Pengoin kuva-arkistojani ja osuin vanhoihin ruokakuviin. Nämä olivat sen verran freesejä, että ajattelin julkaista ne nyt täällä blogissani. Kuvat on ottanut Pekka Haraste Fotonissa joskus 1990-luvun alkupuolella. Ne ovat osa Finnresta-messujen seinäpaneeleja.
Kuvissa esitellään viljatuotteita suurkuluttaja-asiakkaille.
Ylimmässä kuvassa on kasvistagliatellea, sitten kalaa valkoviinikastikkeessa riisin kera ja tässä kanasalaattia.
Mysli kuului esiteltäviin tuotteisiin…
…samoin kuin leivontaan suunnitellut mixit ja tietysti tavalliset jauhotkin.
Tässä kuvassa oleva täytekakku on ruokakuvausurani ainoa tuote, jota ei ole voinut syödä kemikaalikäsittelyn vuoksi. Onneton kakku nimittäin kärsi kuljetuksessa eli sen suklaakuorrute suli ja jähmettyi uudelleen, ja sai siis sellaisen harmahtavan pinnan. Kuvaaja korjasi vaurion muistaakseni silikonisumutteella.
Lopuksi vielä tämän päivän tekele: Thank God It’s Friday! Viikonloppuja!