Chilikatkarapuja ja Taboulleh-salaattia

Kesäinen syyspäivä sai arvoisensa päätöksen katkarapuaterialla, jonka puolestaan ideoi Rouva Pirkanmaalta. Hän lähetti oman lauantaiateriansa ohjeen meille, mutta sen verran tein muutoksia, että vaihdoin lämpimän kuskus-lisäkkeen Taboulleh-salaatiksi. Jäi vielä kokeiltavaa toiseksikin kerraksi, terveiset Pirkanmaalle! Lue lisää

Laskiaisviikon touhuja

Rouvan pääsiäisovikranssi vm. 2011.

Pääsiäinen on tänä keväänä huomattavan myöhään ja vasta eilen vietettiin laskiaissunnuntaita. Meidän perheemme ensi kesän pellavan pituuksista vastasi Herra reippaalla hiihtolenkillään. Emmekä muutenkaan viikonloppuna suuntautuneet laskiaiseen, vaan vietimme vapaapäivää jo perjantaina hyvän ruoan ja juoman parissa. Lue lisää

Sisäinen kylmäkkö odottaa kesää

Kyllästymiseni talveen alkaa jo näkyä ruoanvalmistuksessakin: alkuviikosta tein mielenkiintoista, ruokaisaa voileipäkakkua (laitan sen ohjeen tänne blogiin kunhan olen vielä vähän kehittänyt sitä) ja tänään tuli pakottava tarve tehdä Länsirannikon salaattia Rhode Island-kastikkeella. Sisäinen kylmäkköni on herännyt talvihorroksestaan!

Lue lisää