Loma alkaa n – y – t – NYT!


Mansikat kannattaa säilöä nahkareppuun juuri nyt. Tilkka sitruunanmehua ja ripaus sokeria nostavat mansikan omaa makua.

Heinäkuu! Mihin tämä aika oikein kuluu? Vastahan juhlittiin kesäkuun alkua.

No, tänään on merkityksellinen päivä, koska rakas siippani siirtyi tällä päivämäärällä osa-aikaeläkkeelle! Vetreä eläkeläinen lähti hetki sitten hiihtämään, ja kun hän palaa reissultaan, on vuorossa soutua ulkovarastossa. Kuulostaa hieman kornilta, mutta mies harjoittelee soutulaitteella viikon päästä käynnistyviä Sulkavan suursoutuja varten. Tilaavievä harjoitushärveli on sijoitettu siis ulkovarastoomme, jonne on myös viety kaikenlaista rekvisiittaa piristämään yksinäistä soutelijaa – muun muassa vanha pc, jolla Herra kuuntelee äänikirjoja aikansa kuluksi.

Soutuharjoituksen jälkeen saunomme ja aloitamme Herran kesälomailun hieman tavanomaista paremmilla trahteerauksilla.

Kävin aamulla Pläkkikaupungissa lihakaupoilla, ja yllä näkyvät viikonlopun eväämme: etualalla lampaan kyljyksiä, vasemmalla paahtokylkeä ja oikealla lehtipihvit.

Lampaan kyljykset ovat suunnilleen parasta, mitä meidän huushollissamme tiedetään. Grillaamme ne ja herutamme kyljäreille sitruunan mehua. Muutama hippunen kidesuolaa ja nautinto on täydellinen! Kyytipojaksi hankimme Yellow Tailia, joka mielestämme täydentää oivasti kyljysten makua. Melko stydi viini.

Lauantaina todennäköisesti vuoron saavat lehtipihvit, jotka on nuijittu naudan ulkofileestä. Perinteinen grillipihvi ranskanperunoilla on todennäköisesti huomenna tervetullut, koska voi olla, että podemme hienoista dagen efteriä. Ja vaikkei podettaisikaan, maistuvat silti mainioilta.

Pyhäpäivän ratoksi valmistamme porsaan paahtokylkeä, joka saa glazen Akseli Herlevin tapaan. Hullaannuimme täysin tähän bbq-kastikkeeseen heti ensimaistamalla:

1 plo HP-kastiketta
1 dl tummaa siirappia
10 valkosipulin kynttä hienonnettuina
1 rkl Dijonin sinappia
1 rkl ketsuppia
2 rkl hienonnettua tuoretta timjamia (käytin puolet määrästä kuivattua)
muutama tippa Liquid Smoke -savutiivistettä TAI HP-kastiketta, jossa on jo savuaromi. Puoli pulloa HP:ta riittää siinä tapauksessa.

Ainekset mitataan kattilaan ja keitellään hissukseen noin kymmenen minuuttia. Kastiketta sivellään sitten possunkyljelle grillaamisen loppupuolella (kärähtää helposti).

Viimeksi esikypsensin lihan uunissa (175 C noin tunti) ja hieman jäähtyneenä paloittelin sen sekä grillasin. Oli kyllä niin suunmyötäistä herkkua että vieläkin alkaa kuola valua…

Kyljysateria aloitti loman.

Tänään täällä Varsinais-Suomessa on aivan täysi tropiikki. Viime yönä satoi ja aamu aukeni hieman sumuisena, mutta äärimmäisen kosteana. Minulla on jo toinen vaateparsi menossa ja kolmas alkaa olla tarpeen näillä hetkillä. Tuuli on kääntynyt itään, joten voi olla, että helpotusta on tulossa.

