Rouva Raadelma antaa nyt kaikkien aikojen parisuhdevinkin: jos puolisollasi ei ole vielä mitään harrastusta, kannusta häntä liittymään kuoroon – ja mielellään tietysti mieskuoroon. Siitä voi seurata hauskaa, ainakin jos kuoro sattuu täyttämään sata vuotta!

Herra Raadelmasta on nyt puolisen vuotta laulanut legendaarisessa turkulaisessa mieskuorossa, Laulun Ystävissä. Kuoro täyttää ensi vuonna sata vuotta, mutta juhlinta on jo aloitettu tänä syksynä. Viime perjantaina osallistuimme rakkaan kakkosbassomieheni kanssa LY:n ”Sata lasissa” -illallistanssiaisiin.

Enpä muista onnistuneempia juhlia: kaikki oli kohdallaan. Juhlatilana oli Turun VPK:n talo eli Brankku, joka jo sinänsä kohottaa mielen juhlavireeseen. Paikalla oli noin 300 laulun ystävää, ja tunnelma oli tiivis. Ruoka oli kerrassaan huikeaa ja ohjelma hienosti laadittu. Vuoroin lauloivat miehet kuorona, vuoroin kvartetteina. Ja olihan siellä solistivieraskin:

Iki-ihana oopperalaulaja Matti Salminen esitti juhlan alkupuolella Mozartin ”Sarastron aarian” ja Merikannon ”Merellä”, mutta muuttui myöhemmin Sointu-orkesterin solistiksi ja  Esa Pasaksi. Vaikeaa näin epämusikaalisena ihmisenä kuvailla Salmisen ääntä: se jotenkin jylisi ja kehräsi samanaikaisesti.

Ruokataiteesta vastasivat Enkeliravintolan ja Svenska Klubbenin ammattilaiset. Ateria oli nerokkaasti koottu ja istutettu osaksi illan ohjelmaa. Lisätwistiä kuvioon toi se, että ruoat oli valmistettu muualla kuin Brankun tiloissa – talossa kun ei ole varsinaista keittiötä.

Pahoittelen kamerakuvieni laatua, ja etenkin sitä, etten hoksannut ottaa amuse bouchesta valokuvaa lainkaan. Illallinen aloitettiin savulohimoussella, jota oli pursotettu saaristolaisleivälle. Annokset oli viimeistelty lohen mädillä ja punasipulivinaigrettellä. Snapsina oli Viljasen Luomuviinaa ja jokaisen nubben (ja niitä riitti) kohdalla saimme nauttia juomalauluista.

Alkuruokana tarjottiin kermaista metsäsienikeittoa. Tarjoiluun liittyi briljantti yksityiskohta: saimme eteemme lautaset, joille oli annosteltu sherryllä maustettua rakuunaperunaa. Sitten tuli juomalaulu, ja vasta sen jälkeen lautasille kaadettiin kuuma keitto. Tätä on pakko kokeilla kotonakin! Keiton kera siemailimme KWV:n Chardonnayta. Hyvin sopivat yhteen!

Pääruokana nautimme haudutettua hanhenkoipea, kirsikkakastiketta ja Roquefort-perunaa. En muista, mitä tuo vaalea ja kuohkea pursotus mahtoi olla, mutta tässäkin annoksessa maut olivat kohdillaan. Viininä oli Siete Soles Cabernet Sauvignonia. 

Aterian kruunasi puolukkatosca, joka oli saanut kaverikseen karamellivanukasta (kuutioina, heh!) ja kinuskikastiketta. Kikkailematon, täydellinen ja kaunis setti. 

Huoh. Eipä voi muuta kuin kiittää juhlan järjestäjiä ihanasta illasta. Tänä syksynä on mediassa ollut esillä ruoasta nauttiminen moniaistisesti, onpa aiheesta julkaistu hieno keittokirjakin ”5D Cookbook”. Allekirjoitan täysin ajatuksen kokonaisnautinnosta, joka syntyy, kun huikeaan ateriaan liitetään musiikki. 

”Musiikki alkaa silloin, kun puhe lakkaa” on sanonut E.Hoffman, josta en enempää tiedä. Lopetan siis puheeni ja läsäytän tähän päätteeksi pienen otoksen LY:n esityksestä ”Hän kulkevi kuin yli kukkien” (L. Madetoja, E. Leino, LY johtajana Juha Järvinen).