brookies (1280x1213)

Leivoin meille eilen Brookies-kakkusia, joita en ole aiemmin kokeillut. Leivonnainen on browniesien ja cookieiden yhdistelmä. Tämä ohje löytyi takuuvarmasta Jauhot suussa -blogista. Aika mukavan suklaisia niistä tulikin, ja aikas paljon myös 🙂

Brownies + Cookies = Brookies

150 g pehmeää voita
300 g hienoa ruokosokeria
3 kpl kananmunaa
300 g suklaata (puolet tummaa, puolet maitosuklaata)
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

Sekoita pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa kuohkeaksi. Sekoita joukkoon pieneksi pilkotut suklaat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Peitä uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina paperille.  Sen ei tarvitse ulottua kulmasta kulmaan. Paista 175 °C:ssa n. 25 minuuttia. Kun taikinalevy on vielä lämmin, paina siihen paloittelukuviot. Irrota palaset, kun levy on jäähtynyt
.

mittalusikka_umbro_kelovee_3

Kun edellisviikolla kävimme hommaamassa blogikilpailuni palkintoja mainiosta Kelovee-kaupasta Paraisilta, sain mukaani tällaisen älykätevän mittalusikan.

Kokeilin sitä nyt ja totesin näppäräksi. Mittalusikka on valmistettu silikonista ja siinä on peräti neljä mittaa: rkl (15 ml), tl (5 ml), neljäsosa tl eli 1,25 ml ja puoli tl eli  2,5 ml. Kätevää – ei tule tiskiä kuin yksi esine. Leipurin apulainen!

Tutkailin eilen blogikyselyn tuloksiakin. Tulipa hauskaa tietoa teiltä, kiitos vastauksistanne.

laitetulos

Ensimmäinen kysymys käsitteli laiteratkaisuja. Aivan kyselyn alkuvaiheessa jakauma älypuhelimien+tablettitietokoneiden ja tavallisten tietokoneiden välillä oli tasaisempi, mikä oli mielenkiintoista. No, eipä tuo ero suureksi jää nytkään, jos laskee tabletit ja puhelimet yhteen eli 58:42.  

Noiden kevyempien laitteiden yleistyminen on varmasti yllättänyt muutkin kuin bloggarit. Ilman responsiivisuutta ei kannata blogia enää rakentaa.

nettireseptitulos

Nettireseptien käyttötottumus on suoraan sidoksissa edelliseen kysymykseen. Kevyet laitteet on näppärää ottaa mukaan keittiöön. Erillisen tulostusversion luominen blogipohjaan taitaa olla turhaa?

keittokirjatulos

Keittokirjakysymys toi mielenkiintoisia tuloksia. Pahoittelen muuten tuossa Poll daddy-jäjestelmässä ilmennettä kahden muu-vaihtoehdon sekavuutta! Siitä huolimatta blogini lukoijoiden keittokirjamieltymykset olivat kiinnostavia: melkein kaksi kolmannesta käyttää muuta kuin ehdottamiani peruskeittokirjoja.

Eipä ihme, en minäkään noita ”Kotiruokia” ja ”Keittotaitoja” käytä, vaikka hyllystä löytyvätkin. Oma peruskeittokirjani on Aura Liimataisen ”Parasta kotiruokaa”. Liimataisen käsialaa ovat myös peruskoulun keittokirjat, joita jotkut onnekkaat vuosiluokat aikoinaan saivat ihan omakseenkin :).

Rouva Raadelman kanssa keittokirjojen keräilyharrastuksen jakaa moni lukijakin, hauskaa!

Tästäpä pääsenkin rakentamaan tosi kökköisen aasinsillan viimeaikaiseen ajatukseeni. Olen nimittäin hautonut oman keittokirjan tekemistä, mutta näinä nettiaikoina olen myös aprikoinut sen tarpeellisuutta.

