suklaamousse_2

Pieni tervehdys pääsiäisen vietosta, joka jatkuu aurinkoiseksi muuttuneessa säässä. Tässä eilisen pääsiäisateriamme jälkiruoka: versova suklaamousse. 

suklaamousse_1

Bongasin hauskat silikoniannosvuoat tai -kipot taannoin Turun Muovitukusta. Ne olivat alennusmyynnissä, joten kotiutin pari settiä.

Muistin näet, että kaimani Heli Nieminen oli julkaissut Turun Sanomissa reseptin ”Syötävät kukkaruukut”. Heli puolestaan oli napannut idean Martha Stewartilta.

Koska jo pidempään olin pohtinut omaa ikivanhaa suklaamousseohjettani, päätin yhdistää nämä kaikki. 

Kukkaruukut eli suklaamousse keksikuorrutteella

250 g tummaa suklaata
50 g voita

4 kpl kananmunan keltuaista
0,75 dl sokeria

4 kpl kananmunan valkuaista
0,5 tl merisuolaa

noin 0,5 dl Cointreau-likööriä tai konjakkia

pinnalle: tummia suklaakeksin muruja, mintun tai sitruunamelissan oksia

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa tai mikroaaltouunissa pienellä teholla (alle 250 W). Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota valkuaiset ja ropsauta joukkoon suolaripaus.

Sekoita suklaasula keltuaisvaahto. Mausta Cointreau-liköörillä, tarkista maku. Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja sekoita mousse sileäksi. Jaa annosmaljoihin tai kaada isompaan tarjoilukulhoon.

Murskaa keksit ja ripota suklaamoussen pinnalle. Nosta mousset jääkaappiin vetäytymään.

Tee mousseannoksiin tikulla tai veitsen terällä pieni kolo ja paina siihen mintun tai sitruunamelissan oksa. Tarjoa liköörin tai konjakin kera.

paasiaistiput2013 (2)

Leppoisaa toista pääsiäispäivää. Meillä rillataan tänään, nääs…

 

6 kommenttia artikkeliin ”Versova suklaamousse

  1. Hauskan hauska idea. Nyt vain ruukkuja jahtaamaan.Suklaa moussesi maistuisi myös punaisen, vahvan portviinin (lempparini) kanssa.

    1. Portviini ja suklaa on kyllä jokin taivaassa sovittu liitto, olet niin oikeassa! Mutta kyllä tuo Cointreau sopii suklaan makuun myös 🙂

Comments are now closed.