blinipannukakku_2013_1 (940x1280)

Taas on yksi joulu juhlittu, tai tarkalleen ottaen ei-juhlittu. Joulunviettomme käynnistyi noin vuorokauden myöhässä ja päättyi vuorokauden liian varhain. Mutta ehdittiin kuitenkin nauttia blinistä ja muikunmädistä!

tyohuone_1_2013 (835x1280)

Syyllinen joulunvieton juhlinnan viivästymiseen oli työhuoneen uudistusprojektimme, josta jo kerroin aiemmin. Työhuoneen epäkäytännöllisyys ja epämääräinen järjestys olivat mättäneet jo pidempään.

Syksyisessä varastoruljanssissa hävitimme vierasvuoteemme ja samalla katosi syy pitää enin osa työhuoneesta kalustamattomana. Ikean sohvatarjousviikolla kävimme hankkimassa Kivik-sarjan modulin ja rahin, joka on Artun vahtipaikka. Kuvassa näkyy Artun peti, joka on kukkuroillaan Nalle Puheja ja Nasuja.

tyohuone_3_2013 (909x1280)
Työhuoneen uudet työtuolit ja -valaisimet hommasimme jo alkusyksystä, mutta ne eivät ratkaisseet tilan toimimattomuutta.

Työpöydät järjestimme nyt huoneen ehjälle seinälle. Oviseinällä oli jo aiemmin kirjahylly, mutta se oli turhan syvä ja massiivinen. Tilasin meille String Pocket -hyllyt, jotka saapuivat aatonaattona. Siinä siis syy joulumme viivästymiseen. Kokosimme aatonaattona hyllyn perusrakenteen, mutta saimme vasta aattona hyllyt kohdilleen ja kirjat paikoilleen.

tyohuone_4_2013 (838x1280)

Eteiskaapistojen uusimisen yhteydessä vaihdoimme myös työhuoneen tavanomaiset komeron ovet liukuovellisiksi.

Nyt vasta huomaan, että olemme punnertaneet työhuoneen kimpussa oikeastaan koko syksyn! Onneksi se valmistui jouluksi. Projektiin liittyvät puuhat ovat toki edelleen kesken. Kodinhoitohuoneemme on nimetty entropiatilaksi, koska olemme tuupanneet sinne kaiken ylimääräisen työhuoneesta.

jouluruusu_2013 (1280x897)
Jouluruusuasetelman saimme Kukkakauppa Katariinasta. Ihana Jaana teki sen äidin tavaroista löytyneeseen kupariastiaan.

Ja miksi sitten joulunvietto päättyi etuajassa? No, taloyhtiömme kahteen asuntoon oli murtauduttu ja Herra Raadelma asuntoyhtiön hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessaan hoiteli Tapaninpäivänä yhteyksisä asukkaiden, poliisin ja lukkosepän kanssa.

Ikävältä tuntui naapureiden puolesta. Omaan kotiini on aikoinaan murtauduttu, eikä sitä ”likaisuuden” tunnetta voi ymmärtää ennen kuin osuus omalle kohdalle.

ts_blinipannarikuva_2013 (800x580)

Aattoruoaksi keittämäni lihaliemi syötiin siis vasta joulupäivänä, joten päädyimme aattoiltana blineihin ja mätiin.

Hyllyprojekti verotti sen verran tarmoa, että valmistin blinit pannukakkuna. Eihän se nyt vastaa voissa tiristettyjä pikkublinejä, mutta voin vakuuttaa, että toimi näissä olosuhteissa loistavasti. Ohjeen olen muokannut Valion reseptistä.

Blinipannukakku

6 dl maitoa
2 dl maustamatonta jogurttia
25 g hiivaa
2 tl suolaa
2 dl tattarijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
3 kpl kananmunaa
75 g voita

lisäksi pannuun/uunivuokaan 25 g voita ja kypsälle pannarille 50 g voita

Lämmintä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon jogurtti, hiiva ja suola. Vatkaa jauhot nesteseokseen.

Peitä kulho lautasella tai tuorekelmulla, ja jätä taikina nousemaan noin puoleksi tunniksi. Se kuohuu herkästi, joten valitse tarpeeksi suuri kulho taikinan valmistamiseen.

Kuumenna uuni ja laakea uunipannu 225 C.

Vatkaa blinitaikinaan kananmunat ja lisää sulatettu voi.

Ota kuuma uunipannu uunista ja sulata siinä voita. Kaada taikina pannuun ja nosta pannu uuniin. Kypsennä noin 25 minuutin ajan tai kunnes blini on kypsä. Sivele kuumalle blinille voita ja anna sen sulaa. Paloittele pannukakku annospaloiksi.

Nauti mädin, smetanan ja hienonnetun punasipulin kera.

blinipannukakku_2013_2 (1024x744)

Blinipannarin ehdoton etu lettuihin verrattuna on käryttömyys. Ja saahan tuohon pannukakkuunkin uppoamaan voisulaa ihan reippaasti!

Niin siis vietettiin joulua Raadelmassa. Säästä ei voi kyllä mainita muuta kuin jatkuvan sateen. Tapaninpäivänä oli inan kuivempaa aamulla, mutta sateeksihan tuo lopulta vääntyi.

Eniten kurjat kelit harmittavat Arttu-koiran puolesta, koska sadekeli+lenkki ovat liki kestämätön yhdistelmä valkoiselle pikkukoiralle. Siihen eivät auta kurahaalaritkaan. Mutta pakko kai tämän märän mustuuden on joskus päättyä – viimeistään kevätkeleihin!

Mukavia välipäiviä teille kaikille!

4 kommenttia artikkeliin ”Blinipannukakkua ja uutta työhuonetta

  1. Niinpä, täällä meillä onkin vihreä joulu! Siskoni tyttären muksut (4 ja 6 v.) ihmettelivät jouluna, että mikä se musta joulu on? Heillä oli hiukan lunta ja aivan kaameat jäätiköt vesineen teillä. Kun kerroin, että meillä siellä etelämmässä oli aivan vihreät nurmikot, kun lunta ei ollut, niin 6 v. herra totesi, että ”sehän on sitten vihreä joulu”!

    Positiivista vuoden vaihdetta Raadelmaan!

    Seija H.

    1. Juu, mekin katselimme syysviljan itämistä lähipelloilla – iloisen vihreältä näytti :)! Kivaa vuodenvaihdetta teillekin!

  2. Hieno työhuone! Ja tässä tapauksessa stringit on erittäin jees 😉

Comments are now closed.