Romanttinen joulunalusilta: ranskalaista sipulikeittoa kynttilänvalossa. Pahoittelen jälleen kuvan laatua…
Olen joskus pikalihamureketaikinaa tehdessäni miettinyt, että minkähänlainen mielikuva elintarviketeollisuuden tuotekehittäjillä on ollut luodessaan ranskalaisen sipulikeiton kuivapussiversiota? Silti jatkan sipulikeitto+kermaviili-kombon käyttämistä, kuten varmaan useimmat ajoittain kiirettä kiettiössään potevat ruoanvalmistajat.
Päädyin valmistamaan meidän viime perjantain ilta-ateriamme sipulikeiton Julia Childin ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet” – ohjetta mukaellen. Oli vaivan väärtti!
RANSKALAINEN, GRATINOITU SIPULIKEITTO
n. 800 g sipuleita
1 kpl valkosipulin kynsi
50 g voita
0,5 dl oliiviöljyä
n. 2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 0,5 tl mustapippuria myllystä
2-3 kpl laakerinlehtiä
1,5 l lihalientä + 2 liemitiivistettä
1 dl punaviiniä
1 rkl Worcestershire-kastiketta
2-3 rkl soijakastiketta
0,5 dl konjakkia
gratinointiin: hyvää valkoista leipää, valkosipulia, oliiviöljyä, n. 5 dl voimakasta juustoa raasteena (mustaleima-Emmental, parmesan)
Kuori ja viipaloi sipulit. Kuori ja puolita valkosipulin kynsi, hienonna toinen puolikas. Kiehauta vesi ja liuota liemitiivisteet. Itse käytän tiivisteitä alakanttiin pakkausten ohjeista, koska keittoon tulee makua muista komponenteista aivan kylliksi. Parasta olisi tietysti itsetehty lihaliemi.
Kuumenna isohko kattila ja sulata voi. Lisää oliiviöljy ja sipulit. Kuullota sipuleita huolellisesti. Lisää suola, sokeri ja mustapippuri, jatka kuullottamista hetki. Lisää vehnäjauhot, ja kun ne ovat kypsyneet, kaada kattilaan lihaliemi. Lisää laakerinlehdet.
Hauduta keittoa noin tunti – ja ehdottomasti ilman kantta! Jos jotakin L’Ecole de Cuisine Francaisessa aikoinani Cordon Bleu-kurssilla opin, niin kannettoman keittämisen! Jos keitoksen peittää, vesittyy se kondensiovedestä. On helmpompaa lisätä tilkkanen vettä liian lyhyeen liemeen kuin poistaa sitä pitkästä. Ugh, olen puhunut.
Keiton poristua noin tunteroinen on aika laittaa uuni kuumenemaan 200 C. Leikkaa valkoisesta leivästä ohuehkoja viipaleita ja nosta ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Hiero leipiin talteen jätettyä valkosipulin puolikasta ja valuta leiville liraus oliiviöljyä. Paahda leivät lämpenevässä uunissa.
Raasta juusto valmiiksi. Mausta nyt keitto: lisää punaviiniä (ohjeessa valkoviiniä, mutta meillä ei ollut), Worcestershire-kastiketta ja soijakastiketta sekä tarvittaessa suolaa. Suolan kanssa kannattaa olla maltillinen, sillä juusto tuo vielä suolaista makua keittoon. Aivan lopuksi lirauta keitokseen konjakki.
Lado keittokulhon pohjalle leipäviipaleita ja juustoraastetta kerroksittain.
Lopuksi kaada sipulikeitto kulhoon. Kuten kuvastakin näkyy, keitto on tummaa ja lievästi suurustunutta vehnäjauhoista. Tässä on ristiriita sipulikeittoainespussin pakkauskuvan kanssa, sillä sehän on kirkasta!
Ja kas noin, leivät ja juusto pulpahtavat keiton pintaan! Nyt koko komeus uuniin! Suunnilleen 20 minuuttia riittää, tarvittaessa voi keiton pintaa paahtaa grillivastuksen alla. Miksei voisi kokeilla töhöttimelläkin?
Meille osui jostakin syystä peräti kaksi keittopäivää tälle viikolle, kun alkuviikosta valmistin hernekeittoa ja nyt siis sipulikeittoa. Mielenkiintoista, että ne ovat jotakuinkin toistensa vastakohtia: hernekeitto oli kermaisen pehmeää ja sipulikeitto täyteläisen voimakasta.
Keitot ovat Rouvan keittiöheikkouksia, sillä kun niitä ryhdyn valmistamaan, ainekset jotenkin siunaantuvat. Vaikka kuinka yritän tehdä kahden hengen pikkuperheeseemme sopivaa annoskokoa, päädyn yleensä siihen, että viiden litran kattila on reunojaan myöten täynnä ja soppaa riittäisi noin kymmenelle.
Tänään vietetään neljättä adventtia ja joulu alkaa nousta näköpiiriin. Joulufiilistä ei ole vähääkään, mitä kyllä inasen ihmettelen. Voiko se johtua vain viheriöivästä nurmikosta ja toinen toistaan sateisemmista päivistä?