Piti laittaa nimeen tuo Aura-sana ihan silkasta maakuntarakkaudesta, vaikka alkuperäinen ruokaohje kulkee nimellä ”Broilerivuoka” ja on peräisin Glorian 10 parasta ruokaa -sarjasta.
Tämä on varsin täyteläinen ruoka, joten pienempikin annos riittää per ruokailija. Lisäkkeeksi sopisi hyvin myös pasta. Pääasia, ettei huikeaa sinihomejuusto-basilika-valkosipulivoi-lientä jätä syömättä.
AURAJUUSTOBROILERIVUOKA
4 kpl broilerin rintafilettä
maustetahna:
150 g Aura-juustoa
150 g voita
2-4 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
runsaasti tuoretta basilikaa ja/tai persiljaa hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Ota voi ja juusto huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen ruoan valmistamista, jotta ne ovat helpompia käsitellä. Valmista maustetahna sekoittamalla yhteen juusto, voi, valkosipuli, yrtit ja hieman mausteita.
Irrota broilerin rintafileistä luut, jos niitä on. Itse käytän tähän ruokaan Saarioisten jyväbroilerin rintafileitä, jotka ovat aika isokokoisia ja joista saa luun helposti irti. Leikkaa rintafileisiin viillot, ja avaa ne ikäänkuin kirjan sivut. Levitä täytettä rintafileille ja kääri ne rullalle tai kahtia takaisin fileen muotoon.
Nosta täytetyt broileripalat uunivuokaan ja ripottele loppuosa maustetahnasta palojen pinnalle. Kypsennä 200 C uunissa noin 40 minuuttia. Tarjoa broileria riisin tai pastan kera. Raikas salaatti tai keitetyt pavut sopivat myös lisäkkeiksi.
Näinä öinä kannattaa vahdata taivasta. Paitsi, että siellä köllöttää täysi kuu, ovat myös Jupiter ja Venus hyvin näkyvillä. Jupiter loistaa eteläisellä taivaalla ja Venus läntisellä. Tämä Ursan kuva on iltataivas eiliseltä, ja siinäkin nuo planeetat näkyvät kirkkaina.
Vaikka unta tässä nyt lähinnä kaipaa ainakin Rouva itse. Olen paahtanut nettisivujen kimpussa, ja alkavat olla silmät jo solmussa. Olen yrittänyt pitää yhtä näyttöruudutonta päivää viikossa, ja se on kyllä tehnyt hyvää.
Tänään lepuutin silmiäni kampaajalla, ja sekin palautti mukavasti. Naistenlehtien selaileminen on niin terapeuttista! Sain yhdestä niistä jopa kimmokkeen poiketa kosmetiikkaostoksilla, ja koska nyt silmistä on puhe, niin kerronpa hankkineeni eyelinerin ja kohl-kynän. En osaa lainkaan rajata silmiäni, mutta nyt aion (taas kerran) yrittää sitä.
Stockmannin myyjätärneitosella oli hyvä vinkki silmänrajausharjoitteluun: hän kehotti illalla ottamaan lasillisen punaviiniä ja peilin sekä uudet ”piirustusvälineet”. Ilmeisesti ne viivat syntyvät parhaiten rennoin rantein!