Kuva-arvoitus: mitähän tässä on? Oikea vastaus: Herran ja Rouvan kolmannen hääpäivän juhla-aterian pääruoka. Lampaan jauhelihasta valmistettu pihvi ja perunagratiinia.

Toinen arvaus: julkaisenko ohjeen täällä blogissa? Oikea vastaus: EN! Ja terveiset vaan sinne jättimarkettiin. Kävimme siellä ruokaostoksilla toissapäivänä, joka oli siis syyskuun 16. vuonna 2011. Ja tämän me hyväuskoiset sieltä ostimme:

Pakastekaapin edessä kykkiessäni ei tullut mieleenikään ryhtyä tarkistamaan lihaköntin viimeistä käyttöpäivää. Olisiko pitänyt?

Jos tämä olisi ensimmäinen kerta, kun samaisesta puodista saimme vanhentunutta lammasta, olisin ehkä voinut lähteä käymään kaupassa ja vaatia uuden tuotteen, mutta kun toissajouluna saimme aivan samalla tavalla ylipäiväistä lammasta. Pistää vihaksi. Herra soitti myymälään ja sai lupauksen korvauksesta (siis molemmilla kerroilla), mutta mielipahaa ei rahalla hyvitetä.

Aterian alkupala ja jälkiruoka olivat aivan onnistuneita, ja aterian pelasti Miss Harry – terveiset ja kiitokset Pirkanmaan Rouvalle ja Herralle. Aloitimme aterian vuohenjuustotoastilla, joka nyt on varmasti kaikille tutumpaakin tutumpi. Tässä kuitenkin ohje.

VUOHENJUUSTOTOAST

1 viipale paahtoleipää / ruokailija
voita paistamiseen
1 viipale vuohenjuustoa / ruokailija
hunajaa
pinjansiemeniä tai cashew-pähkinöitä
lehtisalaattia
mustapippuria myllystä
hyvää oliiviöljyä

Kuumenna paistinpannu ja paahda siinä alkajaisiksi pinjansiemenet tai cashew-pähkinät (tai muita pähkinöitä tai siemeniä). Jäähdytä ne ja sulata pannulla voita. Paista paahtoleipäviipaleet kauniin ruskeiski ja leikkaa niistä reunat. Muotoile vuohenjuustoviipaleen mallisiksi ja kokoisiksi.

Nosta leipäpalat uuunivuokaan. Asettele niille vuohenjuustoviipaleet. Liruta hieman hunajaa juustolle. Nosta vuoka 225 C uuniin ja annan juuston sulaa ja ruskistua kevyesti.

Annostele lehtisalaattia tarjoiluvadille tai alkupalalautasille. Nosta leipä juustoineen salaattipedille, ripota pähkinöitä juustolle, mausta kevyesti mustapippurirouheella ja lisää lopuksi hyvää oliiviöljyä.

Jälkiruokana nautimme valkoviinissä keitettyjä päärynöitä pehmeäksi vatkatun vaniljakermavaahdon kera. Ohje on Carl Butlerin lammasruokakeittokirjasta. En ollut sitä aiemmin kokeillut, mutta osoittautui oikein onnistuneeksi.

VIINIPÄÄRYNÄT

4-8 kpl päärynöitä
liemi:
5 dl kuivaa valkoviiniä
5 rkl hunajaa
2 kpl vaniljatankoa

Valmista ensin liemi: halkaise vaniljatangot ja raaputa siemenet kattilaan, jonne olet mitannut viinin ja hunajan. Lisää tangot liemeen ja kuumenna se kiehuvaksi. Kuori sillä välin päärynät ja poista niistä siemenkodat omenaporan avulla. Laita päärynät liemeen ja keitä miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia tai kunnes päärynär ovat kypsiä. Kääntele niitä keittämisen aikana. Jäähdytä päärynät liemessään ja tarjoa vaniljakermavaahdon kera. Liemi on herkullista!

Ihana mieheni oli kuin olikin muistanut hääpäiväkukan tilaamisen. Kävin tosin itse sen noutamassa, ja samalla reissulla matkaan tarttui lasikulho, johon istutin kaksi orkideaa. Toinen niistä on viihtynyt meillä jo heinäkuusta ja toinen saapui viime viikolla, molemmat Ikeasta. Pahaksi onneksi pudotin tämän jälkimmäisen jo Ikean pakkauspisteessä, ja siitä irtosi latvakukinto. Ihan sievä se silti on.

Eikä hääpäivä lopulta yhtään pöllömpi ollut, vaikka ruokapuoli ei mennyt niinkuin Strömsössä tai kuten sen olin suunnitellut. Illansuussa katsoimme ”Kuninkaan puheen”, ja se oli kyllä kehujensa arvoinen. Colin Firth on suosikkini!

Perjantaina sain päätökseen Anna-Leena Härkösen ”Onnen tunnin”. Etsikääpä se käsiinne, jos olette Härkös-faneja.

Vaikka aihe, sijaisvanhemmuus, ei tunnu mitenkään läheiseltä, on kirjassa niin paljon pohdittavaa perhedynamiikasta, että vieläkin ovat ajatukset levällään. Itse ainakin tunnistin taantuman lapsuuden rooleihin silloin, kun aikuisena olen oman äitini kohdannut. Härkösen naispäähenkilö, Tuula, saa puolisostaan apua ja tukea tilanteen ratkaisemiseen. Kohtaus on mielestäni kirjan parhaimpia.

Toisaalta palasin muistelemaan omia opettaja-aikojani. Opetin kotitaloutta erityisoppilaille, joita siihen aikaan kutsuttiin tarkkailuluokkalaisiksi. Poikalauman oma opettaja ei osallistunut kotitaloustunteihin, joten sain pärjätä parhaani mukaan yksin kymmenen koltiaisen kanssa kotitalousluokassa, erillään muusta koulusta. Ryhmä oli vielä kaikenlisäksi koostettu 13-vuotiaista seiskaluokkalaisista ja noin 15-vuotiaista ysiluokkalaisista. Pahimmillaan he olivat kaikki luokan lattialla yhdessä kasassa, ja minä sitten yritin poikia repiä irralleen. Tunsin itseni aika riittämättömäksi.

No, välillä opetus sujui paremminkin. Sämpylätunnilla pojat olivat kiinni taikinoissaan, ja yksi kerrallaan kävin heitä irrottelemassa. Mieleeni on jäänyt pojista pienikokoisin (joka oli yleensä sen lattialäjän alimmainen). Kaavin taikinaa hänen kädestään irti ja kysyin siinä samalla, että onko sinun kanssasi leikitty hiiri-keittääpuuroa-sormileikkiä. Pikkuinen poika meni aivan sanattomaksi ja katsoi alta kulmien:”Mummi on joskus.” Sydäntä riipaisi, kuinka vähään läheisyyteen hän oli elämässään saanut tyytyä

Jotakin samankaltaista on Härkösen kirjan kahdeksanvuotiaassa Lukessa, joka on saanut selkäänsä milloin miltäkin isäpuolikokelaaltaan. Poika on kovettanut itsensä, mutta kantaa samanaikaisesti aikuisen taakkaa suhteessaan viisivuotiaaseen pikkusisareensa Venniin. Luke ja Venni ovat aivan vaivattomasti kuviteltavissa olevat henkilöt, esimerkiksi juuri koulukokemuksistani.

Olen aina ihmetellyt sitä, että esimerkiksi autoa ajaakseen ihmisen on käytävä autokoulu, mutta lasten saamiseen ei tarvita muuta kuin toimivat sukupuolielimet. Voisiko vanhemmuuteen luoda lupakäsittelymallin?