Hellou, täällä ollaan taas! Melko intensiivinen pariviikkoinen bittiputki alkaa jäädä taakse, vaikka muutama portfoliotyö onkin teknisesti vielä rempallaan.

Rouvan elämää eivät ole helpottaneet kahden webbihotellin palveluntarjoajat eivätkä erään siirto-ohjelman omituisuudet, mutta sen sijaan kiitoksensa ansaitsevat webbiopettaja, Rouva Pirkanmaalta ja pitkämielinen, ihana Herraseni. Kunhan nyt saan itseni jälleen kootuksi, aloitan projektieni loppuunviemisen. Nyt juuri en jaksa.

Eilen illalla muistin, että elämässäni on ollut aiemmin samankaltainen jakso kuin tämä. Aloittaessani opiskelut yliopistossa syksyllä 1980, oli meillä ensimmäisenä edessä epäorgaanisen kemian approa vastaava intensiivikurssi. Istuimme aamut luennoilla ja iltapäivät kuluivat labrassa.

Se oli kamalaa. Juuri kukaan meistä opiskelijoista ei tajunnut kemiasta hölkäsen pöläystä, ja meille opettajaksi määrätty assari oli aivan pulassa opiskelijoidensa kanssa. Jonkinlainen turvaopastus olisi ollut paikallaan, koska jälki labrassa oli välillä hurjaa. Kuumennettaessa jotakin seosta se lensi iloisesti labran kattoon, peukalot olivat muuttuneet rikistä kellanvihreiksi ja itse olin lentää pepulleni, kun haistoin väkevää ammoniakkiliuosta vähän reippaammin kuin olisi ollut suotavaa.

Yksi kurssikavereistani kertoi istuneensa bussissa ja ihmetelleensä, kun muut matkustajat vilkuilivat hänen jalkojaan. Sukkahousut olivat täynnä isokokoisia, säännöllisenmuotoisia reikiä, kun säärille oli pudonnut jotakin happoa.

Itse ihmettelin yhtenä aamuna jännän hölskyvää oloa kävellessäni. Olin aamulla unohtanut pukea rintaliivit, kun olin niin mietteissäni tulevan labrapäivän koetuksista. Aivan samalla tavoin mietin eilen illalla, että olenkohan ottanut lääkkeet aamulla. Jonkinlaisesta unenomaisesta ajatuksiin vaipumisesta ehti jo tulla käytäntö.

Kunnes rakas mieheni ehdotti tänään puolen päivän jälkeen kevyttä ateriaa ja lasillista punaviiniä. Ne katkaisivat pakertamisputken, ja uskalsin ajatella loppuun kiireen määrän sekä suunnitella uuden aikataulun. Aterian pääruoaksi leipaisin meille quichen, joka saa nyt nimekseen Paluupiirakka.

PALUUPIIRAKKA

1 pk valmista pakastepiirakkapohjataikinaa
täyte:
n. 250 g pekonia
n. 250 g emmental-juustoa
1 kpl punainen paprika
0,5 kpl chilipalkoa
0,5 nippua ruohosipulia
n. 0,5 tl mustapippurirouhetta
kermaseos:
3 kpl kananmunia
3 dl kuohukermaa
n. 0,5 tl suolaa

Laita uuni kuumenemaan 200 C. Kuutioi täytteen juusto, paprika ja chilipalko, hienonna ruohosipuli. Pilko pekoni saksilla paistinpannulle ja kuumenna. Paahda pekonit ja valuta ne sitten talouspaperin päällä. Sekoita ainekset keskenään ja mausta mustapippurirouheella.

Painele sulanut piirakkataikina paistosvuoan pohjalle ja nosta sitä myös reunoille niin paljon kuin taikinaa riittää.

Kaada täyteseos piirakkapohjalle. Vatkaa kananmunat ja kerma sekaisin, mausta suolalla. Kaada seos täytteen päälle. Kypsennä uunin alatasolla noin 40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Tarjoa salaatin kera. Punaviini sopii oivallisesti tähän settiin. Ääntä kohti ja sitten lepoa. Paluu tavalliseen elämään käynnistyy välittömästi.

Mukavat torstainjatkot teille kaikille!