Loma tuntuu kyllä oikein mukavalta ajatukselta. Herran alkuloma menee tuon aiemmin mainutun soudun merkeissä, Rouvalla ei ole kummempia suunnitelmia. Tämän viikon olen jo löysäillyt ja käynyt muun muassa uimassa ja alennusmyynneissä. Pari kirjaakin on tullut luetuksi. Tämä loma onkin tarkemmin ajateltuna meidän ensimmäinen ”ohjelmaton” kesälomamme. Aiempina vuosina olemme muuttaneet tai rakentaneet terassia. Niin että tavallaan olemme lomamme ansainneetkin – noin luterilaisittain ajateltuna.

Nyt siis lomalle LOMPS!

Kontrollikäynti

Kävin tänään TYKSissä saamassa tulokset muutaman viikon takaisesta tähystyksestäni sekä muista tutkimuksista, joita tehtiin samalla.

Tulokset olivat aivan mykistävän hyvät: veriarvot ovat kuin terveen ihmisen ja tulehdusmuutokset suolistossani ovat minimaalisia – alan siis olla TERVE! JEEEE!!!

Kiitos tästä tervehtymisestä kuuluu Humira-lääkkeelle (adalimumabi), jota olen nyt kaksi vuotta käyttänyt. Se on biologinen täsmälääke, jota käytetään paitsi Crohnin tautiin myös nivelreumaan.

Ainoa huono puoli Humirassa on sen hinta: yksi pakkaus lääkettä, joka on minulle kuukauden annos, maksaa noin 1 300 euroa. Kelan lääkekorvausten kattosumma tulee siis ensiostolla täyteen. Olemmekin Herran kanssa yksimielisiä siitä, että Humira on meidän lottovoittomme!

Huojentavaa oli tavata hoitavaa lääkäriäni, joka on miellyttävä ja äärimmäisen pätevä, tyylikäs harmaahiuksinen herrasmies-professori. Ihan kunnioituksesta istun täysin hiljaa hänen vastaanotollaan – tai siis kunnes hän kysyy jotakin.

Hän on myös ainoa lääkäri, jota ”tottelen” jopa niin, että menin vapaaehtoisesti TYKSiin hoidettavaksi seitsemän vuotta sitten. Sitä ennen olin hoidosta kieltäytynyt. Minulla kun on jonkinlainen trauma lapsuuden sairaalakokemuksista.

Mutta näin nyt. Lääkitys jatkuu kuten myös seurannat, mutta mistään rajummista tutkimuksista ei nyt edes keskusteltu. Ihana lahja loman kynnyksellä!

Herralla alkaa kesäloma ylihuomenna. Tänään kävimme tuon sairaalavisiitin yhteydessä täydentämässä hänen vaatekaappiaan. Ihana mieheni näytti niin komealta uusissa vermeissään, että ihan alkoi sydän läpättää.

Nyt taidan siirtyä yläkertaan ja aloittaa päivällisen valmistelun. Näin kuumana kesäpäivänä (27 C) kotikeittiömme tarjoaa Siikliä ja grillattua lohta.

Juhannuspöydän antimia: Toast Skagen ja mansikkatorttu


Juhannusaterian alkupala eli lounas: Toast SkagenPöytäliina Marimekosta, kuosi on nimeltään Siirtolapuutarha.

Nyt alkaa juhannus olla lopuillaan ja huomenna palaamme arkeen. Herralla on vielä viikko töitä ja sitten lomaa luvassa. Juhannusvieraamme, Rouva Uchimurina ja juniori, suuntasivat eilen iltalaivalla Tukholmaan, ja me jatkoimme juhannuksen viettoa lähinnä televisiota katsoen ja lehtiä lukien.

Juhannusaaton aterian olin päättänyt jakaa lounaan ja päivällisen kesken niin, että alkupalaleivät nautimme lounaana. Voileivät tein rakkaan sisareni, Rouvan Pirkanmaalta antamalla Toast Skagen-ohjeella. Leivän muutin vain ruisleivästä paahtoleiväksi.

Rouva P:n ohjehan löytyy täältä blogista. Hyvin tekivät leivät kauppansa, vain Herra nyreksi jostakin syystä muikunmätiä.Viileä valkoviini toimi hyvin kumppanina.

