Vihdoinkin perjantain kauppareissulla nappasi: kalatiskillä loikoili muutama keskikokoinen made ja yksi niistä päätyi meille. Sattuipa vielä olemaan mätimade, joten saimme siitä kaksi ateriaa. Perjantaina valmistin pitkän kaavan mukaan mademuhennosta ja eilen herkuttelimme blineillä ja mateen mädillä. Tässähän Rouvakin alkaa jo tuntea itsensä superperheenemännäksi! Vitsivitsi, haittaakse…?

Mademuhennos on yksi niistä harvoista ruokalajeista, jota voin kutsua lapsuuden herkuksi. Äitimme valmisti sen huolellisesti (epätavallista hänelle) ja muhennoskastikkeen raikkaan sitruunainen maku sai suunnilleen nuolemaan lautaselta viimeisetkin soositipat.

Itse olen jo vuosia valmistanut muhennoksen redusoimalla valkoviinipitoista madelientä, joskin on tunnustettava, että Herran ja minun yhteiselon aikana (5 vuotta) tämä oli ihkaensimmäinen versio. Herra kun on tähän asti vastustanut madetta sen verran voimakkaasti, että olen jättänyt sen tyystin unohduksiin. Vastedes saan  – kuulemma – keitellä mademuhennosta!

Vaan nytpä siis hommiin:

MADEMUHENNOS

1 kpl made, mielellään yli kilon painoinen
keitinliemeen:
vettä
suolaa
laakerinlehtiä
valkopippureita
1-2 kpl palsternakkaa
2-3 kpl sipulia
1 nippu tillinvarsia + lehdet kastikkeeseen
2-3 kpl varsisellerin vartta tai pieni lohko juuriselleriä
(n. 1/3 fenkolista)
3 – 4 dl valkoviiniä (kuivaa)
3 dl kuohukermaa
(tilkka sitruunan mehua)

Toivottavasti kalakauppias on nylkenyt mateen, ellei niin hohtimet esiin, viilto mateen nahkaan kaulan kohdalta ja ympäri, sitten maanittelemalla alkuun nahkan irrottelu ja lopuksi rivakka veto. Nahkan pitäisi jäädä tuppeen. Jotkut keittävät nahkaakin kalaliemessä, mutta itse en ole. Makuasioita.

Nosta nyljetty made kattilaan ja lisää niin paljon vettä, että kala suunnilleen peittyy. Siirrä kattila liedelle ja lisää suola. Aloita keitoksen kuumentaminen. Kun vesi alkaa poreilla, poista liemen pinnalta vaahto.

Lisää puhdistetut, paloitellut kasvikset: palsternakka kuutioituna, sipulit lohkottuina, varsiselleri viipaleina ja tillinvarret murskattuina. (Jos käytät fenkolia, lisää se vasta seuraavassa vaiheessa). Jatka keittämistä miedolla lämmöllä. Kalaa ei saisi milloinkaan keittää raivokkaasti kiehuvassa liemessä, vaan ”hymyillen”.

Kun made on kypsynyt, nosta se pois liemestä. Nosta nyt liemi kiehumaan voimakkaammin. Perkaa made: irrota liha ja asettele se tarjoiluvadille, peitä vati kannella. Palauta mateen pää ja ruodot takaisin keitinliemeen. Jatka keittämistä, kunnes puolet nesteestä on haihtunut.

Siivilöi liemi ja hävitä kasvikset sekä mateen ruodot. Lisää kalaliemeen suunnilleen yhtä paljon valkoviiniä kuin lientäkin on. Redusoi uudelleen liemi noin puoleen tilavuuteensa. Lisää kerma ja keitä vielä niin pitkään, että muhennoskastike saa sakeutensa.

Tarkista maku. Muhennoskastike saattaa kaivata hieman kirpeyttä ja sitähän saa sitruunasta. Tilkkanen valkoviiniä aivan ennen tarjoilua raikastaa kastikkeen. Lopuksi muhennokseen lisätään kalapalat ja runsaasti hienonnettua tilliä.

Ja kas tässä se on: mademuhennos! Herran epäluulo ruokalajia kohtaan vaihtui liki silkaksi ihastukseksi. Hän lappoi kastiketta loppuviimeksi suoraan suuhunsa. Ja täytyy myöntää, että olihan se herkullista.

Ateria rakentui mademuhennoksesta, jauhoisista keitinperunoista, tuorekurkusta ja valkoviinistä.

Perjantaina laitoin mateen mädin pakastimeen ja eilen nautimme sitä blinien kera. Olipa pitkästä aikaa todellista herkkua! Otimme jopa fingerporilliset snubbea mädin kunniaksi.

Mateen mädin käsittelystä on netissä varsin ristiriitaisia ohjeita: useimmissa kehotetaan pesemään mäti. Tämä meidän mätimme oli mätipusseista pusertamisen jälkeen täysin kalvotonta ja rihmatonta, joten tyydyin vain haarukalla seulomaan sen. Lisäsin ihan pienen ripauksen suolaa jo ennen pakastamista ja lisää siinä vaiheessa, kun mäti oli puoliksi sulanut. Lopputulos hipoi täydellisyyttä.

Alkavalla viikolla vietetään jälleen ystävänpäivää, josta olkoon muistutuksena tämä kuva. Olen viime viikkoina käyttänyt runsaasti aikaani iStockphotossa, josta nyt latasin tuon sydänkuvan ”viimeisillä pennosillani” eli kreditin jämilläni. Kuvagalleriassa asioiminen on vähän kuin karkkihyllyllä vaeltelua: tuo on hyvä, ai kuinka ihana, tämä on saatava! Onneksi on noita rajoittavia tekijöitä kuten kredit- ja eurosaldot…

Jospa kapuaisin nyt yläkertaan siemailemaan Herran valmistamaa Lady Gray -teetä. Palanpainikkeeksi voisi sunnuntain kunniaksi ottaa viipaleen omatekoista rusinapitkoa. Eiköhän noilla lähde pyhäpäivä liitoon.

Rauhallista sunnuntaita teille kaikille!