”Kehitys kehittyy” – vai miten joku irvileuka onkaan vääntänyt konsulttijargonia – mutta totta se on, että keittiön tarvikevalikoimaan on meillekin asettunut uusi apparaatti: airfryer tai pöhötin tai kiertoilmakypsennin.

Se on monin tavoin kätevä kahden hengen pikkutaloudessa, eikä vähiten siksi että sähköä säästyy. On paljon järkevämpää kuumentaa pöhötin kuin uuni. Ja parasta pöhöttimessä on sen tuottama ihana paahtunut paistopinta, joka on esimerkiksi possun ribseissä oleellinen juttu. Tässä siis vinkkivitonen eli luumuglaseerattujen possunkylkipalojen resepti. Voisi sopia vaikka vapun juhlintaan!

Possun luumuglaseeratut ribsit  airfryerissa

noin 1 kg porsaan loin ribsejä tai muita lihaisempia grillikylkipaloja

kuivamausteseos eli rub:
0,5 dl tummaa ruokosokeria
1-2 tl merisuolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl oreganoa
0,5 tl juustokuminaa

luumuinen glaseerauskastike:
½ pss kuivattuja luumuja (n.100 g)
2-3 dl punaviiniä
0,5 dl hunajaa (tai maun mukaan)
0,5 dl soijakastiketta
+ mausteliemi paistovuoasta

Laita glaseerausta varten luumut pehmenemään punaviiniin jo pari tuntia ennen ruoanvalmistusta.

Sekoita kuivamausteseoksen ainekset keskenään. Voit myös käyttää valmista rub-seosta, esim. Pirkan sweet chili rubia.

Pyyhkäise ribsit talouspaperilla. Poista niistä luunpuoleiset kalvot. Hiero ribsit kauttaaltaan rub-seoksella. Anna maustua huoneenlämmössä puolisen tuntia.

Repäise leivinpaperia ja alumiinifoliota tuplasti ribsin pituiset palat. Nosta ribsit leivinpaperilla ja kääri huolellisesti niin, että leivinpaperin yläreunat jäävät ribsin yläpinnalle. Kääri sitten folioon.

Kuumenna airfryer 175 C. Asettele ribsit kuumennusritilälle ja nosta se airfryeriin.

Säädä kypsennysaika noin yhdeksi tunniksi. Kun aika on kulunut voit käännellä paketoituja ribsejä (itse en viitsinyt). Säädä uusi kuumennus: 160 C ja noin 30 minuuttia.

Valmista glaseerauskastike viimeistään tässä vaiheessa. Keitä luumuja punaviinissä kunnes ne ovat pehmeitä. Soseuta luumut ja lisää loput mausteet. Keittele miedolla lämmöllä, kunnes kastike on sakeaa.

Nosta ribsit varovaisesti airfryerista, kun viimeinen paistoaika on päättynyt. Avaa paketit varovaisesti.  Maista ribsien paistolientä, ja lisää se  glaseerauskastikkeeseen. Tarkista maku.

Nosta ribsit ilman kääreitä takaisin airfryeriin. Valele ribsit glaseerauskastikkeella. Paahda niitä nyt noin 160 C airfryeissa kymmenisen minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Koska lihat ovat jo kypsiä, on glaseerauksen tarkoitus vain antaa houkuttava paistopinta ja hyvää makua lihapaloille. Tarjoile kuumina raikkaan juuresfondantin tai salaatin ja vahvan punaviinin kera.

Jos on tarvetta ohjeeseen ihan perinteiselle possunkyljelle uunissa tai grillissä, niin sellainen löytyy täältä blogistani (klik). Glaseerauskastike on tuossa aikaisemmassa versiossa valmistettu ilman punaviiniä. Molemmat ihan jees-versioita.

Possun lihan makuun sopivat mainiosti uunijuurekset tai juuresfondantit, joita meille valmistin Kape Aihisen reseptillä. Ohje oli yhden tämän kauden Master Chef -ohjelman master classissa, mutta en löytänyt sitä kirjoitettuna. Löytyy siis varmasti googlettelemalla.

Juuresfondant on muuten järjettömän herkullista, olen pari kertaa tehnyt. Etenkin palsternakka nousee maultaan sellaisiin sfääreihin, että eipä uskoisi. Muutenkin näinä niukkuuden aikoina juureksista on paljon iloa ja hyötyä.

Kuten myös purjosipulista! Sekin on edullista ja erittäin hienostuneen makuista herkkua. Leivoin meille taannoin Glorian Ruoka&Viini -lehden ohjeella ranskalaista purjopiirakkaa. Wau mikä maku!