Itse pidän keittokirjojen lukemisesta, ja etenkin sellaisten, joissa kirjailija kertoo jotakin reseptien alkuperästä tai tilanteesta, jossa ruokaa on valmistettu ja tarjoiltu ensimmäisen kerran. Eräänlaista reseptien ”etymologiaa”. Ja pidän myös siitä, että voin ottaa painetun kirjan mukaan keittiöön, ja tehdä muistiinpanoja resepteihin. Palautuvat mieleen mahdolliset kuprut ohjeissa ja omat makulisäykset yms. 

Saanko siis vielä vaivata teitä, arvoista lukijani, kysymyksellä mahdollisesta Rouva Raadelman keittokirjasta? Olisiko sille tilausta? Vai olenko taas niitä viimeisiä brontosauruksia, joka keittelee keittokirja vasemmassa kädessä? Ajatus on vapaa ja olen kiitollinen kaikista kommenteistanne!

12 kommenttia artikkeliin ”Brookies ja blogikyselyn tuloksia

  1. Kyllähän oikeat kirjat ovat ihania ja varsinkin jos on kirjoitettu omia fiiliksiä ” Iidalle ei maistunut, muuten ok” kuten meillä on jossain Muumimamman lihapullat tomaattikastikkeessa – kommenttina 🙂 ja muitakin- liikaa valkopippuria, liian vähän chiliä jne. Kirjaa peliin! ..vaikka iPadia eniten käytänkin. Ja on hauska lukea esim Wallenbergin tausta jne. Ostan kolme kirjaa,kiitos 🙂

    1. Jee! Kiva kuulla, koska ihan ”kakunpala” kirjan tekeminen ei ole. Jatkan siis pohdintaani, ja tämä vastaus on teille ihanille Minna, Teija ja MammaMia 🙂

  2. Näillä kuvilla, näillä tunnelmilla, kannattaa kirja tehdä! Ostan!

  3. Kyllä kunnon keittokirjalla on vielä kysyntää. Itselläni on monia keittokirjoja ja niitä on aina mukava selailla ja katsella kauniita kuvia, kun hakee inspistä vaikka juhlatarjoiluun. Sulla on ainakin kamera hyvin hallussa ja kielellinen ilmaisu on mukavaa luettavaa, joten odotan innolla keittokirjaasi! Lukemani ruokablogit valikoituvat pitkälti hienojen kuvien ja mukavan kerronnan perusteella. Mukavampi kaverille on viedä keittokirja tuliaiiksi kuin antaa pelkkä nettilinkki! Keittokirjat kunniaan!

  4. No TODELLAKIN haluan keittokirjasi, lupaan ostaa kaikille kavereillenikin! Minulle keittokirjat ovat myös mukavaa viihdettä, varsinkin jos tarinat maustavat reseptiikkaa. Sinulla on hyvin sanat hallussa (SANAPATA kuvaa hienosti sinua) ja tykkään tyylistäsi. Reseptisi ja kuvasi olenkin jo tainnut kehua moneen kertaan ;D

  5. Keittokirja on hyvä lahja moneen tilanteeseen. Minäkin pidän kerronnallisista keittokirjoista ja persoonallisesta otteesta, jollainen sinulla on tässä blogissakin. Jään siis odottelemaan, vaan en hoputa 🙂

  6. Vastaus: kyllä. Terveisin nimimerkki ”ostan-kirjan-viikossa-ja-rouvan-keittokirjaa-vaikka-kaksin-kappalein”. 🙂

  7. No hei, tottamaar oikea kirja aina nettisurffailun voittaa. Ja sitäpaitsi mun ikealaiseni hyllyssä on vielä tilaa yhdelle. Mieluusti kirjaan sekä ruokaa että leipomuksia, kiitos. Kirjoitustyylisi on mukavan rapsakka. Ja hei, koirastasi oltava myös kuva tulevassa kirjassasi 😉

Comments are now closed.