Vähän tämänkaltaiset ovat fiilikset parhaillaan :). Ei oikein innosta arki eikä etenkään sateinen marraskuu. Blääh.
Mutta olipa mukava viikonloppu ”Lapuan junioreiden” kanssa! Kiitos vielä siitä. Lauantai-iltaa istuimme racletten voimin. Nyt kokeilimme ensimmäistä kertaa lihan kypsentämistä juuri ennen juustokuorrutetta. Hyvin toimii.
Hommasimme Herra R:n kanssa taas uuden laitteen (”The Gadget Family”), tällä kerralla voileipägrillin. Sen kanssa syntyvät herkulliset paninit ja porilaiset, mutta koska grillin saa leväytettyä tuollaiseksi laakeaksi, toimii se myön mainiona raclettepaahtimena.
Raclettessa nyt ei ole mitään ohjetta jaettavaksi, joten tässäpä viikonlopun aamiaiseksi sopivan munakkaan resepti.
Aamiaismunakas uunissa
noin 250 g pekonia
1-2 kpl suippopaprikaa
8 kpl kananmunaa
n. 1,5 dl kermaa (tai vettä)
n. 1 tl chilihiutaleita tai 1 kpl tuore chilipalko hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria myllystä
n. 1 dl juustoraastetta
Laita uuni kuumenemaan 200 C. Leikkaa pekonit saksilla pinnoitetulle, uuninkestävälle pannulle. Paahda pekonit rapeiksi.
Huuhtele ja halkaise suippopaprika. Leikkaa se ohuiksi viipaleiksi ja lisää pannulle.
Sekoita kananmunat ja kerma keskenään, vatkaa kevyesti kananmunien rakenne rikki. Mausta seos chilillä, suolalla ja mustapippurilla. Kaada kananmunaseos pannulle pekoneiden ja paprikan päälle, sekoita.
Ripota lopuksi juustoraastetta paistoksen pinnalle ja nosta uuniin. Kypsennä noin 20 minuutin ajan. Tarjoa aamupalalla rapean leivän kera.
Nyt on kyllä täysi työ koota itsensä. Rouva R. taitaa olla meteopaatti. Harmaa, sateinen syyspäivä on mielenmaisemakin parhaillaan. Jos menisi heti nyt nukkumaan?
Toinen meteopaatti täällä tervehtii lajitoveriaan! Sanokoot muut mitä tahansa, mutta kyllähän sää ihmiseen vaikuttaa. Olo on just kuin ilma ulkona, harmaa ja vetämätön. Ja kolottaa. Ja väsyttää. Ja ties mitä.
Raclettea mekin askartelimme muutama viikko sitten. Ihanaa puuhastelua ja niin herkullista. Tosi tunnelmallinen tuo sinun kattauksesi, varmasti vieraat viihtyivät.
Tulevan viikonlopun alkuun voisikin viritellä juustofonduen, vähän samantyyppistä ajanvietettä kuin racletteherkuttelu.
Kyllä me tämä syystalvi selätetään, eikös juu 🙂 Vaikka sitten tämmöisinä ilmapuntareina.
Juu, selvitään me :)! Fondue täytyykin taas palauttaa kesätauolta, se jos mikä luo kodikasta tunnelmaa – kiitos vinkistä! Tulisipa vaan kunnon talvi, ja voisi hypätä yli tämän pahimman harmauden. Lumi tekis gutaa!
Lapualaaset viihty vallan mainiosti, niin kuin aina! Kiitosta vaan taas! 😀
Ihanaa, kun tulitte! Päivänsäteemme 🙂