Pitkähkön taivuttelun jälkeen sain Herra Raadelman maistamaan Pasta Puttanescaa eli ilotytön pastaa. Herralla kun oli vakaa käsitys siitä, että olisin tätä hänelle tarjonnut eikä hän olisi pitänyt mausta. No, eilen meni kaksi isoa lautasellista ja ruokalaji jäänee repertuaariimme!

Käytin ohjeena Saku Tuomisen ”Aglio & olio”-kirjasta löytynyttä versiota, jota muokkasin Nigella Lawsonin tyyliin (sivumennen sanottuna, N.L. lievensi Herra R:n kriittistä asennetta ja voitte vaan arvata miksi) eli lisäsin kyytiin chililastuja. Tarkistin myös Nigellan ohjeesta määriä, ja yllätyin mustien oliivien osuudesta. Ja nythän on sitten ihan pakko kokeilla valekaviaaria eli mustien oliivien, kapristen ja anjoviksen seosta.

PASTA PUTTANESCA

n. 400 g spagettia
vettä, suolaa

Puttanesca-kastikkeeseen:
n. 2 rkl oliiviöljyä
n. 1 tl chililastuja
2-3 kpl salottisipulia
1 kpl iso valkosipulin kynsi
1 pieni rasia anjovisfileetä (ei lientä, rasiassa n. 60 g anjovista)
2 rkl kaprismarjoja
1,5 dl hienonnettuja mustia oliiveja (poista itse kivet 150 g kalamata-oliiveista)
1 tlk Mutti-sälyketomaatteja tai tomaattimurskaa
(suolaa)
persiljaa tai basilikaa

Aloita kastikkeesta: hienonna sipulit. Valuta oliivit ja poista niistä kivet, hienonna karkeasti.

Kuumenna kattilassa öljy ja lisää siihen chililastut sekä sipulihakkelus. Kuullota hetki. Lisää kattilaan valutetut anjovisfileet ja kaprikset. Paahda hetki niin että anjovikset sulavat öljyseokseen. Lisää oliivit ja kääntele niitäkin hetki öljyssä. Kaada lopuksi kattilaan tomaattisäilykepurkin sisältö, huuhtaise purkki ja kaada vesitilkka joukkoon. Sekoita ja hauduttele kastiketta puolisen tuntia. Saku Tuomisen mukaan ”jopa puoli tuntia, paitsi jos asiakkaita on tulossa”…

Keitä spagetti väljässä, voimakassuolaisessa vedessä suunnilleen kypsäksi. Valuta ja kaada takaisin pastakattilaan. Kaada pastan päälle puttanesca-kastike ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon persiljaa tai basilikaa, jos sattuu olemaan. Tämän pastan kera ei tarjota parmesan-juustoa, mutta punaviini sopii oikein hyvin!

Tuomisen kirjasta opin myös, että vain kuivapastaa keittäessä voi tavoitella al dente-kypsyyttä. Intoni tuorepastaan laimeni tuon tiedon myötä, ja nyt, kun oikein olen maistellut, on kuivapasta paljon maukkaampaa kuin tuoreversio. Ulkovaraston siivouksessa löytyi taas pastakonekin, mutta mielestäni kotipastan valmistaminen on aikamoista sottaamista. En ole vuosiin sitä tehnytkään. Ehkä voisi jotakin kotitekoista raviolia kokeilla joskus.

Josta tuli mieleeni yksi pahimmista esimiesmokauksistani. Olin aloittanut mylly-yhtiön markkinointiassistenttina ja pääsin (tai jouduin) Finnresta-messuille. Osastollemme ei ollut suunniteltu kunnollista työvuorolistaa, vaan myyntiedustajat ja minä olimme messuamassa kaikkina päivinä ja kaiken aikaa. Viimeisena messupäivänä ääni oli jo aivan käheänä ja ne, jotka ovat hommaa tehneet, tietävät fiilikset tapahtuman loppumetreillä. Vasyttää ja naurattaa aivan kaikki.

Innokas esimieheni, joka ei ollut osallistunut osaston toimintaan avajaisia lukuunottamatta, sitten singahti osastolle juuri, kun aloitimme osaston purkamisen. Yhtenä uutuustuotteistamme olimme esitelleet täytettyjä tortellineja, jotka olivat kallista tuontitavaraa Italiasta. Esimieheni kysyi minulta, että mihin laitamme näytteillä olleet tortellinit nyt? No, niitä olivat näpläilleet kaikki osastolla pyörineet ihmiset, ja olin aivan tyrmistynyt kysymyksestä. ”Työnnä vaikka per—si” vastasin hänelle väsyneenä ja umpikyllästyneenä, ja vasta sanat suusta päästettyäni tajusin, mitä tuli sanottua. Uups. Äkkäsin sentään kysyä, että menikö nyt työpaikka, mutta ei onneksi.

Mutta en ole tortellineista kummemmin pitänyt noiden messujen jälkeen.

Sen pituinen se.

Ja pysyttiinhän tässäkin postauksessa vartalon samoilla alueilla alusta loppuun asti!