kuninkaan_kala_1 (686x1024)

Kun valmistin tätä ”Kuninkaan kalaa” meille pari viikkoa sitten, suhtauduin valmistusohjeeseen lempeän kriittisesti. Ajattelin, että paistetussa kalassa ja kasviksissa ei voi olla mitään erityistä. Kastikkeeksikin voisi paremmin sopia vanha kunnon hollandaise, eikä mikään currynmakuinen omenasoosi.

Vaan pyörsinpä epäilyni, kun maistelimme Herra R:n kanssa tätä kalapyttäriä. Se nyt vaan on herkullista. Ohje on Glorian Ruoka&Viini-lehden kymmenen parasta reseptiä-sarjasta, ja sen on lehdelle antanut sisustusarkkitehti Marko Paananen.

Jos meillä olisi noin ziljoona ylimääräistä euroa, rakennuttaisimme talon, jonka sisustuksen saisi suunnitella Marko Paananen. Olen aivan höyrähtänyt hänen värimaailmaansa. Onneksi Markon sisustusohjelma palasi televisioon jokunen viikko sitten.

Mutta kalaruokaohjeeseen: raaka-aineet ovat lohi, katkaravut ja sinisimpukat sekä valikoima kasviksia.

kuninkaankala_raaka_aineet_3 (1024x657)

Kuninkaan kalaa

(4 annosta)

kastikkeeseen:
1 kpl hapahko omena
25 g voita
1-2 tl currya
0,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kuivaa valkoviiniä
n. 2 dl kuohukermaa
suolaa, mustapippuri myllystä

kalapataan:
n. 500 g kypsiä (varhais) perunoita
1 kpl kesäkurpitsa
1 kpl punainen paprika
1 kpl keltainen paprika
200 g herkkusieniä (tuoreita)
n. 500 g lohta
250 g kuorettomia, raakoja tiikerikatkarapuja
n. 250 g sinisimpukoita (kypsiä, pakastettuja tai tölkissä)
suolaa, mustapippuria myllystä

paistamiseen: n. 50 g voita

Valmista ensin kastike: kuori ja kuutioi omena. Sulata voi kasarissa ja lisää joukkoon omenakuutiot sekä curry. Paahda aineksia hetki. Lisää vehnäjauhot, ja jatka kypsentämistä muutama minuutti. Kaada kasariin valkoviini ja kiehauta seos. Lisää kerma. Jätä kastike kypsymään miedolle lämmölle.

Kuutioi kypsät perunat. Huuhtele ja kuutioi kesäkurpitsa sekä paprikat. Viipaloi herkkusienet. Leikkaa lohesta kuutioita. Valuta sulatetut tiikerikatkaravut ja sinisimpukat.

Kuumenna laakea paistinpannu ja sulata siinä voi. Paista kaikki kalapadan ainekset erikseen voissa, pidä lämpiminä ja yhdistä lopuksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Soseuta kastike sauvasekoittimella. Tarkista maku. Tarjoa kastiketta kalapadan lisäkkeenä. ”Dippaa” kalapadan aineksia kastikkeeseen ja nauti hapokkaan, hedelmäisen valkoviinin kera.

kuninkaan_kalan_viini (654x1024)
Hahaa, loistavasti tarkennus narsisseihin! Ja pullokin taitaa olla vinossa…

Meille hapokkaan ja hedelmäisen valkoviinin valitsi Piikkiön pikkuruisen Alko huipputaitava viinimestari. Thill’s Auxerrois istui Kuninkaan kalalle kuin se kuuluisa hansikas käteen. On muuten aivan luksusta, että Alkosta saa viinivalintoihin asiantuntevaa opastusta ja ihan kaupantekijäisinä!

kuninkaan_kala_kastike_1 (1024x666)

Kuninkaan kala-ohjeeseen liittyy nyt myös pieni erikoisuus: jos haluat nähdä, kuinka valmistan sitä, voit tulla ylihuomenna perjantaina 22. maaliskuuta klo 14 tai klo 17 Skanssin Citymarketiin. Siellä järjestetään Turun Sanomien Ruoka-sivuston kevättempaus. Kokkailemassa on myös  Jesse’s Dine-ravintolan Jesse Söderlund.

Onneksi, koska tämä keski-ikäinen rouva Varsinais-Suomesta edustaa lähinnä maallikkokeittelyä…

6 kommenttia artikkeliin ”Kuninkaallinen kalaruokaohje

  1. Hitsi että ollaan töissä pe.! Oletko muuten käynyt Paraisilla Little Asian Marketissa? On noita tiikerirapuja ja paljon muuta , Kauppiaskadulla ravintola Mindesin ja Tre Små Rum- sisutusliikkeen välissä:)

  2. Tämä on ihan mielettömän hyvää, olen siinä onnellisessa asemassa ,että olen päässyt jo tätä syömään.. Meillä tätä tehtään viimeistään pääsiäispyhinä.. Nam 🙂 t.Hilkka

  3. No niin. Se on nyt päätetty. Minä muutan teille!

Comments are now closed.