Rouvan blogin yksivuotispalautteissa Sari toivoi ohjetta ruoalle, jossa on gratioituja sieniä ja possun sisäfilettä riisipetillä. Tässä siis ohje – toivottavasti tarkoitit tätä?
Resepti on alunperin laadittu kypsälle kanalle. Kun olimme pikkulapsia, äiti valmisti meille ”Sunnuntaikanaa”, ja siitä olen ohjetta kehitellyt. Ruoan voi esivalmistella gratinointia vaille valmiiksi, jolloin ”perheen äidilläkin on sunnuntaina vapaapäivä”, kuten Rouva vuodelta 1958-filmissäkin mainittiin.
Possunfileen voi siis aivan mainiosti korvata kypsällä broilerilla tai vaikkapa naudanlihasuikaleilla, miksei kalallakin, kunhan ovat kypsiä. Kantarellien asemesta voi käyttää muita metsäsieniä tai herkkusieniä tai säilykesieniä. On siis kiitollinen ohje muokkausmahdollisuuksien vuoksi!
GRATIINI POSSUN SISÄFILEESTÄ JA KANTARELLEISTÄ
1 kpl porsaan sisäfile (n. 600 g)
chilistä grillausmaustetta
suolaa
mustapippuria
n. 1 l tuoreita kantarellejä tai muita sieniä
voita
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
n. 3 dl riisiä kypsennettynä pakkauksen ohjeen mukaisesti (n. 1 l kypsää riisiä)
gratiinikastike:
1-2 rkl voita
3-4 rkl vehnäjauhoja
2 dl kuohukermaa
2-3 dl vettä (=kermapurkin huuhteluun)
suolaa
mustapippuria tai lihan paistoliemi
n. 150 g emmental-juustoraastetta
Kypsennä possunfile: ota file huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsentämistä. Kuumenna uuni 250 C. Hiero mausteet possunfileeseen ja nosta se uunivuokaan (tai käytä valmiiksi marinoitua possunfilettä). Laita lihaan lämpömittari ja nosta vuoka uuniin. Laske samalla uunin lämpötila 175 C. Kypsennä, kunnes lihalämpömittari näyttää 72 C. Jäähdytä lihaa foliolla peitettynä. Käytä paistoliemi gratiinikastikkeen maustamiseen.
Puhdista ja paista sienet, mausta kevyseti.
Kypsennä riisi pakkauksen ohjeen mukaisesti, valuta ja jäähdytä.
Valmista gratiinikastike: sulata paksupohjaisessa kasarissa voi ja ripota joukkoon vehnäjauhot. Kääntele niitä, kunnes jauhot muuttuvat valkoisiksi. Lisää kerma ja vettä, kiehauta kastike voimakkaasti sekoittaen ja jätä se hautumaan viideksi minuutiksi. Mausta. Lisää noin puolet juustoraasteesta kastikkeen joukkoon.
Levitä riisi uunivuokaan. Leikkaa possunfilee noin senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi.
Levitä possunfileviipaleet riisipetille, ripota sienet lihan päälle. Kaada lopuksi gratiinikastike vuokaan.
Ripota pinnalle vielä loput juustoraasteesta. Tässä vaiheessa vuoan voi peitellä ja siirtää jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Gratinoi paistosta 200-225 C uunissa noin 25 minuuttia. Miedommassa lämmössä pidempään eli jos on muuta puuhattavaa, niin 175 C ja noin 40 minuuttia.
Raikas salaatti täydentää aterian.
Viikko on kulunut syysmyrskyissä ja flunssaa potiessa. Vähän on klesahtanut olo, mutta onpahan viikonloppu edessä eikä kummempaa ohjelmaa tiedossa. Hmm, no on tavallaan sittenkin: kolme vuotta sitten lauantaina meidät vihittiin eli hääpäivää juhlimme hieman etukäteen. Tosin luvassa on vain vähän parempi ateria ja yleistä fiilistelyä, ei mitään pippalointia. Valitettavasti emme löytäneet aterialle kotimaisia lampaankyljyksiä edes pakastettuina, mutta sentään pieni lampaanpaistipalanen osui käsiin. Siitä aion valmistaa ruokaa, jonka nimi on Cacciatora. Voin laittaa ohjeen tänne blogiin, jos teitä kiinnostaa?
Juhlajuoman saimme Rouva ja Herra Pirkanmaalta: Miss Harry! Se toimitettiin lähi-Alkoomme, toimituspalvelu on muuten todella kätevä juttu.
Viikonlopputoivotukset siis vielä! Lupasivat kai ihan kelpo säitäkin.