Huusholliamme ovat kohdanneet aivan uudenlaiset ongelmat. Työskentelen parhaillaan ison ruokaan liittyvän projektin kimpussa ja hankin sen vuoksi elintarvikkeita yritykseni laskuun. Omat ruokaostokset ovatkin jääneet suunnilleen unohduksiin eikä jääkaapista oikein tahdo löytyä muuta kuin vajaa nakkipaketti. Lue lisää
Ricotta-juustopiirakka chilikatkarapujen kera
Hiostava sunnuntaisää aiheutti menumuutoksen meillä. Ei millään olisi jaksanut ajatella pitkää uunihaudutusta edellyttävää ruokaa, joten pikainventaario kaappeihin tuotti tuloksena Ricotta-piirakan ja sen kruunuksi chili-katkarapuja. Vallan verraton kumppanuus! Mikähän muuten mahtaa olla, että kuumalla kaipaa chiliä? Lue lisää
Katkarapu-uunimunakasta

Olen tällä viikolla yrittänyt muistella, että mitä ihmettä minulla oli tapana syödä päivän pääaterialla (lue: ainoalla lämpimällä aterialla) siihen aikaan, kun vielä elelin yksin? Miten voi näin pian eli viidessä vuodessa etääntyä tällä tavoin? Niitä sinkkuvuosia oli sentään suunnilleen 25, joten mistään lyhyestä elämänjaksosta ei ole kyse. Lue lisää

