alakerran_wc_2015_valmis1
Heipparallaa taas! Parin viikon sometauko on tehnyt eetvarttia, ja  se voi vielä jatkuakin, mutta oli ihan pakko tulla blogosfääriin esittelemään meidän uudistunutta vessaamme. Seinät saivat reilun viikon kestäneen remontin aikana mikrosementtipinnat. Aikas hienot, vai mitä?

wc_ennen_2015

Sisustuslehtien tapaan näytän aluksi kuvan tilanteesta ”ennen”.

Jostakin täysin käsittämättömästä syystä meidän vessatilojemme seiniä ei ole rakennusvaiheessa kaakeloitu, ne on vain maalattu. Vähäinekin roiskunta jättää tuollaiseen maalipintaan jälkensä, ja koska nyt tulee jo kuudes asumisvuosi täyteen täällä, on noita loiskeita ehtinyt kertyä (vaikka siivottu onkin).

Yläkerran vessan maalasimme Herra R:n kanssa jokunen vuosi sitten. 

12_Raadelma_ylakerran_wc (947x1280) (2)

Maalaustyömme jälki ei kestä lähempää tarkastelua, mutta saatiinpa aikaan ainakin vähän helppohoitoisempi pinta Tikkurilan efektimaalilla.

jaakko_ja_wcremppa

Vaan nytpä saimme tutun ammattilaisen asialle! Maalaus- ja Muutostyöt JL Oy:n Jaakko kertoi syksyisen seinämaalausprojektimme yhteydessä mikrosementtipinnoitteesta, johon oli juuri ollut tutustumassa. Nythän nuo rouhean industrial-henkiset sisustusratkaisut ovat in ja hip, mikäli oikein olen alan julkaisuista ymmärtänyt (saan kyllä tietynlaiset väristykset tuosta trendisanahirviöstä, rouheaa 😉).

alakerran_wc_2015_valmis5

Mikrosementti on jauhetta, joka sekoitetaan akryyliin, ja seos kovettuu melko nopsasti eli suurta satsia ei voi sekoittaa kerralla. Pinnoitetta levitetään seinään ainakin kolme kerrosta, välillä annetaan sementin kuivua, sitten hiotaan  ja levitetään uutta. Jaakon mukaan sementin levittäminen seinälle sujuu rivakasti: työ vaatii taitoa, mutta toisaalta vähän rennompaakin otetta lastaan. Tavoitteena on elävä, vähän sohitunnäköinen lopputulos, ja ammattilaiselle se voi olla haasteellista 🙂 

Mikrosementin värisävyn voi valita runsaasta valikoimasta, mutta ainakin meitä miellytti mahdollisimman luonnollinen, betonimainen väri. En suoraan sanottuna muista, mikä sävy on nimeltään – olisiko ollut ”Betoni”?

alakerran_wc_2015_valmis_2

Kun mikrosementtikerroksia on riittävästi, annetaan sementin kuivua viikon ajan. Sitten pinta lakataan mattalakalla. Reilussa viikossa saa siis ihka uutta pintaa! Joutuisa uudistus.

Mikrosementti muodostaa vedenkestävän pinnan, joten sitä voi laittaa vaikkapa kylpyhuoneen suihkutilaan. Mikä olisikaan helpompi siivouksen kannalta kuin täysin sileä pinta? Minua ainakin mättää kaakeleiden saumojen kuuraaminen.

alakerran_wc_2015_valmis4

Hieno siitä tuli! Kiitos Jaakko! Saimme siis pinnoitteen osana markkinointikampanjaa.

keltainen_muistilappu_kyssariJa mitäs muuta kuuluu? Päässä pyörii noin miljoona kysymystä tulevaisuudesta eli vinttikerroksen suursiivous on meneillään. Onneksi minulla on hyvä coach, nimittäin life coach. Suosittelen lämpimästi. Saa ihan rauhassa itkeä, mutta ei tarvitse syöksyä sementtiin 🙂

10 kommenttia artikkeliin ””Syöksy vaikka sementtiin” – mikrosementtiin!

