Tämä viikko on säältään muistuttanut enemmän kesää kuin kevättä. Vieläkin lämpötila on lähempänä +20 C, mutta ilmeisesti tämä on jäämässä lyhytkestoiseksi nautinnoksi.
Herra ajoi nurmikon eilen ensimmäisen kerran täna vuonna – ja voi sitä suloista tuoksua, joka nurmesta nousi.
Sipulikukkapommi, josta ei tullut täyttä suutaria.
Luonto on sananmukaisesti puhjennut kukkaansa. Sipulikukkapommini, joka pääsi laukeamaan ulkovarastossa ennen aikojaan, on nyt tämännäköinen. Tulppaanit kukkivat ihan sievästi, mutta hyasinteista ja krookuksista ei jäänyt jäljelle muuta kuin varret. Tuskin tulen uudelleen kokeilemaan lasagne-menetelmää, mutta pelkkiä tulppaaneja voisi ensi kevääksi harkita.
Ylivuotiset sipulikukat pihamaalla sen sijaan yllättivät iloisesti: ensin kukkivat krookukset (hieman erikoisen värisinä tosin), sitten idän sinililjat ja nyt viimeisinä helmihyasintit. Syksyllä voisi kätkeä hieman täydennyssipuleita istutusalueelle, sillä kyllä nuo niin sieviä olivat!
Raparperipiirakka ja Reilun kaupan ruusut!
Ruoanlaittorintamalla olemme eläneet hiljaiseloa. Rouvan flunssa uusi viime viikolla, mikä oli harmillista kaikkien opintojen kannalta – ja muutenkin keljua. Makuaisti on ollut jokseenkin häviksissä jo useamman viikon, mutta raparperipiirakkaa alkoi tehdä mieli viikonloppuna. Muistin vanhan hyvän ohjeen, mutta vallitettavasti raparperitarjonta rajoittui lähikaupassa vain sosepötkylään. Onnistui tämä siitäkin, mutta ehkä hieman laimeana versiona.
Ensin valmistetaan raparperisose:
5-7 kpl raparperin vartta
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä
Kuori ja paloittele raparperit. Kiehauta raparperit vesitilkassa ja lisää sokeri (voi laittaa enemmänkin). Keitä kunnes raparperi soseutuu. Levitä sose voideltuun uunivuokaan.
Mantelitaikina:
100 g pehmeää voita
1 dl sokeria
100 g mantelilastuja
1 rkl vehnäjauhoja
2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmunan keltuaiset ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää mantelilastut ja vehnäjauho, sekoita tasaiseksi. Vaahdota erikseen valkuaiset ja nostele vaahto mantelitaikinaan. Levitä seos raparperisoseelle uunivuokaan.
Kypsennä 200 C uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tarjoile puolisulan vaniljajäätelön tai vaniljalla maustetun kermavaahdon kera. Näin ”vanhana köksänmaikkana” jaksan kerrata maitotaloustuotteiden nauttimisen merkitystä oksaalihappoa sisältävien kasvisten kanssa. Raparperin oksaalihappohan muodostaa kalsiumin kanssa kelaatin, ja kun kalsium tulee näin maidosta, sitä eri tarvitse ottaa esimerkiksi hampaiden pinnalta. Siinä siis selitys sille, miksi raparperiruoan jälkeen hampaat tuntuvat karheilta ellei nauti jotakin maitoa sen kera!