Vietän parhaillaan RRR-viikkoa eli ”Rouva Raadelman Rappio-viikkoa”, ja laiskotus on sen keskeinen teema. Herra Raadelmasta huitelee hyttysiä jänkhällä ja meikäläinen keskittyy velttoiluun. Kun ei millään viitsisi tehdä yhtään mitään ja kun toisaalta tekisi hyvää syödä lämmintä ruokaa, voi ratkaisuksi löytää uunipastan. Lue lisää
Kaalipata
Joskus tuntuu siltä, että kun haalii kaikenmaailman reseptejä lehdistä tai netistä, pääsee ihan vanha kunnollinen perusruokaohjeisto rapistumaan. Ei muista, kuinka kaalipata tehdään, esimerkiksi. Vaatii melkeinpä suurempaa kurinalaisuutta olla lisäilemättä turhia komponentteja tukitavalliseen arkiruokaan kuin kikkailla siitä ”uusi” versio. Ja tässä siis kaalipadan valmistuohje ilman erikoisuuksia. Lue lisää
Minifocacciat ja vähän muutakin
Bloggareita arvostellaan toisinaan siitä, että kaikki näyttää aina onnistuvan mainiosti – olipa sitten kyseessä ruoanvalmistus tai käsityöt tai jokin muu DIY-juttu. Eihän se nyt niin ole, ihmisiähän bloggaritkin ovat ja töpeksivät siinä kuin muut lajitoverinsakin. Mutta toisinaan epäonnistumisessa voi olla siemen uuteen ideaan. Niin kävi Rouva Raadelmalle, jonka bagel-kokeilu meni kauniistikin ilmaistuna pyllylleen. Lue lisää



