Kotekoinen kebab-ateria: etualalla kebab-lihaa, keskellä pita-leipiä ja takana vihanneksia sekä valkoista ja punaista kastiketta. Punaisessa kastikkeessa on mukana Paholaisen hilloa. Ruokailualustat mallia sotku!

Herralle lankesivat jälleen maanantaiden ja keskiviikkojen keittiövuorot Rouvan web design-koulutuksen käynnistyttyä. Viime maanantaina söimme Korv-Göranin kebab-lihalastuja, joista Herra oli loihtinut K-kaupan ohjeella ilta-aterian. Se oli varsin maittavaa, mutta samalla mieleeni palasi jokunen vuosi sitten tekemäni kebab-lihakokeilu.

Sompailin siis internet-sivustoilla ja huomasin, että ohjeita olikin ilmestynyt viljalti. Tänään sitten aloitin illallisvalmistelut aamuyhdeksältä ja laitoin lihapötkylän kypsymään. Se valmistui sopivasti iltapäiväksi, jolloin leivoin pita-leivät. Ja niin oli viideltä valmiina koko setti! Samanaikaisesti tuli hoidettua pyykkivuori sileäksi, koska nämä ruokalajit eivät edellytä jatkuvaa lieden äärellä valvomista.

KEBAB-LIHA

2 kg naudan jauhelihaa
0,5 dl aromisuolaa
1 rkl suolaa
0,5 dl mustapippurirouhetta (tai maun mukaan vähemmän)
1 rkl paprikajauhetta

Laita jauheliha isohkoon kulhoon ja mittaa mausteet joukkoon. Vatkaa seosta esimerkiksi sähkövatkaimella taikinakoukuilla noin kymmenen minuuttia, jotta massasta tulee sileää.

Muodostele jauhelista ranteenvahvuinen tanko ja nosta se alumiinifoliolle. Kääri folion avulla massasta tiukka rulla ja kiepauta vielä pötkylän päät rusetille, jotta niistä tulee tasaiset.

Kebab valmiina uuniin.

Peitä uunipelti foliolla ja nosta lihapötkylä sille. Aloita kebabin kypsentäminen 150 C uunissa. Kun kaksi tuntia on kulunut, laske uunin lämpötila 100 C ja jatka kypsentämistä vielä noin kaksi tuntia.

Ota pötkylä uunista ja valuta foliokääreeseen muodostunut neste pois. Kääri kebab-liha leivinpaperiin ja uudelleen alumiinifolioon, ja jäähdytä rulla.

Kebab kypsänä.

Pakasta noin puolet kebab-lihasta heti sen jäähdyttyä kunnolla. Vetele jäljellejääneestä lihasta perunankuorimaveitsellä tai juustohöylällä ohuita lastuja. Ne voit halutessasi paistaa pannulla pienessä öljytilkassa tai kuumentaa 225 C uunissa. Me nautimme ne sellaisenaan, koska liha ei ollut vielä täysin kylmää.

Tämä isohko annos puoltaa paikkansa, koska edellisellä kerralla valmistamani liha kuivahti huomattavasti enemmän. Lihaa olikin vain reilu puoli kiloa. Nyt paistohävikki jäi melko vähäiseksi enkä toisaalta usko, että pötkylä kärsii pakastamisesta. Sen verran napakkaa massa on.

Lihan kypsyessä valmistin kastikkeet.

PUNAINEN KASTIKE

1 tlk paseerattua tomaattia (n. 500 g)
1 dl Paholaisen hilloa
maun mukaan mustapippuria
n. 1 rkl hunajaa
n. 1 rkl rypsiöljyä
n. 2 tl soijakastiketta
oreganoa ja/tai rosmariinia

Kuumenna kattilassa paseerattu tomaatti ja lisää joukkoon Paholaisen hilloa. Keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia, jotta kastike sakeutuu. Lisää mausteet ja tilkka öljyä. Tarkista maku. Tarjpa haaleana kebabin lisäkkeenä.

VALKOINEN KASTIKE

1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl smetanaa
n. 2 kpl valkosipulinkynttä raastettuna
n. 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Sekoita kaikki aineet keskenään, tarkista maku ja anna kastikkeen vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Pita-leivistä olen joskus vuosia sitten tehnyt sarjakuvallisen ohjeen Sunnuntai-tuotemerkin 30-vuotisjuhliin. Sitä en ole ottanut itselleni talteen, mutta onneksi Maku-lehden sivustolta löytyi kelpo ohje. Miksi muuten valmiita pita-leipiä ei löydy kaupoista? Ainakaan minä en ole löytänyt muita kuin joitakin kammottavia Euroshopper-lintakkeita.

PITA-LEIVÄT
(8 kpl)

3 dl vettä
25 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 rkl rypsiöljyä
7 sl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola, öljy ja vehnäjauhot. Alusta taikina kimmoisaksi ja nosta se samantien jauhotetulle leivinpöydälle. Jaa taikina kahdeksaan palaan ja pyöritä niistä pallot. Kohota leivinliinalla peitettyinä noin 20 minuuttia.

Kohonneet taikinapallot.

Kauli jokainen taikinapallo litteäksi, halkaisijaltaan noin 15 cm pyöryläksi. Nosta pyörylät leivinpaperilla peitetyille uunipelleille. Ripota vielä vehnäjauhoja leivinpaperin päälle, jotta taikina ei jämähdä kiinni siihen.

Litistetyt taikinapallot.

Laita uuni kuumenemaan 275 C ja kohota sen lämpenemisen ajan pita-leipiä leivinliinalla peitettyinä. Paista kuumassa uunissa noin seitsemän minuuttia. Leivät kohoavat tilavuudeltaan kolminkertaisiksi.

Kypsät pita-leivät.

Siinäpä nuo kebab-aterian komponentit sitten olivatkin. Vihannespuolta jokainen voi koota mieltymyksensä mukaiseksi, meillä oli rapeaa keräsalaattia, kurkkua, tomaattia, sipulia ja pepperoneja. Itse asiassa ateria on melkoisen kevyt ja vähärasvainenkin, mutta ei tietysti kovin vähähiilihydraattinen. Emme ole Herran kanssa kauhean tiukasti LCHF-ruokavaliota noudattaneet, vaan olemme enemmänkin pyrkineet pienentämään annoskokoja ja vähän keventämään ruokia. Ihan tolkuton pekonin, kananmunien ja täysrasvaisten juustojen hölvääminen ei oikein innosta.

Tässä taas yksi vinkki vaikkapa viikonlopun ateriaksi. Kuulostaa todellakin paljon työläämmältä kuin mitä on. Raaka-aineista riittää vielä iltapalaksi ja huomiseksikin. Tänään vahvistusta tarvisevat jalkapallon ystävät, kun televisiosta tulee jokin ottelu, jonka Herrakin aikoo katsoa.