  1. Upea seinäpinta! Etpä taida enää kaivatakaan kaakelointia. ja onhan maalipinnoilla etunsa, saa muutosta mukavasti maalaten.
    Olen jonkusen aikaa sivuillut luonasi, käyttänyt mukaellen ohjeitasi ja nauttinut sivujesi visuaalisesta ilmeestä, rauhallisuudesta ja selkeydestä. Toki vähän kadehtienkin katsellut. Kiitos näistä lukuretkistä! Olen sen aikakauden kansalainen, jolloin ei tämä nettimaailma niin jokapäiväistä ole ollut, someiluista puhumattakaan. Onneksi eläkeläisellä on aikaa, joten päivä päivältä on aikaa oppia ja opetella.
    Hienoa kuulla nuo kokemukset Hgin yliopiston kirjoittajakurssista. Itselleni jäi vähän pliisuksi vastaava kurssi, mutta ohjaajaopettaja olikin toinen ja aikaa tuosta kurssistani on jo vuosia. Innokasta kevättä Sinulle. Lapastaivas.blogspot.fi

    1. Kiitos kauniista palautteesta! Kävin vastavisiitillä blogissasi, ja sinullapa näyttää olevan sana hallussa – ja hyvin! Sattumoisin silmiin osunut kertomus eläkeläisjuhlista nauratti kovin 🙂

  2. Hyvältähän tuo näyttää tosiaan. Meillä valitettavasti mikrosementin kanssa on ollut pahoja ongelmia kylpyhuoneessa, etenkin lattiassa ja lattiakaivojen ympäristössä.

    Onkohan muilla kokemuksia mikrosementistä kylppärin lattiassa? Meillä siihen jäi jälkiä jo pelkästä penkillä istumisesta, kynnelläkin sai pienen viivan aikaiseksi. Lisäksi suihkutellessa pinnoite tummui rumasti veden vaikutuksesta lattiakaivojen ympäristössä, ja näytti siltä kuin olisi tapahtunut vesivahinko. Asiaa selvitettiin puolisen vuotta ja pinnoite asennettiin kolmeen kertaan eri rakennusalan yritysten toimesta, mutta kolmannen epäonnistuneen asennuksen jälkeen päätimme laatoittaa kylppärin. SBL ei suostunut korvaamaan tätä meille mitenkään, vaan syyttivät aina asentajia. Vikalla kerralla asentaja oli jopa yksi heidän koulutuksia pitävästä porukasta.

    Itse en suosittelisi mikrosementtiä kylpyhuoneeseen ollenkaan tai sellaisiin pintoihin, joiden pitää kestää kulutusta. Ehkä pelkästään sisustuselementiksi seinään.

  3. Hei! Emme mielellämme kommentoi blogeihin, mutta nyt on pakko. On asiatonta kirjoittaa julkisessa foorumissa kuluttajariitalautakunnassa kesken olevasta asiasta. Suomen Betonileimasin Oy ei ole ollut asentajana kyseisessä kohteessa. Kyseisessä kohteessa on selvittämättä, mistä kosteuden nousu lattiakaivosta ylöspäin johtuu. Lattian pohjatyöt oli myös tehty virheellisesti. Lattian lakkauksessa on tietojemme mukaan ollut myös puutteita. Mikrosementti ei oikein asennettuna reagoi niin kuin kyseisessä kohteessa on reagoinut. Tämä ei ole oikea foorumi näiden asioiden selvittämiselle, tällä haitataan aivan ulkopuolisen ihmisen ammatinharjoittamista. Suomen Betonileimasin Oy pitää kunnia-asiana vastata maahantuomiensa tuotteiden laadusta.

    1. Kiitos asiallisesta vastauksestanne. Olen aivan samaa mieltä siitä, ettei blogini ole oikea paikka puida ratkaisematonta riitatilannetta.

  4. Jotta pinta ei jäisi huokoiseksi (ja aiheuttaisi kuivumisesta johtuvia halkeamia ja värin muuttumista), mikrosementtiä tulisi laittaa ohjeiden mukaisesti kerroksittain hyvin ohut määrä, jolloin siitä tulee samalla hyvin tiivistä.

Comments are now closed.