Olin jostakin ihmeellisestä syystä hankkinut meille laktoositonta täysmaitoa isomman erän. Sen parasta ennen -päiväys alkoi lähetä, ”Hävikkiviikko” painoi vielä mieltä ja teki mieli juustoa. Onneksi jääkaapista löytyi myös pieni juoksetepullo. Lopputulos kuvassa 🙂
Piimä- tai munajuustoa olen jo tehhnyt useasti, ja ohjekin löytyy täältä blogista. Koska olemme siirtyneet täysin käyttämään Eila-maitoa, on tuon juustolaadun valmistaminen kuitenkin jäänyt. Eila-maito ei nimittäin kokemukseni mukaan juoksetu kunnolla, jos juoksetteena on vain hapanmaitovalmiste.
Entsyymipohjaisella juoksetteella juusto syntyy varmasti, ja nykyään tuo uute tuotetaan mikrobiperäisesti – aiemmin se on eristetty vasikan juoksumahasta.
Ehkä hankalinta juoksutinjuuston valmistuksessa onkin löytää juoksetetta. Nyt bongasin sitä pikatukusta, edellisen kerran muistaakseni Stockmannilta.
Juoksetejuusto
3 l täysmaitoa
2-3 tl juoksetetta
1 tl suolaa
Lämmitä maito 30-40 C esimerkiksi vesihauteessa. Lisää juoksete maitoon ja jätä maito lämpimään juoksettumaan noin puoleksi tunniksi. Huom! Maidon lämpötila ei saa ylittää 42 C.
Viillä juoksettuneeseen massaan ristiviillot, ja jätä massa odottamaan heran erottumista.
Nostele juustomassaa juustoliinalla vuorattuun juustokehään tai siivilään. Sekoita massaan suola.
Taittele juustoliinan liepeet massan päälle. Nosta vielä lautanen ja kevyt paino juustokehän päälle, laita alle kulho (johon heraa valuu) ja siirrä koko komeus jääkaappiin. Juusto on valmista nautittavaksi jäähdyttyään läpikotaisin.
Tässä vielä kuva piima/munajuustosta. Juoksetteella valmistettu juusto on natisevampaa ja valkoisempaa kuin tämä. Sanoisinpa kuvauksellisempaakin, kun juustoliinan kudelma (vai mikä se on, rakenne?) painuu kauniisti juustomassaan.
Juustoilun lisäksi moninaiset verkkotyöt täyttävät nyt päiväni, joten eipä muuta kuin kuulemiin. Aurinkoista tiistaita!
Hei!
Sen verran kommenttia, että juustojuoksetetta olen ostanut monenan vuonna ihan Prismasta tai Cittarista ja tehnyt juustoa hyvällä menestyksellä. Minä lisään vielä maitojauhetta 3½dl ja muistaakseni juoksetetta vähemmän ja suolaa enemmän.
Kiitos vihjeestä! Maitojauhe tekee varmasti hyvää juuston rakenteelle ja maullekin. Meillä vaan laktoosi aiheuttaa omat harminsa, vai onkohan olemassa laktoositonta maitojauhetta?
Kyllä kaupasta löytyy laktoositonta maitojauhetta, tiedän asian oikein hyvin näin itsekin maitovammaisena ☺
Hienoa, kiitos tästä tiedosta! Täytyykin heti hankkia sitä. Kuulun sukupolveen, joka on oppinut leipomaan maitojauheella. Se on niin kätevää 👍