Noin sitä taas jäi yksi juhannus taakse. Eipä ollut sään puolesta mikään unelmaversio: juhannuspäivänä satoi vettä likimain koko päivän ja eilen seutua riepotteli kova tuuli. Aatto oli sentään kaunis ja ihmeellisen lämminkin.

Lievää epäonnea osui kohdallemme, kun juhannusaattona grilli tekin tenän. Mokoman pahalainen ei suostunut lämpenemään lainkaan. Laimeaa on sen lämmöntuotto ollut koko sesongin ajan, mutta nyt ei sitten tapahtunut enää mitään.

Googlailin grilliasioita, ja ilmeisesti noiden kaasulaitteiden elinikä on kahdesta kolmeen vuotta. Meidän toosamme on  jo nelivuotias, eli se siitä sitten. Onneksi nyt ovat alkamassa alennusmyynnit. Täytyy vaan laskeskella, että investointiin on varaa. Ettei käy niin, että käytössä on upouusi grilli, mutta ei mitään grillattavaa…

Olimme oikein törsänneet ja hankkineet kokonaisen naudan sisäfileen. Siitä osa meni suoraan pakasteeseen jatkokäyttöä odottamaan, mutta coeurin valmistin meille eilen. Se on tehty Kotilieden ohjeella, jota en nyt löytänyt.

Ideana on, että file keitetään lihaliemessä, grillataan ja sitten maustetaan soijakastike-valkosipuli-öljyseoksella. Ihan jees – niin ohje kuin ruokakin. Ja nyt sitten ihmettelette, että millä grillattiin? Hahaa, Herra haki eilen lähikaupasta kertakäyttögrillin! Kyllä sillä ihan hyvin pärjäsi. Olisiko siis ratkaisu grilliongelmaamme tukkusatsi kertsigrillejä?

Lisäkkeeksi grillifileelle tekaisin avokado-sipuli-tomaattisalsaa ja paahdettuja lyttyperunoita. Kokemukset varhaisperunoista ovat toistaiseksi kurjia tai todella kurjia, joten tukeuduimme talviperunaan. Hyvää oli.

Juhannuksen lukukokemuksia oli oikeastaan vain kaksi: luin Reijo Mäen ”Sheriffin” loppuun juuri ennen pyhiä ja onnistuin saamaan Piikkiön kirjastosta juuri sopivasti Anja Snellmanin ”Ivana B.”:n.

Se oli kyllä ajatuksia herättävä teos. Jonkinlainen ikä- tai sukupolvikriisi on vaivannut Rouvaa sitten keväisten työnhakuoperaatioiden. Kun ei kelpaa 52-vuotiaana niin sanottuun maailmaan.

Olen ollut äärimmäisen katkera lapsuuskodin kasvatuksesta, joka muistutti kirjan kertojaminän kokemusta. ”Ei pidä tehdä numeroa, se on niin noloa.” Itsetuntoa on sitten saanut rauhassa kasvattaa aikuisiällä, kun esimerkiksi omasta koulumenestyksestään ei saanut iloita. Pikkuveljelle olisi muuten tullut niiiiiiiin paha mieli.

Snellman päästelee aika hulvattomasti: ”…minulta puuttuvat kaikki kukoistavan kasvuyrityksen edellytykset…Minulla ei ole dynaamista halutilaa, en ole osannut rakentaa tuotteeni infrastruktuurin pohjaksi oikeanlaisia osatekijöitä, mind-lifting ei mitä ilmeisimmin toimi kunnolla ja kun koko agenda on vanhanaikainen, tarina ei vedä. Ja tarinahan pitää nykyisin sisällyttää, juustopakettiinkin, ja varsinkin siihen.”

Oman hauskuutensa Ivana B.:n touhuihin tuo muuttunut viestintämaailmakin kaikkine Twittereineen ja Facebookeineen. No, niitä on mielestäni turha teilata. Nehän ovat vain välineitä.

Mutta suosittelen lukemaan Snellmanin, etenkin, jos haluaa pohdiskella maailman muuttumista niinkin lyhyessä ajassa kuin kolmessakymmenessä vuodessa. Niin, ja Reijo Mäki ei petä koskaan, suosittelen Sheriffiäkin.