Huomenna blogini täyttää kaksi vuotta ja päivän juhlallisuuksiin sisältyy Julia Child -blogihaasteen palkintoarvonta. Mutta ”aatto, juhlista jaloin” (ja pikkujouluista kontaten, hehhee) on tänään ja siksipä rakkaat lukijat saatte nyt jo vinkin viikonlopun ruokailuja varten.

Herra R. kävi tänään täysin poikkeuksellisesti oikein Turuus ja vieläpä Stockmannilla. Lykkäsin hänelle kauppalapun mukaan, kun olin samaisen puodin viikonlopputarjouksesta bongannut entrecoten. Ai-jai, ja nams, siitäpä tuli hyvää!

ELOKUUN ENTRECOTE

1-2 kpl entrecote-pihviä / ruokailija, meillä oli 3 kpl, johon nämä ainesuhteet
marinadiin:
1 dl soijakastiketta (Kikkoman)
2-3 rkl Worcestershire-kastiketta
2-3 rkl balsamicoa
1 tl mustapippuria
1-2 rkl oliiviöljyä

maustevoihin:
50-75 g voita
1 kpl chilipalko (mieto)
0,5 dl hienonnettua tuoretta basilikaa
n. 1 tl merisuolaa myllystä

parmesan-perunoihin:
n. 12 kpl Siikliä
keittämiseen vettä ja merisuolaa
2-3 rkl oliiviöljyä
n. 1 tl merisuolaa myllystä
n. 0,5 dl vastaraastettua parmesania

Laita entrecotet marinadiliemeen ja jätä huoneenlämpöön. Kiehauta perunat (ja valmista tomaatti-sipulisalaatti tässä vaiheessa), keitä niitä noin viisi minuuttia  ja valuta ne. Perunat saavat siis jäädä puolikypsiksi.

Kuumenna uuni 250 C. Levitä perunat uunivuokaan ja valuta niille öljyä. Murskaa perunoita haarukalla painellen ja ripota niille suolaa. Nosta vuoka uuniin ja paahda kymmenisen minuuttia. Laske lämpötila 175 C ja jatka kypsentämistä.

Valmista maustevoi sekoittamalla ainekset keskenään. Jätä odottamaan.

Levitä perunoille parmesan-raaste ja jatka paistamista. Itse nostin tässä vaiheessa uunin lämpötilan taas yli 200 C, jotta juusto rapeutui ja ruskistui.

Valuta ja kuivaa entrecote-pihvit. Grillaa ne medium-kypsiksi.  Nosta kuuma perunavuoka uunista, lado sille pihvit ja jaa maustevoi pihveille. Näin säilyvät pihvit kuumina! Tarjoa hyvän viinin ja mainion seuran kera.

Easy living. Suomen tropiikissa on ollut kelpo kelit tällä viikolla. Lämpötilat ovat huidelleet vihdoinkin 20 – 24 C, mutta valitettavasti myös ilman suhteellinen kosteus on pyörinyt noin 70 prosentissa. Nihkeää.

Pöydän ääressä ruokaileminen on meillä ollut todella harvinaista viime viikkoina. Olen paahtanut työprojektiani niin, että päivän pääateriat ovat muuttuneet tv-dinnereiksi ja hyvin makkarapainotteisiksi. Nyt alkaa iso salamyhkäinen työni olla rankimmalta osaltaan voiton puolella, joten palannemme pikkuhiljaa normaaliin päiväjärjestykseen.

Olohuoneen pöydällä notkuvat keskiviikkoisen ruokakuvaussession jämät eli liljat, leijonankidat ja karhuheinät. Oli pitkästä aikaa aivan huikeaa päästä työskentelemään ammattivalokuvaajan kanssa. Palautui taas mieleen, että hyvään kuvaan ei mitään tilpehöörejä tarvita.

Muistan ihka ensimmäisen yksin tekemäni ruokakuvausprojektin vuodelta 1988. Haalin puolipaniikissa kaikenmaailman sälää kuvatilan täytteeksi. Vasta itseluottamuksen vahvistuessa varsinainen aihe, ruoka, pääsi nousemaan kuvien keskiöön. Ja nyt jälleen, joidenkin vuosien ammatillisen tauon jälkeen, tilanne muistutti tuota ”ekakertaa”. Siksi tulin ”varmuuden vuoksi” roudanneeksi kuvausrekvisiitaksi järkyttävän pehkon kukkia, joita ei sitten muutamaa lehteä lukuunottamatta edes tarvittu.

Niin että onkohan tämä niitä samoja taitoja kuin paljon puhuttu polkupyörällä ajaminen?