vuohenjuustogalette1

Rouva R. on tykästynyt television ”Leila leipoo”-ohjelman Ranska-osioon, jossa Leila Lindholm leipoo ranskalaistyyppisiä herkkuja oikoen joitakin mutkikkaimpia yksityiskohtia. Tällä viikolla katselimme  Herra R:n kanssa silmät kiiluen kerrassaan ihanannäköistä vuohenjuustoleivonnaista. Pakkohan sitä oli kokeilla, ja voin vakuuttaa, että kyllä kannatti! Oolalaa, mikä suolaisen ja makean liitto!

Galette tai piiras, miksi sitä nyt haluaakin kutsua, täytetään perunalla, joka maustetaan valkosipulilla ja timjamilla. Olen joskus aikoja sitten kokeillut Anna ja Fanny Bergenströmin ”Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla”-kirjan perunapizzaa, mutta se ei oikein napannut. Tässä Leilan leivonnaisessa peruna pääsi oikeuksiinsa.

Ja ehdottomasti kannattaa valita pohjaksi voitaikina! Sitä löytyy valmiiksi isona taikinalevynä, josta varmaan voisi saada kaksikin galettea aikaan, mutta itse käytin joulusta jääneitä taikinalevyjä. Ne kun nipistelee yhteen, saa pohjan kätevästi.

VUOHENJUUSTOGALETTE

5 kpl voitaikinalevyä (n. 500 g)
4 kpl perunaa (n. 200 g)
1-2 kpl valkosipulinkynttä
muutama timjaminoksa
0,5 dl oliiviöljyä
merisuolahiutaleita
mustapippuria myllystä
200 g vuohenjuustoa
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
muutama timjaminoksa

Sulata voitaikinalevyt ja kauli niistä yksi pitkänomainen kappale (n. 15 cm leveä ja n. 40 cm pitkä). Taittele sille reunat eli käännä taikinasta noin 1,5 cm sisäänpäin joka suunnasta. Nosta taikinalevy leivinpaperilla peitetylle leivinpellille.

Kuori perunat ja leikkaa ne ohuenohuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kulhoon ja kaada niille oliiviöljyä. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ja laita ne perunoiden joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa timjaminoksa silpuksi ja lisää joukkoon. Sekoita hyvin.

Levitä mausteiset perunaviipaleet voitaikinalevylle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta leivonnainen 225 C uuniin ja kypsennä noin 10 minuuttia. Laske lämpötila 175 C ja jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia. Voit käyttää uunissa kiertoilmatoimintoa ensimmäisessä paistovaiheessa.

Ota galette uunista ja murustele vuohenjuusto sen pinnalle. Lurittele pinnalle juoksevaa hunajaa ja viimeistele leivonnainen ripottamalla päälle timjamia.

Nauti punaviinin kera. Galette maistuu parhaalta lämpimänä.

vuohenjuustogalette3

Noin sitä sitten päästiin helmikuuhun. Tammikuu käynnistyi ripeästi, mutta jämähti jotenkin paikoilleen puolivälissä. Meillä ei parhaillaan eletä elämän hilpeimpiä hetkiä, mutta eivätköhän nämä ongelmat väisty helmikuun aikana. Tai sitten pahenevat entisestään, mene ja tiedä. Päivät ovat kuitenkin jo selvästi pidempiä ja valon määrä kasvamassa. Se ainakin luo toiveikkuutta!

Joten eipä muuta kuin päivänpaisteista ja rentouttavaa viikonloppua!

10 kommenttia artikkeliin ”Viinin paras kumppani: vuohenjuustogalette

  1. Saattaa olla tulossa vieraita lauantaina. Galettesta voisi vääntää oivaa iltapalaa. Hmmmmm. Mmmmmmmmmmmmm.

  2. Nam! onpa herkullisen näköistä 🙂 minulle tämä oli myös täysin tuntematon resepti, laitan sen to cook-listalle odottamaan vuoroaan.

  3. Tämä herkku uunissa parhaillaan. Vuohenjuusto on yksi lemppareistani, siksi tämä resepti kolahti. Myöhemmin luvassa arvio onnistumisesta 🙂

  4. Niin taivaallista ja täydellistä ettei sanat riitä kertomaan! Uskomaton makujen yhdistelmä, tätä teen takuulla uudelleen. Kiitos siis loistavasta reseptistä. 🙂 Tänään tehdään broilerikääröjä sinun ohjeellasi, olen siis koukussa blogiisi ja haen täältä inspiraatiota kun iskee epätoivo siitä mitä tänään syödään 😛

    1. Haa, hienoa! Resepti ei ole omaa keksintöäni, vaan Leila leipoo -ohjelmasta. Mutta kiva kuulla, että tekin piditte, me ihastuimme ohjeeseen myös!! 🙂

Comments are now closed.