Tässäpä vinkki viikonlopuksi: merimiespihvi. Etenkin, jos suunnitelmissa on jotakin aikaavievää puuhaa tai ei muuten vaan huvita seistä lieden vieressä kokkailemassa. Merimiespihvi nimittäin kypsyy ihan itsekseen uunissa. Ja paranee lämmittämisestä, esimerkiksi jos ensi viikosta on tulossa kiireinen.

MERIMIESPIHVI

n. 2 kg isokokoisia, jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda)
n. 1 kg naudan sisäpaistia (paahtopaisti käy myös, miksei ulkopaistikin jos kypsentämiseen on runsaasti aikaa)
mustapippurirouhetta
suolaa
paistamiseen: rypsiöljyä
3-4 kpl sipulia
suolaa, ripaus sokeria, soijakastiketta
n. 5 dl lihalientä (= 5 dl vettä ja yksi liemitiiviste)
n. 0,5 pulloa olutta
muutama laakerinlehti
muutama maustepippuri
(tarjoiluun persiljaa)

Kuori perunat ja viipaloi ne paksuiksi viipaleiksi. Jätä odottamaan kylmään veteen.

Leikkaa paistista ohuita viipaleita. Paista ne nopeasti paistinpannulla ruskeiksi. Ripota pihveille suolaa ja mustapippurirouhetta, jätä odottamaan. Kiehauta paistinpannussa noin 5 dl vettä ja lisää joukkoon liemitiiviste.

Kuori ja suikaloi sipulit. Hauduta ne läpikuultaviksi padassa, jossa aiot valmistaa ruoan loppuun. Lisää sipuleille mausteet ja soijakastike, anna vetäytyä hetki. Ota muodostunut liemi talteen ja nosta sipulit vaikkapa lautaselle merimiespihviannoksen kokoamisen ajaksi.

Lämmitä uuni 200 C.

Kokoa ruoka: lado pataan alimmaiseksi kerros perunoita, sille kerros pihvejä ja sitten sipulia. Toista. Päällimmäiseksi pitää jäädä perunoita. Kaada pataan siivilän läpi paistinpannulla oleva lihaliemi sekä sipulin haudutusliemi. Kaada pataan lopuksi olut ja ripota pinnalle laakerinlehdet ja maustepippurit.

Peitä pata kannella ja nosta uuniin. Kypsennä ainakin kaksi tuntia. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä: ainekset eivät saa uida liemessä, mutta eivät myöskään kuivahtaa.

Tarjolle tuotaessa ripota merimiespihville persijaa. Tarjoa maustekurkun ja etikkapunajuurien kera. Olut sopii kyytipojaksi.

Tarinan mukaan olut on päätynyt osaksi merimiespihvin lientä siksi, että laivakokilla olisi ollut jäljellä enää yksi pullollinen olutta, ja tuota pulloa olisi himoinnut koko miehistö. Ratkaistakseen ongelmallisen tilanteen kokki kumosi pullon pataan kostuttamaan merimiespihviä. Uskokoon ken haluaa…