Pääruokana nautimme grillattuja lihavartaita, jotka valelin Akseli Herlevin bbq-glazella. Lisäkkeenä tarjosin grillattua kotimaista parsaa basilikavoin kera sekä tomaatti-sipulisalaattia. Kyytipoikana maittoi Rouva Uchimurinan tuliaisviini, Miss Harry. Konsultaatiota viinivalintaan oli kuulemma antanut samainen Rouva P.

Jälkuruoaksi olin jo torstaina leipaissut ruokablogi-idolini, Matplatsenin Victoria Lindbergin ohjeella mansikkatortun. Melkoisen mukava uusi tuttavuus runsaine suklaapohjineen.

Tosin nyt tuota torttua katsellessani tulee mieleeni Johannes Kastajan verinen pää, mutta se taas johtuu siitä, että juhannusaaton rantakävelyllä kertailimme Mooses-lapsen ja Johannes K:n kohtaloita.

Eniveis, tässä ohje kesäherkkuun:

MANSIKKATORTTU RUOTSALAISEEN TAPAAN

kakkupohja:
110 g voita
2 1/4 dl sokeria
1 rkl siirappia
2 kpl kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaota
1 pussi Daim-rakeita (à 100 g)

voita + korppujauhoja vuokaan

täyte:
6 kpl liivatelehteä
1/2 + 1 litraa mansikoita
3 kpl kananmunan valkuaista
2 dl tomusokeria
6 dl kuohukermaa

Valmista kakkupohja: Kuumenna uuni 175°C. Vatkaa voi, sokeri och siirappi kuohkeaksi. Lisää kananmunat ja vatkaa seos tasaiseksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot, suola, vaniljasokeri, kaakao ja Daim-rakeet. Lisää kuiva-aineseos taikinaan, sekoita jälleen tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan, noin 24 cm halkaisijaltaan. Paista noin 20 minuuttia.

Jäähdytä torttupohja vuoassa. Pese irtopohjavuoan reunaosa, jotta täytteeseen ei sekoitu korppujauhoja. Laita reunaosa takaisin paikalleen.

Valmista täyte: Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia kylmässä vedessä. Hienonna 1/2 litraa mansikoita esim. sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi. Kuumenna 1/2 dl mansikkasoseesta kiehuvaksi pienessä kattilassa. Lisää kuivaksi puristellut liivatelehdet siihen ja sulata ne. Sekoita liivateseos loppuun mansikkasoseeseen.Sekoita varovasti keltuaisvaahto mansikkaseokseenja sitten kermavaahto. Sekoita tasaiseksi.

Kokoa torttu: Kaada täyte vuokaa torttupohjalle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia tai pakasta torttu. Sulata pakastettua torttua 4 tuntia huoneenlämmössä ennen tarjoilua. Koristele lopuilla mansikoilla ja tarjoile.

Rouvan mielestä tämä oli aika monimutkainen leivonnainen, mutta se voi johtua ruostuneista kondiittoritaidoistani. Juhannuspäivän aterialla valmistin rapaperista struudelin, ja se meni huomattavasti helpommin. Laitan ohjeen tänne, kunhan nyt ehdin.

Juhannuksen kunniaksi parvekelaatikkoon istuttamani salkoruusu salli ensimmäisen kukintonsa puhjeta. Aika hieno, vaikka reunoissa onkin jotakin röpelöä. Ruusu on ruusu on ruusu, aina.

Rouva Uchimurinan ja juniorin lähtiessä tunsin jälleen merkillistä haikeutta. Se varmasti johtuu siitä, ettemme tiedä milloin seuraavaksi tapaamme. Juniorista oli viidessä vuodessa kasvanut nuori herrasmies, joka viihtyi omissa oloissaan meidän ”ikäihmisten” vatvoessa omiamme. Jos tapaamme jälleen vasta viiden vuoden kuluttua, on juniori jo yli 20-vuotias aikuinen. No, toivokaamme, että Atlanta-Piikkiö-reitille osuu matkailua suuntaan tai toiseen pikemminkin!