Tuosta GRV-lehdestä tulikin mieleeni, että siinä julkaistaan kivaa kyselyjuttua joidenkin ruokajulkkisten tai keittiövaikuttajien näkemyksistä. Koska kukaan ei kysy mitään Rouva Raadelmalta, päätin itse vastata ja tässäpä tarinaa:

Jos avaisit jääkaappini niin eipä sieltä mitään ihmeellistä löytyisi. Meillä on suhteellisen siisti jääkaappi, koska inhoan kaikenlaista tähderuokaa ja epämääräisiä myttyjä yms. Vihanneksia ja hedelmiä ei paljon löydy, mutta keskiolutta pitää olla aina. Aah, Karhu-tölkin napsahdus työpäivän päätteeksi!

Jos jokin keittiössäni nolostuttaa omituiset hillopurkit ja muut säilönnän tulokset. En ymmärrä miksi valmistan niitä, kun ne jäävät aina syömättä. Jokin atavistinen säilöntävimma varmaan piinaa.

Jos nyt saisin syödä mitä tahansa niin valitsisin muhkean tanskalaistyyppisen katkarapuleivän. Raskasta täysmajoneesia, käsin perattuja katkarapuja, sitruunaa ja tilliä.

Jos jotakin en halua lautaselleni niin ostereita. Olen yrittänyt syödä, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Osteri juuttui kurkkuuni ja yökkäilin sitä aikani. Kuulemma todellinen herkku, mutta ei meikäläiselle. Myöskään tofut tai härkikset tai vastaavat eivät houkuta, vaikka voivathan ne olla ihan hyviäkin.

Jos jotakin haluaisin oppia kokkaamaan: hmmm, paha kysymys. Täytin vastikään 64 vuotta ja muistaakseni olen opetellut leipomaan noin nelivuotiaana, tosin avustettuna. Melko monenlaista oppia ja kokeilua on ehtinyt 60 vuodessa hankkia, mutta ehkäpä keksin vastauksen kun pääsen eläkkeelle ensi syksynä.

Jos oikein haluan panostaa niin kaivan Cordon Bleu -certificat kurssin reseptit esiin! Viimeksi tein Omelette Norvegiennen ja kyllä siihen sai suttaantumaan aikaa, vaivaa ja astioita. Vaan olipa se kyllä herkullista!

Jos saan jostakin ruoastani kiitosta niin yleensä kastikkeistani. Olen ”wanhan liiton keittäjä” ja mielestäni hyvä kastike valmistuu vain kunnon raaka-aineista: voi, kerma, viini tai muu alkoholi, itse keitetty liemi ja kunnolliset, puhtaat mausteet. Ja tietenkin tarvitaan myös aikaa. Kastike vaatii usein redusointia tai hauduttamista, eikä niistä suoriuduta minuuteissa vaan ennemminkin tunneissa.

Jos jotain kokkia ihailen niin tietenkin Julia Childia. Uskomaton tyyppi. Tuoreimmista kokeista Michael Björklundilla on hyvä ote ruoanvalmistukseen. Myös Henri Alénin touhuja seurailen. Jos jotakin en arvosta, niin sellaiseen erityiseen spesifiin etniseen ruokakulttuuriin sitoutunutta ylimielistä nuorta kaveria, joka uhoaa enemmän kuin saa aikaan. En mainitse nimiä.

Jos jotakin en voi vastustaa niin voita ja tuoretta, rapeaa patonkia. Herkku, jota ei varmaan koskaan ole mukamas saanut tarpeeksi. Kuminainen ruisleipä on toinen. Ja metwursti, jota olen himoinnut koko ikäni. No niin, lisätäänpä listaan vielä muikunmäti, punasipuli ja tuore mustapippurirouhe. Onhan näitä!

Jos lähtisin ruokamatkalle niin Tanska voisi olla todella mielenkiintoinen kohde. Rakastan smörrebrödejä. Luulen, että tanskalainen keittiö olisi melko lähellä varsinaissuomalaista. Kikkailemattomuus, estetiikka ja ns kunnon ruoka -meininki.

Jos toisin jotakin meille toisesta ruokakulttuurista niin ehkä ranskalaisesta keittiöstä ruoanvalmistuksen laadukkuuden ja toisaalta tavan nauttia ruoasta jotenkin kokonaisvaltaisesti. Pysähtymisen aterian äärelle. Suomessa on vähän turhan innokkaasti omaksuttu amerikkalaistyylinen roskaruokakulttuuri. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti ja helposti, niin kokkailun kuin ruokailunkin. Hosumallahan ei tunnetusti tule mitään kuranttia…

Jos voisin syödä loppuelämäni vain jotakin ruokaa niin se olisi kalaa ja perunaa! Joko samassa astiassa kypsytettynä tai erillään. Silakan perunat esimerkiksi. Tai graavattu lohi ja skånen perunat. Tai gratinoitu silli ja uuniperunat. Varhaisperunat ja savustettu ahven. Aah.

Tässäpä taas lätinää kerrakseen. Kevät on ollut kyllä takkuisin mies/naismuistiin (siis ihan vain luonnonolosuhteiden puolesta!) ja vasta 12. huhtikuuta Kuusistonsalmi vapautui jäistä. Ehkäpä hyppäämme kevään yli suoraan kesään?