…vaan ei siis kahvit. Nauratti aivan hillittömästi Hesarin eilinen Fingerpori, joka koko sarja kuuluu meidän perheemme suosikkeihin. Täytyy tunnustaa, että välillä joudumme käymään Herra Raadelman kanssa ”avaavia” keskusteluja Pertti Jarlan aivoituksista, kun olemme pudonneet esimerkiksi joidenkin trendi- tai fakkisanastojen  kyydistä.

Mutta siis noista mokista: kyllähän niitä sattuu itse kullekin ja Rouvallekin. Ja keittiössä etenkin  (vaikka tällä viikolla olen tainnut mokailla nettihommissa aivan ennätyksellisen paljon).

Aloitetaanpa vaikka pari viikkoa sitten valmistamastani Coca-cola-possusta. Näyttää melko hyvältä, vai mitä mieltä olette?

Aivan kamalan makuista! Löysin ohjeen leikepinostani (onko joku, jolla ei ole lehdestä repäistyjä ohjeita jokin laatikko väärällään?) ja tein ihan reseptin mukaan. Ainoa virhe oli lihan marinoiminen päivää liian pitkään, tai siis ainoa poikkeama alkuperäisohjeesta. Liha sai varmaan yliannoksen kolajuomaa, ja maistui läpikotaisin makealta. Hyi…

”Hätäruoat” ovat ihan oma lukunsa. Tämä kananmuna+tomaatti-viritys on kesän projektitöiden aikana kyhätty sunnuntai-illan pikkusuolainen, kun jääkaapissa oli ketsuppipullon lisäksi valo ja kananmunia. Ja meillä nälkä. Ehkä tämän olisi voinut syödä, jos olisin kypsentänyt ruoan varovaisemmin. Munat olivat nimittäin ylikypsiä. Hyi, hyi…

Vähän samoilla linjoilla mentiin tämän Sausagerollin kanssa. Katsoin Australian Master Chef-ohjelmaa, jossa kokki hehkutti tätä perinneruokalajia ihan tuelta. No, minä sitten Googlailin ja löysin ohjeen ja oikein valmistin sen. Mitäs pidätte, tekisikö mieli maistaa? Hyi, hyi, hyi…

Sitten on sarja näitä erilaisista ruokajutuista poimittuja, joskus jopa työläitä ruokalajeja, joissa pääraaka-aineen on joutunut korvaamaan paikallisen ruokakaupan tuotevajeiden vuoksi jollakin muulla kuin reseptin edellyttämällä. Tämä ruoka meni mönkään, kun en löytänyt saksanhirven kyljyksiä ja valmistin ruoan lampaankyljyksistä. Ei toiminut lainkaan. Sherrykastike oli hyvää, mutta ei istunut muuhun osioon lainkaan.

Ja tässä jo blogissa julkaisemani otos samaa ”mokaperhettä” eli kahdentoista tunnin huolellisen hauduttamisen jälkeen roskiin päätynyt lammasruoka. Ohjeen laatijan mukaan makuvirhe syntyi väärästä lihalajista.

Klassikko-ohjeet voivat myös tuottaa yllätyksiä. En muista, mistä Biff Rydbergin ohjeen nappasin, mutta syömättä jäi tämäkin herkku. Puistattaa vieläkin metallin maku, joka ruoassa oli.

Reilu vuosi sitten päätin kokeilla klassikko-Piccata Milanesea. Kävimme vartavasten hankkimassa Mortadella-makkaraa ja italialaista juustoa, jonka nimeä en nyt muista (Provolone?). Tarkoitus oli nauttia leikkeet parsan kera. Valmiista ruoasta en onneksi löytänyt kuvaa.

Tämän piti olla Devilled Chicken. Jostain hornasta sen ohje taisi ollakin. Ällöttävä rasva kelluu vuoan pohjalla.

Ja aivan oma lukunsa ovat sitten reseptikehitystyöt, mutta niiden osalta olen itselleni armollisempi. Kuvassa ovat viimevuotiseen glögikampanjan suunnitellut marmeladimakeiset, jotka pian kuvan ottamisen jälkeen sulivat vadille. Niiden olisi pitänyt antaa kuivahtaa kaikessa rauhassa, mutta minäpä sutaisin sokerit pintaan. No, tänä vuonna ohje ilmestyy, ja nyt se toimii. Vannnoo Rouva.

Että näin. Päättäköön sarjani Pertti Jarlan ”Fingerporin” suosikkihahmoni Rivo-Riitta. Nuo edelliset kokkailuni sopisivat hyvin Aromi-kahvilaan.

’*  *  *

Huhhuh, tätäkin viikkoa. Olen paahtanut kolmen asiakasprojektin kimpussa kuin sekopäinen, ja neljäs pitäisi vielä tänään polkaista käyntiin. Vaan sittenpä koittaa onneksi viikonloppu ja tämä Rouva heittää jalat sohvapöydälle, korkkaa oluen ja huokaisee. Hyvät viikonloput teillekin!