Sain Gummerukselta Blogat-yhteistyön kautta Marc Aulénin ”Sopat!”-kirjan, ja olen nyt sitä tutkaillut jokusen hetken. Hmm. Päällimmäisenä pyörii mielessäni ajatus siitä, että olen vanha ja jämähtänyt oman aikakauteni makuihin ja ruokajuttuihin. Enkä edes koe mielenkiintoa murtautua ulos omasta kehästäni. Se ei ole keittokirjan vika 🙂 .
Marc Aulén on tuttu kuuluisasta Hakaniemen hallin Soppakeittiöstä, mutta nyt siis itsellinen Qulma-ravintoloitsija. Vuosia sitten haaveilin itsekin keittoravintolasta, ja sille oli nimikin valmiina: ”Tyttö sopassa”. Ajatuksen olin luultavimmin adoptoinut Jörn Donnerin ja Armi Ratian ravintolahankkeesta, joka valitettavasti ei toteutunut sekään.
Keitoista olen siis ollut aina kiinnostunut, ja siksi ilahduin, kun tarjoutui mahdollisuus saada kirja käyttööni. Aulén esittelee teoksessa 30 omaa ohjettaan ja 13 ystäviensä soppareseptiä, eli kovin laajasta keittokirjasta ei ole kyse.
Allekirjoitan Aulénin ruokafilosofian: yksinkertaista ja raaka-aineita kunnioittavaa. Mutta ne raaka-aineet: liemitiivisteet tökkivät heti. Olen jotenkin nykyään herkkä aromivahventeille, ja aivan erityisherkkä niiden tuoksuille. Tästä olen jo avautunut omassa seljanka-postauksessani. Itsevalmistettuihin liemiin pitäisi kirjan mukaan löytyä vinkkejä Aulénin verkkosivulta, mutta eivät osuneet silmiini.
Toinen yksityiskohta, jota vierastan, on kuivayrttien ja tuoreiden yhdistäminen samaan ruokalajiin. Seuraava pointti liittyy sambal oelekin tiuhaan esiintymiseen resepteissä.
Kokeilin tomaatti-bataattisoppaa, jossa nämä molemmat yksityiskohdat liemitiivisteellä täydennettyinä esiintyivät. Ihan hyvää, mutta rehellisyyden nimissä olen parempaakin bataattikeittoa syönyt ja keittänyt.
Maistettuani keittoa aloin kokea syvää keski-ikäisyyttä. En enää jaksa opetella uutta tapaa ”keittää”. Tuli niin mieleeni Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, joka kaipasi etnisen keittokirjan asemesta entistä keittokirjaa.
Kirjan ulkoasu edustaa sekin nuoremman polven meininkiä. Kuvat ovat erikoisia ja taitto varmaan tarkoituksella monotoninen: ruokakuva pääsääntöisesti aukeaman vasemmalla, teksti oikealla sivulla. Onneksi kirjaan on saatu hengähdysaukeamia ja niihin hauskoja tuokiokuvia. Aulénin reseptien introtekstit ovat kivoja, ja niitä olisi saanut olla enemmänkin.
Mutta lämmin kiitos Blogatille ja Gummerukselle kirjasta. Toivottavasti se ei kriittisyyteni vuoksi jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi yhteistyökuvioksi :)!
Rouva Raadelmasta 
Kuinka ollakaan, minäkin otan täällä tuntumaa tuohon uuteen kirjaan. Huomasin juuri, että hankintani on jo ainakin viides ”soppakirja” keittiön kirjahyllyssä. Ihan kerta heitolla opus ei auennut mutta annan sille vielä ajan kanssa mahdollisuuden. Mielenkiintoista kuulla huomioitasi.
Minäkin petyin kirjan suppeuteen (en kehdannut kaupassa selailla, olisi ehkä kannattanut). Esimerkiksi aiemmat hankintani, ”500 parasta keittoa” (Roderick Dixon) ja Riitta Pojanluoman ”Sata soppaa” eivät jätä ohjeiden lukumäärälle arvailun sijaa.
Keitot ovat kyllä varsinaista mahtiruokaa niin arkeen kuin juhlaan, sesongin mukaisista raaka-aineista niin pienelle kuin suurelle porukalle. Niinhän se entinenkin akka lisäsi keittoon vettä sitä mukaa kun ruokailijat lisääntyivät. Ja suolan määrä kertoi mielentilan. Meillä nykyajan kokkaajilla on onneksi enemmän maustevariaatioita toteuttaa tarkoitusperiämme 😉
Hauska kuulla, mikä yhteensattuma! Omasta keittokirjahyllystäni löytyy ”meidän Maritan” eli Joutjärven ihana ”Kodin parhaat keitot”, jossa on kyllä ihan kaikki mahdollinen reseptiikka ja juuri sillä ”vanhalla kunnon” periaatteella laadittuna. Näyttäisi olevan noin 130 keitto-ohjetta 🙂 !
Keitot ovat – juuri kuten sanot – mahtiruokia. Minulla ne tahtovat vielä siunaantua valmistusvaiheessa, ja tuloksena on yleensä viitisen litraa soppaa. On siinä kahdelle syömistä!
Protestoin noita liemitiivisteitä ihan senkin takia, että keittoon tulee hyvä maku ihan itsestään, kun vaan antaa sen rauhassa muhia liedellä tuntikausia. Ehkäpä tämä Sopat!-kirja onkin suunnattu kiireisemmille nykyihmisille, joiden pitää saada kaikki-heti-juuri-nyt. Ja ymmärrän kyllä, että ruokaohjeet ovat sukupolvikysymyksiä ja että itse kuulun jo siihen väistyvään osastoon. Sehän tässä harmittaa…
Höpsistä sä mikään väistyvä oot, niin ollaan ytimessä kaikki- Maritat, Mervit, Helit… mitä näitä nyt onkaan 🙂 🙂 🙂 Ja tuossa tiivisteasiassakin niin oikeassa. Still going strong!
Jeeeeeeee!!!!!!!!!!!!