalapoijilta muikunmätiä, ja nyt on sopivan juhlallinen hetki aloittaa varaston kutitteleminen.

Vuosi sitten kärsin joulumielen puuttumisesta (Kun Nisset ja Nasset eivät sytytä), ja tavallaan ymmärrän tilanteen nyt. Koti oli kaaoksessa ja joulua juhlittu jo pariin otteeseen töiden vuoksi. Maisema oli yhtä harmaa kuin tänä vuonnakin, mutta Rouva R:n mieli on nyt merkittävästi kepeämpi ja, voisiko sanoa, joulumyönteisempi.

Ei meillä tänäkään jouluna mitään ihmeellistä ole suunnitelmissa, rauhallista kotioleilua joulurauhan julistuksen jälkeen, muutama lahjakirja ja ehkä jotakin himistelyä. Joululahjat on jo hankittu (ja annettukin melkein): lahjoitimme viisivuotiaalle Nestorille kauko-ohjattavan auton Turun ja Kaarinan seurakuntien Lahja lapselle -keräyksessä.Tosin olen itse toivonut joulupukilta kauko-ohjattavaa helikopteria, mutta olen varmaan ollut niin tuhma, etten sellaista saa. Olisi vaan niin vänkää lennättää kopteria olohuoneen ja keittiön välillä…

On muuten mielenkiintoista, mistä jouluperinteet syntyvät perheisiin? Tämä lienee kahdeksas yhteinen joulumme, ja ainoa kaikkina vuosina säilynyt juttu on jouluaaton lihaliemitarjoilu. Vai oliko sitäkään ensimmäisenä joulunamme? Hehee, hyvin tuntuvat olevan jouluasiat muistissa…

Ja nyt kun mietin, niin aika omituisia jouluja meillä on ollutkin: yhtenä vuonna nyt edesmennyt äitini sai juuri joulun alla aivoverenvuodon. Toisen joulun edellä, viimeisenä työpäivänä Herra R:n olkapää meni sijoiltaan, ja se leikattiin heti pyhien jälkeen. Eli tautisia jouluja on ainakin kaksi.

Viime jouluna kasasimme kirjahyllyä aatonaattona ja Tapanin-päivä meni taloyhtiön murtovarkausjuttuja setviessä. Eikä syöty yhtään jouluruokaa. Karseata poronpaistia taisi olla tarjolla. Epäjoulu.

Eräänä näistä väliin jääneistä jouluista kilahdin täysin ja pilasin muun perheen juhlan -vai oliko näitäkin jouluja kaksi? Ainakin silloin päätimme (vai päätinkö vain minä?) viettää joulut ihan vain kahdestaan, kun Rouvasta ei ehtoisaa jouluemäntää saa kuin ehkä kirveellä…

No, voihan olla, että tästä joulusta tulee se kaikkien aikojen JOULU. Tai sitten ei. En aio ottaa paineita mistään. Joulu tulee joka tapauksessa!