Rouva on potenut tähänastisen viikon flunssaa, jossa on ollut oikeastaan yksi hyvä puoli: ehdin lukea loppuun viikonloppuna aloittamani David Nichollsin ”Sinä päivänä”.Ihan alkajaisiksi ihmettelen Helsingin Sanomien kirja-arvostelua (HS Juhani Karila 22.6.2011). Mies oli ”itkenyt kuin lapsi” kirjan luettuaan. Hmmm. Minä en itkenyt, luinkohan väärin? Vai johtuuko se siitä, että en ole mies?



Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että käännöskirjallisuus ei ole meikäläisen laji. Jokin ihmeellinen paperin maku nousee suuhun, ja niin kävi valitettavasti tämänkin teoksen kanssa. Loppua kohti oire lieveni, jota ihmettelin. Totuinko kääntäjän tyyliin vai paransiko kääntäjä tyyliään?

”Sinä päivänä” on rakenteeltaan ovela. Jokainen kappale kertoo Emma Morleyn ja Dexter Mayhewn heinäkuun 15. päivästä kahdenkymmenen vuoden ajalta. Alkupäivämäärä on melkein arvattavasti hetki, jolloin Emma ja Dexter päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn. Heinäkuun 15. päiviä seuratessa parikymppisistä nuorista ehtii sukeutua melkein nelikymppisiä varhaiskeski-ikäisiä.

Vaikka Emma ja Dexter ovat ilmiselvästi kuin toisilleen luodut, saa pariskunta toisensa vasta tarinan loppuvaiheilla. Kumpikin ajautuu tahoillaan parisuhteisiin ennen kliimaksia. Päällimmäisenä syynä erillään elämiseen minä näen Dexterin lupauksen solmia avioliitto Emman kanssa neljäkymmenta vuotiaana – ja vain siinä tapauksessa, ettei Emma muuten olisi ”päässyt naimisiin”. Jotenkin niin äijämäistä!

Parhaimmillaan ”Sinä päivänä” on minun mielestäni kuvatessaan Emman ja Dexterin keski-ikäistä rakkautta. ”Ja olihan heillä hauskaa, vaikka se olikin nyt erilaista hauskaa. Kaiken sen entisen kaipuun, tuskailun ja intohimon tilalle oli tullut tasatahtiin sykkivä onnen ja tyytyväisyyden tunne, jonka satunnainen kärhämä joskus hetkeksi rikkoi. Se tuntui hyvältä vaihtokaupalta: jos Emman elämä oli joskus ollutkin riemukkaampaa, niin koskaan eivät asiat olleet olleet näin pitkään näin vakaalla tolalla”

Täytyy myöntää, että paikoitellen muistin itseni 30+-ikäisenä, kun Emma tilittää hääkutsuaaltoa ja sen jälkeen vauvaperheistä etääntymistä. ”Koko vuoden Emmasta on tuntunut siltä, että aina, kun hän kotoaan lähtee, joku uusi napero nostetaan hänen silmiensä eteen. Hän kokee samanlaista kauhistusta, kun joku kaivaa esiin romaanin paksuisen nipun lomavalokuvia: kiva, että teillä on ollut hauskaa, mutta mitä se minulle kuuluu?” … ”Siinä on jotakin luonnonvastaista, jos vauvat, tai tarkemmin sanottuna niistä keskustelu, kyllästyttävät naista. Häntä pidettäisiin katkerana, kateellisena, yksinäisenä.”

No, minua ei edes kutsuttu lukuisiin häihin, koska arveltiin, ettei vastakutsua kuuluisi milloinkaan. Ja vauvaperheiden kakka-analyysit: onko mitään tylsempää? Ihan totta, niitä pääsin kuuntelemaan. Sitten vielä ihmetellään, että välit näiden ”ystävien” kanssa viilenevät.

David Nicholls on kirjoittanut ”Rimakauhua ja rakkautta”-sarjan, joka kuuluu suosikkeihini. Tiettyä samankaltaisuutta on ”Sinä päivänä”-tarinassa, mutta en viitsi paljastaa käännettä, jos ja kun joku teistä blogini lukijoista päätyy lukemaan kirjan. Suosittelen toki tätä, ja etenkin esimerkiksi lomamatkalukemiseksi. Jos jokin osuus jää päiväunien tai muun takia lukematta tai unohtuu muuten, pääsee päiväkirjamaisen rakenteen avulla nopsasti kiinni juonesta.

Yksi yksitysikohta minua kyllä mättää: monesti Emman ja Dexterin jutuissa nimet kytketään yhteen Em+Dex tai Dex+Em. Eikös sellaista lääkevoidetta ole, jonka nimi on Dexem?

”Sinä päivänä” saa lähiaikoina elokuvaversion, ja uskon sen olevan oikein onnistunut. Kirjan dialogi vaikuttaa hieman elokuvaa ennakoiden kirjoitetulta. Emman rooliin on valittu suloinen Anna Hathaway (esim. Paholainen pukeutuu Pradaan) ja Jim Sturgess (matemaatikko elokuvassa 21). Tässä ennakkotraileri leffasta.

http://www.player.previewnetworks.com/v4.0/PNPlayer.swf
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Nyt lukemisenani on Anna-Leena Härkösen ”Onnen tunti”. Aijai, kun aito suomenkieli on hyvää!