savusilakkasalaatti 006 (1280x943)

Lähikauppoihimme on ilmaantunut kullankeltaisia savusilakoita, joita on tullut hankituksi muutamaankin kertaan. Kala+peruna+kananmuna on Rouva R:n turvaruokakombinaatio, kuten olen monesti muistanut mainita. Tässä tuo ”pyhä kolminaisuus” taas vähän uudella tavalla: valmistin superhelpon perunasalaatin, keitin kananmunat Hans Välimäen opilla (hahhaa, tämä onkin Michelin-tähtisalaatti), perkasin savusilakat, kuutioin kotijuustoa ja puolitin kirsikkatomaatit. Alla jäävuorisalaattipeti.

SUPERHELPPO PERUNASALAATTI

1 ps Pirkka mikrovalmiita pikkuperunoita
muutama kevätsipulin varsi

kastikkeeseen
:
1 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
0,5 dl kurkkusalaattia (esim. Felixin)
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kypsennä mikroperunat mikroaaltouunissa, se vie noin kahdeksan minuuttia. Sekoita sillä välin kastike. Kuori perunat ja kuutioi ne. Lisää kastikkeen joukkoon. Hienonna kevätsipuli ja lisää salaattiin. Sekoita ainekset hyvin ja nosta salaatti jääkaappiin vetäytymään.

Kas noin, Ja sitten ne kananmunat Hans Välimäen tapaan: laita kattilaan kananmunat, lisää vettä niin että ne peittyvät. Nosta kattila liedelle ja kiehauta vesi. Kytke lämpö pois liedestä ja anna kananmunien oleilla vedessä kymmenen minuuttia. Kaada vesi pois ja jäähdytä kananmunat kylmällä vedellä. Tulee taatusti juuri sopivasti kypsyneet kananmunat, sähköäkin säästyy ja on vaivatonta. Todellinen win-win-win-munaohje, jonka kertoi minulle kampaajani.

muna

Ensi sunnuntaina onkin jo palmusunnuntai. Yritin aloittaa pääsiäisvalmistelut laittamalla herneenversoja kasvamaan, tai siis herneitä versomaan. Löysin keittiön laatikosta pussillisen herneitä, joita olin käyttänyt paistospohjien päällä ”blind baking”-apuvälineenä. En nimittäin ole hankkinut sellaisia kivoja keraamisa kiviä vasiten tuota varten.

Liottelin noita herneitä vuorokauden, ja kun eivät oikein vihertyneet, niin vielä toisenkin. Eivät ne ihan hyviltä näyttäneet, mutta istutin ne siitä huolimatta multaan. Ja sitten odottelin niiden itämistä. Kun neljäntenäkään päivänä ei tapahtunut mitään, hävitin koko viljelmän. Nyt ovat uudet, uunissakäymättömät herneet itämässä, ja toivottavasti ne ehtivät kahdessa viikossa saada kylliksi mittaa. Ilmeisesti herneet eivät verso, jos niitä paistelee muutamaankin otteeseen yli 200 C lämmössä. Vai onko kuvitelmani oikea?

Pääsiäisenä saamme tänne Raadelmaan rakkaat Pirkanmaan-porukat! Kyllä tätä tapaamista on jo odotettu, menut laadittu ja moneen kertaan pohdittu juttuja ”että sitten, kun Pirkkikset tulevat, niin…”. Tämä on vähän sama tilanne kuin Nalle Puhilla: kumpi on mukavampaa, avata uusi hinajapurkki vai odottaa sen avaamista!

Aurinkoista sunnuntaita teille kaikille!